Pääsin eilen viimeinkin osallistumaan tämän pitkän, tulevan koulu-urani ensimmäiselle verkkoluennolle. (Viime viikon iltavuorot esti oikeet ekat luennot) Aiheena oli oikeustieteen perusteet ja aika oli 18-20. Meikkis avaa kotona koneen, kirjautuu oikeelle sivustolle ja kytkee kuulokkeet läppäriin. Ja avot! Open ääni kantautuu korviini kuin olisin itse luennolla!! Siinä sitten käytiin läpi perustermistöä ja sitten tehtiin hiukan pohdintatehtäviä. Ope kirjoitti omalle koneelleen kaikkia muistiinpanoja ja wow, ne näkyi suoraan mun ruudulla samalla kun sättäsin luokkakaverini kanssa! Luonnollisesti osalla porukasta oli webcam päällä (mulla ei koska näytin aivan seinästä reväistyltä, ihan kun se nyt jotain kelleen merkitsis) ja oli kiva kyylätä toisten naamoja =). Saattaa toki olla että omakin webcam tietämättäni lähetti typerää naamaani muiden ruuduille, en kuitenkaan ole mikään tekniikan ihmelapsi, mutta oletan että ei, koska en painanut send video-nappia =). Jotenkin tuntui, ettei ne muutkaan ihan kärryillä ollut siitä, että webcamit oli siinä send video-tilassa, sen verran outoo toimintaa tapahtui välillä... =)
Eka kysymyskin osui tietenkin mulle ja kappas, mikkini aktivoitui kuin taikaiskusta ja sain antaa todella esimerkillisen vastaukseni eri oikeusryhmittymistä. Varmistin vainoharhaisena varmaan viis kertaa että se mikki ei sitten jäänyt vastauksen jälkeen päälle, enkä siltikään ollut asiasta aivan satavarma...
Luento oli hauska kokemus ja aika meni äkkiä. Tarvii varmaan hommata parempi tuoli tietskapöydän ääreen, Ikean lastenjakkaralla puutuu persus. Luennon päätyttyä oli todella epämukava olo, että joku yhteys jäi päälle ja ope näkee / kuulee mitä meidän perhe tekee iltaisin... Oli pakko sammuttaa koko kone ja käynnistää se uudelleen. Silti olin ihan varma että jollain tavalla olen yhteydessä joko siihen pirun palvelimeen tai johonkin muuhun tahoon. Hitto mitä vainoharhoja!
Mutta siis summa summarum. Opiskelu on kivaa tällä tavalla! Vielä kun oppis käyttää exceliä niin kiva ois... =)
Huominen vielä töitä ja sitten kohti tuntematonta elikkäs Montenegroa ja siellä Barin kaupunkia. Jotenkin viehättäisi ajatus siitä, että viettäisin useita viikkoja vuodessa kaupungissa nimeltä Bar... =) Ajatuskin lentokoneeseen nousemisesta, varsinkin siihen purkkimallin Fokkeriin, saa pakin sekaisin, mutta sitten muistan ah niin ihanat diapamit jotka oottaa hyllyllä niin jo helpottaa ahdistus. Tarviikohan mun edes ottaa niitä jos pelkkä ajatus lievittää paniikkioloja? Hmmm...
Jälkikirjoitus: Kuvahaku Googlessa hakusanoilla Montenegro Bar antaa paljon kuvia isoiksi bodatuista, lähes alastomista, öljytyistä miehistä... Siksiköhän anoppi haluaa sinne??? =D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti