Jos vaihteeksi kirjoittaisi ihan asiaa.
Tässä uudessa kodissa ollaan saatu seurata melko läheltä pakolaisperheen elämää. Asuvat nimittäin viereisessä asunnossa. Ja on tullut pohdittua sitäkin asiaa, pakolaisuutta, uudelta kantilta.
Meille tänne Turenkiin otettiin kaksi pakolaisperhettä Kongosta. Naapurin perhe on asunut viimeisen reilun vuosikymmenen pakolaisleirillä, jossa myös perheen lapset ovat syntyneet. Turenkilaisille jaettiin asiasta oikein tiedotteet, että nyt ne sitten tulee. Päiväkodissa ja kouluissa nostettiin musta kissa pöydälle oikein urakalla. Turengin ensimmäiset pakolaiset. Suurtapahtuma. On tietenkin hyvä, että asioista keskustellaan avoimesti ja varsinkin lapsille kerrotaan tarkasti mikä on jutun juoni. Mutta jotenkin silti kalskahtaa korvaan muutamia asioita, mitkä on ehkä koulussa tai päiväkodissa (tai kaupantädiltä, äidiltä, isältä, kaverin vanhemmilta jne) lipsahtaneet puolivahingossa ja mitkä on omiaan ruokkimaan rasismia. Lapset kun luonnostaan suhtautuu uusiin asioihin melko joviaalisti, jos vaan me aikuiset ei päästäis aina sörkkimään siihen väliin omine ajatuksinemme ja pelkoinemme.
Kongolaiset. Savolaiset. Hämäläiset. Karjalaiset. Mikä ei kuulu joukkoon? Onko Kongolainen sukunimi? Käsittääkseni heidän ovessaan lukee jotakin muuta, mutta yhtä hyvin siinä voisi lukea Kongolainen. Olisiko kaiku yhtä neutraali, kuin esimerkiksi Lappalaisessa? Tai Ruotsalaisessa?
On varmasti hienoa tulla Suomeen ja nähdä, että lapset saavat käydä koulua, harrastaa, voi ostaa tuoretta ruokaa, jonka voi kypsentää uunissa avotulen sijaan. Voi käydä suihkussa, voi juoda hanasta. Voi pestä koneessa pyykkiä tai tiskit. Voi LUTRATA. Voi katsella maailmaa vapaasti, elää vapaasti. Vai voiko?
Minkälainen vankila on kieli? On vaikea unohtaa kongolaisäidin ahdistunutta ilmettä rappukäytävässä, kun häneltä oli katkennut korko ja hän oli kaatunut pieni vauva sylissään. Vauva itki paniikissa maassa, isommat lapset olivat hädissään vieressä. Äitiä sattui päähän ja polveen eikä saanut shokiltaan nostettua vauvaa. Nostin vauvan ja yritin rauhoitella, taisi pieni pelästyä meikäläistä vielä kauheammin. Istuin äidin viereen ja taputtelin rauhoittavasti olkapäätä. Äiti katsoi mua ja olisi kauheasti halunnut sanoa jotakin. Mutta millä kielellä? Osoitin vauvan otsassa olevaa kuhmun alkua ja sanoin vaan "doctor". Äiti nyökkäsi ja osoitti korkoaan. Olisin kovin kovin mielelläni halunnut kysyä, onko hänellä toisia talvikenkiä, mutta millä kielellä? Autoin isommille lapsille talvitakit päälle ja nostin äidin ylös rapulta. Pidin vauvaa kun äiti kävi hakemassa onneksi uudet kengät jalkaansa. Äiti sanoi: kiitos kiitos kiitos. Näytin koiraa ja ulko-ovea, hymyilin ja huiskautin kättä. Kai ne tärkeimmät tuli kommunikoitua, mutta silti. Olisin halunnut kysyä, tarvitseeko hän apua lääkärin varaamisessa tai lasten hoitamisessa lääkärin ajaksi. Mutta millä pirun kielellä?
Minkälainen vapaus on täällä? Ei yhteistä kieltä paikallisten kanssa. Ei tuttuja elintarvikkeita. Kaikki kodinkoneet täysin vieraita, ihmisistä puhumattakaan. Kukaan ei edes yritä olla ystävällinen, tarhan pihallakin virtaset kiirehtivät äkkiä autoilleen, vaikka kongolaisäiti toivottaa "uomenta". On toki kaikenlaista kuntouttavaa ja sopeuttavaa, suomenkielen kursseja, toisiin tutustumista, verkonkutomista. Mutta ei ole sukulaisia, ei ystäviä, ei harrastuksia. On vaan perkeleen kylmä, lunta, pimeää. Eri uskonto, eri rituaalit, eri juhlat. Erilaiset etiketit kaikkeen, erilaiset tavat ja tottumukset. Pitääkö ulkovaatteet pukea jo sisällä? Pitääkö ulkokengät ottaa pois jo ennen rappukäytävää? Mihin kengistä sulava lumi menee? Saako kaupassa olevaan koriin tosiaan kerätä tavaraa? Miksi postiluukusta kolisee kaikenlaista paperijätettä pyytämättä?
Lisäksi on katkeria kanssakuntalaisia, jotka kohdistavat pakolaispolitiikkavihansa heihin. Tuskin he kuitenkaan pyysivät vastaremontoitua asuntoa, tukihenkilöä, helsinkiläistä tulkkia, puhumattakaan taksiseteleistä, uusista kodinkoneista. Heille olisi varmasti riittänyt pienempikin, huonompikuntoinen asunto, käytetyt kodinkoneet ja vaatteet ja lelut. Kukaan ei halua edes kysyä heiltä vaan tuudittautuvat siihen ajatukseen, että he itse ovat päättäneet, mitä kunnan tai Suomen pakolaispolitiikka sanelee.
Pitää olla kiitollinen, heille sanotaan. Varmasti ovatkin. Yrittävät. On suunnitelmia ja toiveita, niinkuin meillä kaikilla. Toivovat lapsilleen vain parasta, niinkuin me kaikki. Haluavat tienata itse leipänsä niinkuin me kaikki. Haluavat ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. Eikös me kaikki.
Tällä hetkellä kuuntelen kuinka joku naapurin lapsista yskii raastavasti. Mieli tekisi mennä kysymään, tarvitsevatko he kaksisatasta buranaa, lasten yskänlääkettä tai suppoja.
Saatan ilmoittautua kongonkielen kurssille. Heti kun keksin mitä kieltä siellä puhutaan.
Voi hemmetti kuin ASIAA!!! Harvoin sitä oikeasti tulee ajateltua asiaa noin päin. Kiitos kun pistit ymmärtämään edes vähän paremmin!
VastaaPoistaPakko silti huomauttaa, että se ns, hyysääminen saisi loppua ainakin osittain siinä vaiheessa kun kieli ja maamme tavat alkavat olla jo tuttuja. Tarkoitan lähinnä sitä, että alkuun pitäisi ja tulisi auttaa, mutta ei loputtomiin. Niinkuin ei meitäkään.
(Meniköhän se nyt noin? Olen vä-sy-nyt!)
Taidan linkittää tämän blogiini...Laita kommenttia jos pahastut siitä!
*halaus*
Ja ONNEA uuteen kotiin! ♥
Olen monesti pohtinut juuri tuota kohtaa jolloin tullaan tänne ja asetututaan SE ON RANKKAA, varsinkin pienellä paikkakunnalla ei ole sitä toista pakolaisperhettä joka on tullut jo aikaisemmin ja kertoo miten täällä pitäisi olla ja elää. Sinun asenteesi on valtavan hieno, kun haluat oikeasti tutustua ja auttaa. :) T. PHS
VastaaPoistaai niin aika monet Kongolaiset puhuvat ranskaa, siirtomaa jäänteitä :) T. PHS
VastaaPoistaKiitti kommenteista!
VastaaPoistaOlen myös sitä mieltä, että "hyysäämistä" ei voi jatkaa loputtomiin. Olen myös sitä mieltä, että hiukan vähempikin riittäisi jo näin aluksi. Esimerkkinä siis tuo, että asunto, johon perhe muutti remontoitiin täysin. Uskon myös, että erilaisten järjestöjen kautta perheelle olisi järjestynyt huomattavasti edullisemmin esim. kierrätettyjä leluja ja vaatteita kuin että kaikki hankitaan uusina. Meillä on jotenkin vähän vinksallaan tämä politiikka kyllä, mutta se ei ole tänne tulevien vika.
Ehkä mä alan virittelemään ranskan alkeitani siis.... tosin tämä perhe puhuu keskenään jotakin afrikkalaista kieltä, liekö swahilia, mutta josko ymmärtäisivät ranskaa?
