Hajotin vanhan kunnon N95-luurini tuossa syksyllä ihan lopullisesti ja kroonisesta rahapulasta johtuen jouduin turvautumaan Jampan vanhaan luuriin mallia 1230 tai jotain muuta neljän vuoden takaista. Kyseessä oli perusvarma kolmenkympin simpukkapuhelin ilman mitään sen kummempia lisähömpötyksiä. Varsinainen perushalko siis. Inhosin sitä ensi hetkestä lähtien, mutta päätin, etten osta mitään lohdukekännykkää vaan kidutan itseäni sillä helvetinkojeella niin kauan että on varaa ostaa uusi, kunnollinen puhelin/kamera/navigaattori/MP3-soitin/peliautomaatti/vaaka/kompassi/kuulolaite/opaskoira/viivakoodinlukija -yhdistelmä. No ei sitä varaa olisi ollut vieläkään mutta onneksi rakas työpaikkani antoi hyvät maksuehdot ja pääsin viimeinkin jumaluuden alkulähteille ostamalla haaveilemani Nokia N97 minin.
Jo pakkauksen avaaminen kertoi, että simpukkapuhelin oli vienyt mut takaisin IT-teknologian kivikauteen. En nimittäin löytänyt laturia koko pakkauksesta, monta muuta piuhaa kyllä. Itse asiassa koko puhelimessa ei ollut laturinmentävää reikää edes! Hetken pohdin asiaa ja päätin ottaa riskin. Löysin pakkauksesta USB-sovittimella varustetun piuhan, jonka toinen pää oli pistoke. Iskin sen puhelimeeni ja kappas, puhelin alkoi ladata! Wow, ne on kehittäneet USB-laturin! Jos olisin lukenut käyttöopasta, olisi mulle selvinnyt heti, että luuri on mahdollista ladata esmes tietokoneen kautta usb-johdolla...
Käyttöopas itseasiassa oli semmoinen ohut lirpake. Ei siinä mitään puhuttu valikoista tai muusta vähemmän relevantista. Kerrottiin vaan tärkeimmät ominaisuudet kuten musiikkikaupan käyttöehdot, näin otat valokuvia, videoiden jakaminen. Eihän niillä soittamis- tai viestinlähettämisasioiden käyttöohjeilla nyt nykyaikainen ihminen enää mitään tee.
Latasin luuria kuin tulisilla hiilillä istuen kaikki kuusi tuntia. 12 tuntia käskettiin ladata mutta en mä nyt yöllä kahdelta olisi viitsinyt kuitenkaan herätä räpeltämään sen kanssa. Sim-kortin sain paikalleen vain viidentoista minuutin taistelun jälkeen joten ei muuta kun rohkeana virtanäppäintä painamaan. Oli aika pro olo kun sain puhelimen auki. Siihen se pro sitten loppuikin. Tiesin toki, että jonnekin on piilotettu näppäimistö, mutta en todellakaan keksinyt kuinka hienon liukukannen saa auki. Ei se rullaantunut mihinkään suuntaan. Paskat, ajattelin, pakkohan tätä on voida muutenkin käyttää. Painoin vahingossa ruutua ja hoksasin, että niin joo, tää on tämmöinen kosketusnäytöllinen, hieno homma! Siitä se räpeltäminen sitten alkoi. Onneksi näytöllä oli valmiina valikoita, kuten "kirjoita viesti", "puhelinmuistio" ja "kalenteri" sekä mikä tärkeintä Facebook!. Ekana iltana en vielä alkanut ihmetellä, että mistä löytyy normaalit valikot. Eli sellaiset missä pääsee lukemaan viestejä ja tarkistelemaan lähetettyjä viestejä, työkalut, asetukset jne. Ei niillä mitään tehnyt tuolloin, löysinhän kuitenkin paikan, mistä voi vaihtaa soittoäänen ja pääsee käyttämään wlania ja gprs-yhteyttä!
Pari päivää meni leikkiessä ja oppiessa pikkuhiljaa erinäisiä asioita. Löysin kuin löysinkin sen näppäimistönkin, mutta lähetettyäni muutaman kerran ihmeellisiä viestejä rakkaalle miehelleni tuumasin, että pysytellään siinä kosketuskirjoittamisessa. Eipähän tule painettua vahingossa merkistöistä rumia kuvia ja liian äkkiä lähetä-nappia. Opin sulkemaan wap-yhteyden huomattuani sen ronksuttaneen firmalle laskua useamman tunnin ajan. Onneksi en samalla surffannut missään, joten datasiirtomaksua ei päässyt kertymään...
Sain luuriini hienon kosketuskynän, jolla on kätevämpi kirjoitella viestejä ja touhuta muutakin. (Esim. Ira tykkää kovasti piirtää sillä koska tottahan toki puhelimessa pitää olla piirtämismahdollisuuskin...) Varsinkin nyt on helpompaa, kun hoksasin, että siinä kynässä on sellainen ohuempi kärkikin kun ottaa tupen pois. Naputtelin sujuvasti ihan se tuppi päälläkin... Sitä vaan ihmettelin, että se kynä piti saada narusta kiinni ikäänkuin kännykkäkoruksi tuohon puhelimeen. Naru oli lyhempi kuin kynä, joten ei mun logiikalla ollut mitenkään mahdollista kietoa sitä solmuun tuohon pikkuiseen reikään puhelimen kulmassa. Tämäkin helpottui, kun tajusin ottaa sen tupen irti. Tuppi jää roikkumaan luuriin, kynä irtoaa. Kätevää!
Muutama viestikin tuli ja onnistuin ne kadottamaan jonnekin puhelimen syövereihin. En ikinä enää löytänyt niitä. Pari viestiä katosi ihan lukemattakin, kun en heti lukenut niitä. En huolestunut suuresti, mutta hieman jäi mietityttämään, miten hektiseksi on maailma mennyt, kun heti pitää viestit lukea tai muuten ne katoaa bittiavaruuteen. Tänään viimein huomasin valinnat-näppäimen takana ihmeellisen valikon: "näytä avoimet sovellukset". Uteliaana avasin kummallisen näköisen kuvakkeen ja avot! pääsin tutunnäköiseen Nokia-valikkoon! Sieltä löytyi viimein ne kaikki toiminnot: viestit, asetukset, pelit, valokuvat yms. Löysin ne kadonneet viestitkin, ihan omalta paikaltaan saapuneet-kansiossa! Vastailen teille, keiden viestit pääsin tuossa äsken vasta lukemaan, ihan pian!
Nyt on jotenkin semmoinen helpottunut olo. Taas osaan käyttää puhelinta ja sen normaaleja toimintoja. Sovelluksiin, valokuviin tai peleihin asti en ole vielä ehtinyt, puhumattakaan Comes with Music -toiminnosta, mutta hitaasti hyvä tulee. Tuo mysteerinen näppäimistökin saa vielä odottaa. Ei kolmekymppisen enää kuulukaan oppia nopeasti =).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti