Ensimmäistä kertaa äänestäjähistoriassani on politiikka alkanut kiinnostaa. Syynä tietenkin enemmän kuin mielenkiintoiset pressavaalit. Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, mitä ihmisistä paljastuu tällaisen valinnan alla. Vaikka ei koskaan uskoisi, nyt ollaan tosiasioiden ja paljaiden mielipiteiden äärellä. Uskomatonta, millä perusteilla ihmiset äänestää! Homo vs. porvari. Niinhän se kai menee. Nollataan kaikki saavutukset, otetaan esiin täysin epärelevantit seikat ehdokkaista ja pelataan niillä korteilla. On myös uskomatonta, mitä yleistyksiä on viime päivinä kumpikin ehdokas osakseen saanut. Lähinnä heiltä, jotka eivät äänestäneet kumpaakaan finalisteista.
Minäkin olen löytänyt itseni uudelleen. Annoin ääneni ehdokkaalle numero kaksi. En sivarille, en homolle, en Vihreälle, en ateistille. Ääni meni ehdokkalle, jonka näkemykset muutaman vaalikonetestin jälkeen olivat lähinnä omiani. Nyt huomaan, että antamani äänen perusteella olen siis kukkahattupäinen, epäisänmaallinen, valtavirran vietävissä oleva, kaikkia maailman homoja halaileva, kaiken salliva puunhalaajalesbo. Olen muuttamassa Suomea maahanmuuttajien paratiisiksi, oikeaksi Sodomaksi ja Gomorraksi, jossa sallitaan kaikenlainen irstailu ja palvotaan maahanmuuttajia. Tavalliset suomalaiset joutuvat nyt muuttamaan slummeihin lapsineen, kiitos liiallisen suvaitsevaisuuden jota "me haavistolaiset" olemme ajamassa maahamme. (Miten ikinä suvaitsevaisuus tuottaa slummeja, sitä en osaa kyllä sanoa, mutta näin tuo sosiaalinen media tiesi kertoa)
Hauskaa asiassa on se, että Niinistön kannattajat eivät moiseen yleistämiseen alennu -kuten eivät tuntemani Haaviston kannattajatkaan. Kaiken takana on järjettömät, seuraavaksi listaamani ennakkoluulot, jotka eivät perustu mihinkään todelliseen realiteettiin.
"Kuinka sivari voi olla puolustusvoimien ylipäällikkö?"
Miksi ei voisi? Presidenttiehdokkaan valintakriteereissa ei missään mainita, että asevelvollisuus tulisi olla suoritettuna. Halonen on nainen, ja on turha sanoa, että "niin mutku naisilla ei ole asevelvollisuutta!". Ei olekaan, mutta ei kai pelkkä naiseus tee presidentistä kykeneväisempää puolustusvoimien ylipäällikköä? Ylipäällikön "virka" on presidentin tehtävistä ainoa, jonka presidentti voi halutessaan siirtää toiselle Suomen kansalaiselle. Tätä oikeutta käytti mm. Risto Ryti talvisodan aikaan. Itse asiassa Ryti ei vaatinut armeijan ylipäällikköyttä itselleen tullessaan valituksi, vaan antoi ko. viran pysyä Mannerheimilla (homolla?). Ja millä tavoin armeijan käyminen valmistaisi moiseen virkaan muutenkaan? Tosi paikan tullen presidentti ei kuitenkaan johda armeijaa eikä tee juuri muutakaan konkreettista. Ei ainakaan yksin. Kaiken lisäksi Suomen presidenteistä vain kourallinen on suorittanut asevelvollisuuden.
Seuraava on lainaus Rauhanturvaajaliiton jäsenlehdestä:
"Muista sivareista Pekka Haaviston erottaa se, että puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala myönsi hänelle Sotilasansiomitalin. ”Saatan olla valtakunnan ainoa sivari, jolle mitali on myönnetty. Se tuli duunista kriisialueilla YK:n puitteissa”."
"Kun ei se Haavisto kuulu kirkkoonkaan"
Ei kuulu Halonenkaan. Ja taas, miksi ihmeessä pitäisi? Eikö sekin olisi syrjivää, jos kuuluisi? Suomessa saa valita, kuuluuko kirkkoon ja jos kuuluu, niin mihin uskontokuntaan. Presidentin tehtävistä yksikään ei liity kirkkoon millään tavalla. Entä jos Soini olisi toisella kierroksella? Soinihan kuuluu katoliseen uskontokuntaan. Olisiko se sitten parempi? Vähemmistöähän hänkin edustaa.
"Kun se on homo, niin mitä muut maat meistä ajattelee, varsinkin ne, jotka ei salli homoutta?"
Saksan ulkoministeri on avoimesti rekisteröidyssä parisuhteessa asuva homo. Omanin hallitsija on homo. Kumpikin tekee aktiivisesti valtiovierailuja, onpa Saksan ulkoministeri vieraillut mm. Kiinassa puolisonsakin kera. Jos Saksassa on homo kykeneväinen hoitamaan lähestulkoon presidentin työnkuvaan verrattavia tehtäviä, miksi suomalainen homo presidentti ei sitten olisi? Poliittisiin päätöksiin, kaupankäyntiin ja maiden välisiin suhteisiin ei vaikuta seksuaalinen suuntautuminen. Jos moiset asiat vaikuttaisi, ei esim. muslimimaat varmaankaan voisi käydä kauppaa sellaisten maiden kanssa, jossa on nainen johtavassa asemassa. Kuten Suomen. Eihän eri uskonnotkaan estä poliittisten suhteiden hoitamista.
"Sillä ei ole mitään loppututkintoa!"
Kyllä, se on vaan yo. Ei, sillä ei ole loppututkintoa. Mutta missään ei vaadita, että presidentillä pitäisi olla loppututkinto, minkäänlainen. Haavisto aloitti valtiotieteen opinnot aikoinaan, mutta jätti ne kesken, koska perusti yrityksen ja lähti mukaan politiikkaan toden teolla. Minustakin on typerää opiskella väkisin, jos ura lähtee nousuun ilmankin opiskelua. Ei se tutkinto varmaan mitään haittaakaan, mutta huvittaa, kun ihmiset, keillä itselläänkään ei ole loppututkintoa, vaativat sellaista toisilta. Eivätkö he itse usko omiin kykyihinsä pärjätä elämässä ilman moista paperinpalaa?
"Mutta kun se on homo!"
Mitä sitten? Seksuaalista suuntautumistaan kun ei kukaan voi valita. (Vaikka joku nokiamissio tms. ilmeisesti kuvittelee voivansa uskon avulla parantaa homoudesta) Ihonväriään ei voi kukaan valita. Millä tavoin tällaiset asiat tekevät ihmisen kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään? Jenkeissä on Obama, se on musta ja hyvinhän se vetää. (Vaikka varmastikin monissa osavaltioissa edelleen kauhistellaan mustaa presidenttiä, on kyseessä maan sisäinen ongelma, ei suinkaan ulkopoliittinen) Bush oli valkoihoinen ja jestas mikä dorka. Homoushan on monille ongelma vain miesten välisenä. Naiset toki saavat olla samaa sukupuolta olevan kanssa silleen.
Tämä viimeinen pointti on oikeastaan jo sellanen, että jos joku sanoo, että en äänestä Haavistoa kun se on homo niin melkein nostan hattua, että sanoo ainakin suoraan, vaikka en pidäkään sitä minään järkevänä syynä. Ärsyttävämpää on nimittäin se kun fiksut ihmiset yrittävät verhota selkeän homofobiansa tekosyiden taakse. "Olen kyllä suvaitsevainen ja minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta kun SE EI KUULU KIRKKOON/ SE ON SIVARI / SILLÄ EI OLE LOPPUTUTKINTOA / SILLÄ EI OLE ULKOPOLIITTISTA KOKEMUSTA". Mitä sitten/ Mitä sitten / mitä sitten / onhan ja paljon onkin. Haluaisin kuulla yhdenkin pätevän argumentin, joka osoittaisi toteen, että Haavisto ei voisi olla hyvä presidentti koska se ei kuulu kirkkoon, se on sivari, sillä ei ole loppututkintoa tai millainen ulkopoliittisen kokemuksen sitten pitäisi olla, jos Haaviston meriitit eivät riitä? Täältä voi lukea meriitit.
Tässä siis muutamia vasta-argumentteja väittämiin, jotka oikeasti tarkoittavat: "Olen homofobinen". Onhan niiden tarkoitettava, jos kerta minä olen kukkahattupäinen, epäisänmaallinen, kaikkia maailman homoja halaileva, kaiken salliva puunhalaajalesbo. Vai oliko se niin, että muut saa yleistää, me homonhalaajat emme?
Hyväksyn pirun hyvin sen, että sanoo olevansa asioista eri mieltä kuin Haavisto ja bonusta on, jos vielä pystyy sanomaan missä asioissa. Hyväksyn mielelläni, jos sanotaan, että Niinistön osaaminen rahapoliittisissa kysymyksissä ratkaisee tai että Niinistön kanta kuntajako-asiaan on sama kuin itselläni. Sekin on oikein jees, jos sanoo, ettei hyväksy Vihreiden arvoja vaan äänestää mieluummin vaikkapa SDP:tä, koska ko. puolueen arvot ovat omia lähellä. Tai että äänestää Soinia, koska sen maahanmuuttopolitiikka on hyvä. KUNHAN ON OIKEA, TODELLINEN ARGUMENTTI!!!! Todettakoon myös vielä, etten myöskään oikein käsitä sitä, että äänestäisi Haavistoa vain siksi että se on homo tai siksi, että sillä on ulkomaalainen puoliso tai siksi että se on statement pelkästään suvaitsevaisuuden puolesta.
Olen oikein hyvilläni kuitenkin siitä, että antamallani äänen numerolle 2, olen saanut synninpäästön suvaitsemattomuudesta. Ainakin jos kuuntelee muita ja selailee sosiaalista mediaa. Olen aina mieltänyt itseni melkoisen suppeaksi ja ahdasmieliseksi, kun en esimerkiksi siedä uskontoja juuri ollenkaan. En hyväksy mitään kiihkoilua mihinkään suuntaan ja tapakristittynä pyöriminenkin on mielestäni vähän niin ja näin. Olen varsin kriittinen mitä tulee maahanmuuttopolitiikkaan ja mielestäni Suomi epäonnistuu pahasti pakolaisten kotouttamisessa. Olen epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan (myös ihmisiä) ja hemmetin jyrkkä lasten kasvattaja. Niinpä tämä kukkahattupäinen, epäisänmaallinen, kaikkia maailman homoja halaileva, kaiken salliva puunhalaajalesbo on oikeastaan pirun hyvillään uudesta minästään, koska voi onnellisena todeta, että olen sentään avarakatseinen ihminen.
tiistai, 24. tammikuuta 2012
keskiviikko, 14. joulukuuta 2011
Mukulamietintöjä
Olen tässä joulun koittaessa herennyt pohtimaan semmoista asiaa kuin lapsuus ja leikkiminen. 11-vuotias tyttäreni kirjoitti lahjatoivelistansa pari viikkoa sitten. Listalla oli niin Legoja, Polly Pocket -nukkeja kuin Justin Bieberin levykin. Loppukaneettina listalla luki: " HUOM! Legot ovat 5-12-vuotiaille joten mä VOIN vielä leikkiä niillä".
Lausahdus ei niinkään ollut merkki halukkuudesta noudattaa orjallisesti lelupakettien ikäsuosituksia. Pointti oli se, että tyttö on epävarma voiko 11-vuotias vielä leikkiä. Ihan totta. 11-vuotias. Ei saisi leikkiä enää???? Minne se lapsuus nyt yht´äkkiä katosi, mukamas? Ihan kamalaahan se olisi, jos tuon ikäisen pitäisi lopettaa leikkiminen. Mitä sen sitten pitäisi tehdä, varsinkin jos ei satu olemaan lukutoukka, mitä tuo tyttö nyt onneksi on? Ikävuosina 5-12, miksei pidempäänkin tietty, on varmaan kivoin aika leikkiä; mielikuvitusta riittää jo vaikka mihin kivoihin leikkeihin ja touhuihin eikä ole enää "ei alle 3-vuotiaille" -altistumaa. Ikävä todeta, mutta exä ei kyllä ainakaan rohkaise leikkimään. Se on jo pari vuotta sitten ilmoittanut, ettei tytölle sitten tarvitse ostaa enää lahjaksi leluja, ei tuon ikäisen tarvitse enää leikkiä. Tosin ei saa katsella telkkaria eikä olla koneellakaan muuta kuin erittäin erityistapauksissa. Ja lukeakaan ei saa niin paljon kuin tykkäisi.
Pitäisikö sen sitten alkaa jo tekemään kotitöitä täysillä, koulun hoitamisen ohessa? En tarkoita, etteikö pitäisi jonkin verran osallistua, mutta mun mielestä on kohtuutonta, että tuon ikäisenä (ja nuorempana) pitäisi jo itsenäisesti huolehtia tiskit, ruoanlaitot, pyykit.
Vai pitäisikö hengata vaan pihalla kavereiden kanssa? Tuossa iässä se toki on vielä viatonta ja leikkimistä varmasti sekin, mutta entäs vuoden- parin päästä?
Muutenkin ihmetyttää, että nuo kymmenvuotiaat katselee ja ihannoi Twilightiä ja Big Brotheria (jos multa kysytään niin Harry Potteritkin on liian jänniä alle 14-vuotiaille, ainakin omilleni) ja kerryttää satasen puhelinlaskua kosketusnäyttöluureillaan ja kuuntelee iPodeistaan jotain Petri Nygårdia. En mä tässä ketään kivitä, kun kyllä noi omatkin penskat tekee kaikenlaista ja annan niiden olla kuin pellossa (ainakin jos exältä kysytään), mutta mua ihan tosiaan huolestuttaa toi lapsuuden lyheneminen. Eikö ne kerkee olemaan teiniperkeleitä sitten vähän myöhemminkin, ilman että aikuiset tuuppii selästä koko ajan että kasva, hyvä lapsi, kasva. Aikuisistahan se on kiinni, rohkaistaanko me niitä siihen Twilight-suuntaan vai Lego-suuntaan.
En mä sillä, kiva se on että ne kasvaa. Oma 11-vuotias on nyt paljon siedettävämpi kuin muutama vuosi sitten ja sillähän alkaa jo olla järkeäkin. Sen kanssa voi jutella ihan oikeistakin asioista, laittaa ruokaa mutta silti sitä voi halatakin. Ja se käsittää, jos sanon että ole nyt hetki hiljaa. Ja se kaipaa jo omaakin rauhaa, tykkää lukea ja kirjoittaa. Se on aika harmiton ja kiva lapsi tällä hetkellä, poislukien ne mulkkuikäkohtaukset, mitä se lähes päivittäin saa pari kappaletta. Silti tää ikä tuntuu aika kivalta. Mä en varsinaisesti fanita alle kouluikäisiä lapsia ja oikeastaan alle 10-vuotiaat on melko rasittavia. Mutta kun niitä on kerta ilmaantunut niin kai niille sitten pitäis antaa mahdollisimman hyvät eväät ja turvallinen lapsuus. Ja mun mielestä pitkä sellainen.
Ps. Ne teistä,jotka veti herneen nenään, niin koittakaahan kasvattaa ironiansietokykyänne.
Lausahdus ei niinkään ollut merkki halukkuudesta noudattaa orjallisesti lelupakettien ikäsuosituksia. Pointti oli se, että tyttö on epävarma voiko 11-vuotias vielä leikkiä. Ihan totta. 11-vuotias. Ei saisi leikkiä enää???? Minne se lapsuus nyt yht´äkkiä katosi, mukamas? Ihan kamalaahan se olisi, jos tuon ikäisen pitäisi lopettaa leikkiminen. Mitä sen sitten pitäisi tehdä, varsinkin jos ei satu olemaan lukutoukka, mitä tuo tyttö nyt onneksi on? Ikävuosina 5-12, miksei pidempäänkin tietty, on varmaan kivoin aika leikkiä; mielikuvitusta riittää jo vaikka mihin kivoihin leikkeihin ja touhuihin eikä ole enää "ei alle 3-vuotiaille" -altistumaa. Ikävä todeta, mutta exä ei kyllä ainakaan rohkaise leikkimään. Se on jo pari vuotta sitten ilmoittanut, ettei tytölle sitten tarvitse ostaa enää lahjaksi leluja, ei tuon ikäisen tarvitse enää leikkiä. Tosin ei saa katsella telkkaria eikä olla koneellakaan muuta kuin erittäin erityistapauksissa. Ja lukeakaan ei saa niin paljon kuin tykkäisi.
Pitäisikö sen sitten alkaa jo tekemään kotitöitä täysillä, koulun hoitamisen ohessa? En tarkoita, etteikö pitäisi jonkin verran osallistua, mutta mun mielestä on kohtuutonta, että tuon ikäisenä (ja nuorempana) pitäisi jo itsenäisesti huolehtia tiskit, ruoanlaitot, pyykit.
Vai pitäisikö hengata vaan pihalla kavereiden kanssa? Tuossa iässä se toki on vielä viatonta ja leikkimistä varmasti sekin, mutta entäs vuoden- parin päästä?
Muutenkin ihmetyttää, että nuo kymmenvuotiaat katselee ja ihannoi Twilightiä ja Big Brotheria (jos multa kysytään niin Harry Potteritkin on liian jänniä alle 14-vuotiaille, ainakin omilleni) ja kerryttää satasen puhelinlaskua kosketusnäyttöluureillaan ja kuuntelee iPodeistaan jotain Petri Nygårdia. En mä tässä ketään kivitä, kun kyllä noi omatkin penskat tekee kaikenlaista ja annan niiden olla kuin pellossa (ainakin jos exältä kysytään), mutta mua ihan tosiaan huolestuttaa toi lapsuuden lyheneminen. Eikö ne kerkee olemaan teiniperkeleitä sitten vähän myöhemminkin, ilman että aikuiset tuuppii selästä koko ajan että kasva, hyvä lapsi, kasva. Aikuisistahan se on kiinni, rohkaistaanko me niitä siihen Twilight-suuntaan vai Lego-suuntaan.
En mä sillä, kiva se on että ne kasvaa. Oma 11-vuotias on nyt paljon siedettävämpi kuin muutama vuosi sitten ja sillähän alkaa jo olla järkeäkin. Sen kanssa voi jutella ihan oikeistakin asioista, laittaa ruokaa mutta silti sitä voi halatakin. Ja se käsittää, jos sanon että ole nyt hetki hiljaa. Ja se kaipaa jo omaakin rauhaa, tykkää lukea ja kirjoittaa. Se on aika harmiton ja kiva lapsi tällä hetkellä, poislukien ne mulkkuikäkohtaukset, mitä se lähes päivittäin saa pari kappaletta. Silti tää ikä tuntuu aika kivalta. Mä en varsinaisesti fanita alle kouluikäisiä lapsia ja oikeastaan alle 10-vuotiaat on melko rasittavia. Mutta kun niitä on kerta ilmaantunut niin kai niille sitten pitäis antaa mahdollisimman hyvät eväät ja turvallinen lapsuus. Ja mun mielestä pitkä sellainen.
Ps. Ne teistä,jotka veti herneen nenään, niin koittakaahan kasvattaa ironiansietokykyänne.
torstai, 8. joulukuuta 2011
Rakas päiväkirja...
Tänään oli mielenkiintoinen päivä.
Tämä Työelämän Väliinputoaja nappasi taas pääpotin mitä tulee työsuhteisiin. Kuten niin monta kertaa ennenkin olen tämän huomannut niin sisäinen levottomuus on kyllä pahasta. Ainakin työelämässä. Taidan olla semmoinen ikäpolveni kirjaesimerkki pätkätyöläisestä, jolle kyllä riittää duunia, mutta kukaan ei halua riesakseen vakituiseen työsuhteeseen. Ainakaan täysillä tunneilla.
Katsotaanpa työhistoriaani, olisiko siellä jotakin toistoa havaittavissa.
Ensimmäinen vakityöpaikkani oli Aulangolla, siellä kylpylän respassa. Työ oli äärimmäisen mukavaa ja työkaverit vielä mukavampia. Mukavampia kuin missään muualla. Kaikki oli erittäin jees paitsi se tosiasia, etten ollut kokoaikaisessa työsuhteessa -ainakaan paperilla. Kyllä ne työtunnit käytännössä aina oli täynnä melkein, mutta silti vähän kaihersi mieltä. Veri veti vakituisempaan, kokoaikaisempaan ja säännöllisempään työhön. Kun hotellin myyntipalvelusta vapautui duunipaikka, niin sehän tuntui kuin taivaanlahjalta. Sinne siis, riemumielin, riensin kun sain paikan.
VIRHE.
Työaika ei ollutkaan kokoaikainen. Työilmapiiri muuttui täysin, ei ikinä olisi uskonut, että olin yhä samassa rakennuksessa. Voi jeesus sitä selkäänpuukottamisen määrää..Lysti loppui sitten aika rumasti, monellakin tapaa ja olin äärimmäisen huojentunut kun pääsin Ainalle. Vakituiseksi. Säännölliseen, kahdeksastaneljään työhön. Ihanat työkaverit, mahtava ilmapiiri, turvallinen, luotettava, piisofkeik työ. Kunnes meitä saneerattiin huolella ja huomasin olevani jälleen kerran työtön. Nautiskelin tästä vapaastani sillä aavistelin pääseväni takaisin Ainalle sijaistamaan äippälomaa. Pääsinkin.
Ongelma oli vaan se, että nyt työsuhde oli määräaikainen. Ei varmuutta jatkosta ja siinä tilanteessa se ei ollut kovin hyvä juttu kun haaveissa siinteli oma, velkainen koti. Niinpä luulin lottovoiton iskeneen, kun pääsin tuonne Waltikkaan.
Vakituinen työ. Omalla alalla, omissa tehtävissä, koulutusta vastaava. Vastuuta, mielenkiintoisia tehtäviä pienessä landehotellissa.
VIRHE.
Ei mennyt ihan hirveän kauaa, kun tajusin, että mitään en sitten oppinut. Hotellin myyntipalvelu ei ole mun työpaikkani, ei vieläkään. Työilmapiiri järkyttävä, johtaminen puuttuu täysin, olemattomia lupauksia, dementiaa... Hammasta purren eteenpäin, itkun voimalla välillä.
Nyt se loppuu. Ei ole tietoa uudesta duunista, ei mitään hajua mitä seuraavaksi. Tuolla en enää voi jatkaa. Työnkuva, työajat, työtunnit ja työtehtävät muuttuisi vuodenvaihteessa totaalisesti. Jos olisin halunnut respaan, olisin hakenut sellaiseksi. Irtisanon itseni ensi perjantaina.
Mulle ei vittuilla.
Tämä Työelämän Väliinputoaja nappasi taas pääpotin mitä tulee työsuhteisiin. Kuten niin monta kertaa ennenkin olen tämän huomannut niin sisäinen levottomuus on kyllä pahasta. Ainakin työelämässä. Taidan olla semmoinen ikäpolveni kirjaesimerkki pätkätyöläisestä, jolle kyllä riittää duunia, mutta kukaan ei halua riesakseen vakituiseen työsuhteeseen. Ainakaan täysillä tunneilla.
Katsotaanpa työhistoriaani, olisiko siellä jotakin toistoa havaittavissa.
Ensimmäinen vakityöpaikkani oli Aulangolla, siellä kylpylän respassa. Työ oli äärimmäisen mukavaa ja työkaverit vielä mukavampia. Mukavampia kuin missään muualla. Kaikki oli erittäin jees paitsi se tosiasia, etten ollut kokoaikaisessa työsuhteessa -ainakaan paperilla. Kyllä ne työtunnit käytännössä aina oli täynnä melkein, mutta silti vähän kaihersi mieltä. Veri veti vakituisempaan, kokoaikaisempaan ja säännöllisempään työhön. Kun hotellin myyntipalvelusta vapautui duunipaikka, niin sehän tuntui kuin taivaanlahjalta. Sinne siis, riemumielin, riensin kun sain paikan.
VIRHE.
Työaika ei ollutkaan kokoaikainen. Työilmapiiri muuttui täysin, ei ikinä olisi uskonut, että olin yhä samassa rakennuksessa. Voi jeesus sitä selkäänpuukottamisen määrää..Lysti loppui sitten aika rumasti, monellakin tapaa ja olin äärimmäisen huojentunut kun pääsin Ainalle. Vakituiseksi. Säännölliseen, kahdeksastaneljään työhön. Ihanat työkaverit, mahtava ilmapiiri, turvallinen, luotettava, piisofkeik työ. Kunnes meitä saneerattiin huolella ja huomasin olevani jälleen kerran työtön. Nautiskelin tästä vapaastani sillä aavistelin pääseväni takaisin Ainalle sijaistamaan äippälomaa. Pääsinkin.
Ongelma oli vaan se, että nyt työsuhde oli määräaikainen. Ei varmuutta jatkosta ja siinä tilanteessa se ei ollut kovin hyvä juttu kun haaveissa siinteli oma, velkainen koti. Niinpä luulin lottovoiton iskeneen, kun pääsin tuonne Waltikkaan.
Vakituinen työ. Omalla alalla, omissa tehtävissä, koulutusta vastaava. Vastuuta, mielenkiintoisia tehtäviä pienessä landehotellissa.
VIRHE.
Ei mennyt ihan hirveän kauaa, kun tajusin, että mitään en sitten oppinut. Hotellin myyntipalvelu ei ole mun työpaikkani, ei vieläkään. Työilmapiiri järkyttävä, johtaminen puuttuu täysin, olemattomia lupauksia, dementiaa... Hammasta purren eteenpäin, itkun voimalla välillä.
Nyt se loppuu. Ei ole tietoa uudesta duunista, ei mitään hajua mitä seuraavaksi. Tuolla en enää voi jatkaa. Työnkuva, työajat, työtunnit ja työtehtävät muuttuisi vuodenvaihteessa totaalisesti. Jos olisin halunnut respaan, olisin hakenut sellaiseksi. Irtisanon itseni ensi perjantaina.
Mulle ei vittuilla.
perjantai, 25. marraskuuta 2011
Hiljaiseloo
Ei oo jaksanut taaskaan tätäkään päivittää, sorry vaan, jos nyt joku tätä enää lukee.
On ollut tuota tekemistä tässä, hitusen.
Ollaan sairasteltu ihan urakalla, kaikilla ollut antibiootit päällä tässä kuussa. Iran tautikierteen syy alkaa valjeta (unohtui aikanaan tehdä lapselle yks semmoinen kohta, missä tuotetaan yhtä tiettyä vasta-ainetta) ja lääkitys on nyt aloitettu. Josko muija olisi kohta siinä kunnossa, että nukkulääkäri suostuu sen unettamaan ja veitsimaakari poistaa kitarisat. Josko sitten jäisi noi korvatulehdukset edes vähemmälle eikä ihan niin helposti äityisi aina tommoseks kierteeks. Ikänsähän se lapsi lääkkeitä tulee syömään, tavalla tai toisella, mutta sais nyt jotenkin sen terveeksi edes välillä niin olisi hienoa!
Itse tässä toivun keuhkokuumeesta, joka vei voimat aivan totaalisesti. Nyt on viikko takana ja eka päivä kun tuntuu, että jaksan olla koneellakin jo hetkiä. Kuumetta ei enää päiväsaikaan ole mutta yöt menee vielä hikoillessa ja palellessa. Taitaa mennä hyvä tovi, että fyysisesti on kroppa kunnossa. Hei hei joulusiivous! =D
Muutto sujui ihan hienosti. Ainahan se pers....ikasta on ja stressikäyrä on jossain sfääreissä, mutta ohi se saatiin menemään loppuviimein ystävien hienolla avustuksella. Uusi koti on I-H-A-N-A ja remontti onnistui yli odotusten. Joka kerta kun menen keittiöön niin pakahdun onnesta. MUN piirtämä, MUN sisustama, MUN näköinen. Tai oikeastaan meidän näköinen ja meidän ideoima, koska Jampan kanssa niin huikeesti kehiteltiin juttuja, joista kehittyi juttuja, jotka sitten toteutettiin. Vihreä seinä on niiiiiin magee! Ja toi vihreä-valkoisuus muutenkin mukavan raikas ja rauhallinen. Mikä mukavinta, keittiö on hemmetin toimiva.
Kylppäriremppa, tai siis putkisaneeraus, alkoi viikko meidän muuton jälkeen. Kaikkia kamoja ei viitsitty siis paikoilleen laittaakaan, kun tiedettiin että osa menee uusiin puihin vielä. Remppaa on takana kolme viikkoa ja etenee ihan mallikkaasti (ihme kyllä, firmasta huolimatta...). Laattamies nakkasi laatat seiniin ja lattiaan tänään (kesti ihan 4 tuntia koko hommassa) ja voi itku tosta tulee hieno kans! Kaksi viikkoo vielä, niin homma pitäisi olla putkessa. Kylppäri saattaa olla valmis jo aiemminkin, mutta nuo muut putkihommat tehdään sitten vielä. Ihmeen kivuttomasti on mennyt kyllä tää remppa, ei oikeastaan ole isommin tuskastuttanut. Suihkuun pääsee alakertaan ja pyykkituvassa voi pestä pyykit ja heittää ne kotona kuivuriin. Vessa meillä on erikseen ja se on toiminut koko ajan. Vedet on olleet poikki ihan satunnaisesti.
Tytöt muutti meille nyt sitten pysyvästi ja ovat vaan joka toinen viikonloppu isällään. So far, sooooo goood!
Nyt mä menen tohon soffalle taas makoilemaan ja kattelen kun pikkuneiti pelaa Little Big Planetia.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
Ps. Tässä pari kuvaa meiltä. Toisessa on keittiön nurkkaus ja kahdessa alimmassa tyttöjen huoneiden ovien päällä olevat kotelot. Liitutaulumaalia kehiin ja avot! =)
On ollut tuota tekemistä tässä, hitusen.
Ollaan sairasteltu ihan urakalla, kaikilla ollut antibiootit päällä tässä kuussa. Iran tautikierteen syy alkaa valjeta (unohtui aikanaan tehdä lapselle yks semmoinen kohta, missä tuotetaan yhtä tiettyä vasta-ainetta) ja lääkitys on nyt aloitettu. Josko muija olisi kohta siinä kunnossa, että nukkulääkäri suostuu sen unettamaan ja veitsimaakari poistaa kitarisat. Josko sitten jäisi noi korvatulehdukset edes vähemmälle eikä ihan niin helposti äityisi aina tommoseks kierteeks. Ikänsähän se lapsi lääkkeitä tulee syömään, tavalla tai toisella, mutta sais nyt jotenkin sen terveeksi edes välillä niin olisi hienoa!
Itse tässä toivun keuhkokuumeesta, joka vei voimat aivan totaalisesti. Nyt on viikko takana ja eka päivä kun tuntuu, että jaksan olla koneellakin jo hetkiä. Kuumetta ei enää päiväsaikaan ole mutta yöt menee vielä hikoillessa ja palellessa. Taitaa mennä hyvä tovi, että fyysisesti on kroppa kunnossa. Hei hei joulusiivous! =D
Muutto sujui ihan hienosti. Ainahan se pers....ikasta on ja stressikäyrä on jossain sfääreissä, mutta ohi se saatiin menemään loppuviimein ystävien hienolla avustuksella. Uusi koti on I-H-A-N-A ja remontti onnistui yli odotusten. Joka kerta kun menen keittiöön niin pakahdun onnesta. MUN piirtämä, MUN sisustama, MUN näköinen. Tai oikeastaan meidän näköinen ja meidän ideoima, koska Jampan kanssa niin huikeesti kehiteltiin juttuja, joista kehittyi juttuja, jotka sitten toteutettiin. Vihreä seinä on niiiiiin magee! Ja toi vihreä-valkoisuus muutenkin mukavan raikas ja rauhallinen. Mikä mukavinta, keittiö on hemmetin toimiva.
Kylppäriremppa, tai siis putkisaneeraus, alkoi viikko meidän muuton jälkeen. Kaikkia kamoja ei viitsitty siis paikoilleen laittaakaan, kun tiedettiin että osa menee uusiin puihin vielä. Remppaa on takana kolme viikkoa ja etenee ihan mallikkaasti (ihme kyllä, firmasta huolimatta...). Laattamies nakkasi laatat seiniin ja lattiaan tänään (kesti ihan 4 tuntia koko hommassa) ja voi itku tosta tulee hieno kans! Kaksi viikkoo vielä, niin homma pitäisi olla putkessa. Kylppäri saattaa olla valmis jo aiemminkin, mutta nuo muut putkihommat tehdään sitten vielä. Ihmeen kivuttomasti on mennyt kyllä tää remppa, ei oikeastaan ole isommin tuskastuttanut. Suihkuun pääsee alakertaan ja pyykkituvassa voi pestä pyykit ja heittää ne kotona kuivuriin. Vessa meillä on erikseen ja se on toiminut koko ajan. Vedet on olleet poikki ihan satunnaisesti.
Tytöt muutti meille nyt sitten pysyvästi ja ovat vaan joka toinen viikonloppu isällään. So far, sooooo goood!
Nyt mä menen tohon soffalle taas makoilemaan ja kattelen kun pikkuneiti pelaa Little Big Planetia.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
Ps. Tässä pari kuvaa meiltä. Toisessa on keittiön nurkkaus ja kahdessa alimmassa tyttöjen huoneiden ovien päällä olevat kotelot. Liitutaulumaalia kehiin ja avot! =)
tiistai, 25. lokakuuta 2011
Muuton aattoa pukkaa
No niin, nyt on allekirjoittaneellakin taas ihan kohtalainen mieli... Pitää se nyt joskus aina kiukutella!
Viikonloppuna edessä olisi sitten muutto. Hiukan jänskättää, saadaanko remontti valmiiksi, ei siellä tosin enää paljon mitään ole tekemättä. Keittiöstä tuli aivan ihana, mutta mitään kuvia en laita vielä, koska se on ihan karsee kun on (siniset!!!) suojamuovit vielä kaappien ovissa eikä ne nyt oikein soinnu meidän vihreään tehosteseinään. Ja vielä puuttuu parit hyllyt mutta muuten alkaa näyttää jo ihan meidän näköiseltä siellä.
Kaiken kaikkiaan remppa käsitti tuon keittiön perusteellisen alasrepimisen, seinien ja katon maalaamisen (vitivitivalkoiseksi paitsi jääkaappiseinästä tuli ihanan vihreä), keittiön uudelleen rakentamisen saarekkeineen sun muineen(kokosin ihan itse KAIKKI kaapit, pistin saranat ja vetomekanismit, hiljentimet ja sen semmoset, olen ihan leuhka nyt). Keittiön lisäksi "vasaran alle" joutui meidän makuuhuone, josta me höyrytettiin vanha tapetti veks ja uusi laitetaan tilalle, toivon todella, että torstaina. Samalla maalari sutii yhden seinän kanssa vihreeksi. Lisäksi ollaan paukuteltu hyllyä seiniin, maalattu pikkasen liitutaulumaalilla, kasattu eteiseen uusi kaapisto ja hankittu kaikkee tarpeellista. (Sohva, tv-taso, kuivausrumpu...)
Odotan innolla, että saadaan vielä se kylppäriremontti kasaan, niin joulua onkin sit kiva viettää uutuuttaan kiiltävässä kämpässä! Ja sen jälkeen voinkin sitten pistää vaatehuoneen palasiksi ja rakentaa uuden semmosen... Ja sit vähän vaatekaappien uusimista, ikkunapokien maalausta ja kaikkee semmosta piäntä... =D
Muutenkin tässä mullistui elämänmeno aikalailla yhtäkkiä. Tytöt muutti meille pysyvästi, eli viikko isällä viikko meillä-systeemi kaadettiin nurin. Kaikki kävi niin nopeesti, ettei oikein ehditty edes valmistautua, mutta ensi tiistaina tehdään lastenvalvojalla minusta "yksinhuoltaja" ja yhteishuoltajuus päätetään. Tytöt viettää sitten isällään jatkossa vain joka toisen viikonlopun. Tuntuu, kuin olis otettu joku ihan älytön paino rinnan päältä pois, voin ihan todella, fyysisestikin, hengittää helpommin! Viimeinkin semmoinen tyhmä "välitilan" tunne on poissa ja voi keskittyä normaaliin elämiseen kun ei tarvii jojoilla jokatoisviikkoisen äitiyden kanssa. Voin sit olla ihan vaan äiti, koko ajan ja aina, joten mun ei tarvii enää ressata sillä asialla niillä viikoilla kun muksut on meillä. Josko asiat löytäisi oikean tasapainon. Ja varmasti tytötkin hengittää helpommin, kun on vaan yhdet säännöt ja yhdet rutiinit (vaikkei ne erilaiset isommin olleet aiemminkaan) ja yksi koti. Ihmeen hyvin se viikkoviikko-systeemi toimikin, mutta nyt se vaan tuli tiensä päähän sekä mun että tyttöjen toiveesta. Ja kun isäkään ei isommin pistänyt hanttiin niin mikäs siinä. Jampalla se kai isoin totuttelu on, kun loppuu "lunkiviikot" ja joutuu hyppäämään täysipäiväisen iskän rooliin aika kylmiltään. Sen roolihan toki tulee nyt kasvamaan, kun oikea isä on vähemmän maisemissa. Mutta koska tuo ukkelini on sen verran hyvin muita ajatteleva ja muutenkin äärimmäisen fiksu tapaus niin en usko että asia mitään ongelmia tuottaa.
Tähän väliin pistän kuvan taannoisista nelikymppis-naamiaisista, joihin osallistuimme. Minä olin punahilkka:
Jeppiskamaa... =D Tuksu-showsta mulla ei (onneksi) ole kuvia, mutta jos sellaisia käsiini saan, niin pistän kyllä tännekin. Tuksuina siis olimme minä ja eräs ystäväiseni. Huhhuh....
Kattellaan taas joskus, muuton jälkeen luulisin. Netti menee kiinni huomenna vanhasta kotoo ja aukee sit vasta joskus kun ollaan saatu hilavitkuttimet kämpille.
Siijuu!
T:Tiia
Viikonloppuna edessä olisi sitten muutto. Hiukan jänskättää, saadaanko remontti valmiiksi, ei siellä tosin enää paljon mitään ole tekemättä. Keittiöstä tuli aivan ihana, mutta mitään kuvia en laita vielä, koska se on ihan karsee kun on (siniset!!!) suojamuovit vielä kaappien ovissa eikä ne nyt oikein soinnu meidän vihreään tehosteseinään. Ja vielä puuttuu parit hyllyt mutta muuten alkaa näyttää jo ihan meidän näköiseltä siellä.
Kaiken kaikkiaan remppa käsitti tuon keittiön perusteellisen alasrepimisen, seinien ja katon maalaamisen (vitivitivalkoiseksi paitsi jääkaappiseinästä tuli ihanan vihreä), keittiön uudelleen rakentamisen saarekkeineen sun muineen(kokosin ihan itse KAIKKI kaapit, pistin saranat ja vetomekanismit, hiljentimet ja sen semmoset, olen ihan leuhka nyt). Keittiön lisäksi "vasaran alle" joutui meidän makuuhuone, josta me höyrytettiin vanha tapetti veks ja uusi laitetaan tilalle, toivon todella, että torstaina. Samalla maalari sutii yhden seinän kanssa vihreeksi. Lisäksi ollaan paukuteltu hyllyä seiniin, maalattu pikkasen liitutaulumaalilla, kasattu eteiseen uusi kaapisto ja hankittu kaikkee tarpeellista. (Sohva, tv-taso, kuivausrumpu...)
Odotan innolla, että saadaan vielä se kylppäriremontti kasaan, niin joulua onkin sit kiva viettää uutuuttaan kiiltävässä kämpässä! Ja sen jälkeen voinkin sitten pistää vaatehuoneen palasiksi ja rakentaa uuden semmosen... Ja sit vähän vaatekaappien uusimista, ikkunapokien maalausta ja kaikkee semmosta piäntä... =D
Muutenkin tässä mullistui elämänmeno aikalailla yhtäkkiä. Tytöt muutti meille pysyvästi, eli viikko isällä viikko meillä-systeemi kaadettiin nurin. Kaikki kävi niin nopeesti, ettei oikein ehditty edes valmistautua, mutta ensi tiistaina tehdään lastenvalvojalla minusta "yksinhuoltaja" ja yhteishuoltajuus päätetään. Tytöt viettää sitten isällään jatkossa vain joka toisen viikonlopun. Tuntuu, kuin olis otettu joku ihan älytön paino rinnan päältä pois, voin ihan todella, fyysisestikin, hengittää helpommin! Viimeinkin semmoinen tyhmä "välitilan" tunne on poissa ja voi keskittyä normaaliin elämiseen kun ei tarvii jojoilla jokatoisviikkoisen äitiyden kanssa. Voin sit olla ihan vaan äiti, koko ajan ja aina, joten mun ei tarvii enää ressata sillä asialla niillä viikoilla kun muksut on meillä. Josko asiat löytäisi oikean tasapainon. Ja varmasti tytötkin hengittää helpommin, kun on vaan yhdet säännöt ja yhdet rutiinit (vaikkei ne erilaiset isommin olleet aiemminkaan) ja yksi koti. Ihmeen hyvin se viikkoviikko-systeemi toimikin, mutta nyt se vaan tuli tiensä päähän sekä mun että tyttöjen toiveesta. Ja kun isäkään ei isommin pistänyt hanttiin niin mikäs siinä. Jampalla se kai isoin totuttelu on, kun loppuu "lunkiviikot" ja joutuu hyppäämään täysipäiväisen iskän rooliin aika kylmiltään. Sen roolihan toki tulee nyt kasvamaan, kun oikea isä on vähemmän maisemissa. Mutta koska tuo ukkelini on sen verran hyvin muita ajatteleva ja muutenkin äärimmäisen fiksu tapaus niin en usko että asia mitään ongelmia tuottaa.
Tähän väliin pistän kuvan taannoisista nelikymppis-naamiaisista, joihin osallistuimme. Minä olin punahilkka:
Jeppiskamaa... =D Tuksu-showsta mulla ei (onneksi) ole kuvia, mutta jos sellaisia käsiini saan, niin pistän kyllä tännekin. Tuksuina siis olimme minä ja eräs ystäväiseni. Huhhuh....
Kattellaan taas joskus, muuton jälkeen luulisin. Netti menee kiinni huomenna vanhasta kotoo ja aukee sit vasta joskus kun ollaan saatu hilavitkuttimet kämpille.
Siijuu!
T:Tiia
keskiviikko, 12. lokakuuta 2011
Kevennys äskeiseen synkkyyteen
Tultiin Iran kanssa sieltä sairaalasta toissapäivänä kun mimmiltä oli riistetty se 8 putkiloo verta. Istuttiin autoon ja radiosta tuli tää Jipun vai Chisun "Sabotage" -biisi. Siinähän lauletaan jotenkin niin että "Mä tarvitsen mun haavoja, syviä ja suolaisia, kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää". Ira kuunteli sen kolme sekuntia, väänsi radion voimalla kiinni ja lähes karjas: "No just, tietty just tää piisi. En todellakaan kuuntele tätä just nyt, toi ei tiedä mistään mitään!"
Case closed.
Case closed.
Kitinäämutinaavalitustaketutusta
V-I-T-U-T-T-A-A!!!!!!!!
Oikeestaan, jos oisin viksu niin päättäisin tämän tekstin tähän, koska tuossa on kiteytettynä semmoset kahdeksan päällimmäistä ajatusta. Tai ainakin niihin päällimmäisiin ajatuksiin liittyy vahvasti tuo edellä mainittu voimasanojen aateli.
Tässä listaus muutamasta syystä, kirjain kirjaimelta.
1) Vesisade. Ketunketunketunketunkettu tota perkeleen syyskeliä. Vettä, viimaa, vilua. veeveeveeveeee....
2) Ihmiset. Lähinnä 90 % mun töissä olevista ihmisistä.
3) Työpaikka. Tahdon töihin, jossa oikeesti on kivaa, haastetta, mukavia ihmisiä, ei selkään puukotusta, vastuuta sopivasti ja sovitut asiat pitää. Joojoojooo, pääasia että on töitä. Huhhuijaa, kylläpä muuten auttaa tuo fraasi tähän mielentilaan.
4) Ulkoilma. Siis tuo syksy. Ja se Vesisade.
5) Talvi. IHAN kaikki siinä. Sen tuleminen.
6) Tentit. Niitä on IHAN V-I-T-U-S-T-I. Samoin kuin Tehtäviä. Kaikkien palautuspäivä/deadline/tenttipäivä on 1.11. Arvatkaa olenko lukenut/tehnyt tehtäviä tai leikkinyt ylipäänsä mitään koulua. En niin.
7) Asunto. Tai ei oikeestaan muuten kun se että sen vaihtaminen on syvältä ja poikittain. Muuttaminen rasittaaärsyttäähermostuttaaV-I-T-U-T-T-A-A. Remontointi hikeennyttää myös.
8) Asenne. Työpaikalla vallitseva sellainen. Muutosvastarinta-asenne. Päätökset tehdään muiden selän takana-asenne. Kerrotaan Tiialle viimeisenä -asenne. Olesänytvaansesihteerikkö-asenne. Oma asenne just nyt.
Ja ylimääräisenä bonus-kirjaimena vielä yksi Äs niinkuin sairaus. Kahden rakkaan ystävän molemmilla todettu helvetinvittuperkeleen vakava sairaus, semmonen joka alkaa ässällä ja päättyy äähän. Viisi kirjainta. En sano sitä ääneen enkä edes tavaa tähän koska sen on maailman rumin sana. Enkä sano siksikään, että lapseni juuri luovutti 8 putkiloa verta, jotta kyseinen sairaus voidaan poissulkea jatkuvien korvatulehdusten ja muiden oireiden aiheuttajien listalta.
Siinä teille. Moro.
Oikeestaan, jos oisin viksu niin päättäisin tämän tekstin tähän, koska tuossa on kiteytettynä semmoset kahdeksan päällimmäistä ajatusta. Tai ainakin niihin päällimmäisiin ajatuksiin liittyy vahvasti tuo edellä mainittu voimasanojen aateli.
Tässä listaus muutamasta syystä, kirjain kirjaimelta.
1) Vesisade. Ketunketunketunketunkettu tota perkeleen syyskeliä. Vettä, viimaa, vilua. veeveeveeveeee....
2) Ihmiset. Lähinnä 90 % mun töissä olevista ihmisistä.
3) Työpaikka. Tahdon töihin, jossa oikeesti on kivaa, haastetta, mukavia ihmisiä, ei selkään puukotusta, vastuuta sopivasti ja sovitut asiat pitää. Joojoojooo, pääasia että on töitä. Huhhuijaa, kylläpä muuten auttaa tuo fraasi tähän mielentilaan.
4) Ulkoilma. Siis tuo syksy. Ja se Vesisade.
5) Talvi. IHAN kaikki siinä. Sen tuleminen.
6) Tentit. Niitä on IHAN V-I-T-U-S-T-I. Samoin kuin Tehtäviä. Kaikkien palautuspäivä/deadline/tenttipäivä on 1.11. Arvatkaa olenko lukenut/tehnyt tehtäviä tai leikkinyt ylipäänsä mitään koulua. En niin.
7) Asunto. Tai ei oikeestaan muuten kun se että sen vaihtaminen on syvältä ja poikittain. Muuttaminen rasittaaärsyttäähermostuttaaV-I-T-U-T-T-A-A. Remontointi hikeennyttää myös.
8) Asenne. Työpaikalla vallitseva sellainen. Muutosvastarinta-asenne. Päätökset tehdään muiden selän takana-asenne. Kerrotaan Tiialle viimeisenä -asenne. Olesänytvaansesihteerikkö-asenne. Oma asenne just nyt.
Ja ylimääräisenä bonus-kirjaimena vielä yksi Äs niinkuin sairaus. Kahden rakkaan ystävän molemmilla todettu helvetinvittuperkeleen vakava sairaus, semmonen joka alkaa ässällä ja päättyy äähän. Viisi kirjainta. En sano sitä ääneen enkä edes tavaa tähän koska sen on maailman rumin sana. Enkä sano siksikään, että lapseni juuri luovutti 8 putkiloa verta, jotta kyseinen sairaus voidaan poissulkea jatkuvien korvatulehdusten ja muiden oireiden aiheuttajien listalta.
Siinä teille. Moro.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)