Olen kokenut osan tuosta, vaikka en olekaan pakolainen, vaan olemme itse osamme saaneet valita. Reilun kymmenen vuoden ajanjaksossa asun nyt kolmannessa maassa, maassa jonka kieltä en ole osannut etukäteen. Kielen osaamattomuus on todellakin tietynlainen vankila, saa tuntemaan itsensä vieläkin tyhmemmäksi kuin on, kun ei pysty sanomaan mitä haluaisi. Edes perusasioita saatika, että keskustelisi jonkun kanssa kunnolla.
VastaaPoistaMutta voin myös kertoa, että juuri tuollainen ystävällinen naapuri kuin sinä, voi muutamilla sanoilla, kädenheilautuksilla ja eleillä saada paljon aikaan. Asiasi tuli varmasti ymmärretyksi ja naapurin äiti ilahtui välittämisestäsi.
Voin myös kertoa, että eipä muissakaan maissa kovin hanakasti oteta yhteyttä meihin muunmaalaisiin. Toki naapurit tervehtivät ohi mennessään ja saattavat kysäistä kuulumisia ja ovat keskimäärin ystävällisempiä kuin Suomessa ollaan tuntemattomia kohtaan. Siitä kärsinkin aina Suomessa ollessani, vieraille saatika vieraille lapsille ei saa puhua. Tai jos puhuu, monikaan ei vastaa, mulkoilee vain epäilevän näköisenä.
No, tämä oli vain kommentti tuohon kielipuoleen ja todella ihan eri näkökulmasta kuin pakolaisella. Jotain tuttua kuitenkin löysin kirjoittamastasi.
Ja niin, minäkin luulen, että Kongossa puhutaan ranskaa.
Hei! Mukava, että olette myönteisesti ja humanitääriseti mukana pakolaisten asiassa. MML:n ja SPR:n Janakkalan osastot ovat reippaassa yhteistyössä ja ovat hoitaneet asumisapua ja lahjoitusten toimittamista sekä vapaa-ajan toimintaa pakolaisperheille erittäin mallikkaasti. Yhdistykset ottavat varmasti mielellään lisäväkeä mukaan. Kieli toisella perheellä on kinjaruanda, toisella suahili. Suomea opetellaan kovaa vauhtia, lisäksi näytetään ja ilmeillään toistaiseksi paljon! Mielikuvitusta kehiin vain niin kaikki sujuu. Pulmatilanteissa voi soittaa kunnan Maahanmuuttopalveluihin puh 03 6801488 tai 03 6801675.
VastaaPoistaTerveisin
Pirde
Stanstan linkin kautta tulin.
VastaaPoistaHieno postaus!
Olisin sanonut aikalailla saman mitä Perheenäiti jo kerkesikin sanoa tuosta kielipuolesta.
VastaaPoistaHyvä Tiijja, asiaa!
VastaaPoistaT:Illu
Voi miten hienosti osasit asiasta kirjoittaa! Laitappa sama kirjotus paikallislehteen, niin saattaa herätä niillä "toisinajattelijoillaki" uutta näkökulmaa asiaan. Oon monesti pohdiskellu tuota asiaa, vaikka en oo koskaan lähikontaktiin pakolaisuuden kanssa joutunutkaan.
VastaaPoistaMutta jos miettii millanen kulttuurishokki ja ulkopuolisuuden tunne iski vastaan Kuopiosta Hämeenlinnaan muuttaessa, niin en voi ku tuntea valtavaa myötätuntoa sun uusia naapureita kohtaan. Oli varmasti iso asia että joku osoitti välittävänsä. Varmasti sun hyväsydämisyyski edes pikkusen osaltaan auttaa sopeutumisessa tänne kylmään ja pimeään suomeen.
Onpas tämä nyt herättänyt keskustelua, hyvä hyvä!
VastaaPoistaKiitos Pirde tiedoista, saatanpa ottaa yhteyttä mainitsemiisi tahoihin, koska itselläni riittäisi vielä kysyttävää ja mietittävää ja haluaisin olla avuksi kun tässä asutaan vierekkäin. Ärsyttää ihan tosi paljon kuunnella muutamien muiden naapureiden ja puolituttujen "totuuksia", jotka tiedän pelkiksi olettamuksiksi. En todellakaan halua, että omat lapseni alkavat viljellä muilta kuulemiaan "faktoja" vaan haluan itse tietää enemmän jotta voin kertoa asiat niinkuin ne oikeasti ovat.
Kiitos kaikille kommenteista ja lukemisesta!
Kiitos loistavasta tekstistä!
VastaaPoistaTervetuloa vaapaaehtoiseksi ja naapuriystäväksi, juuri sinunlaisia kaivataan! Kielenä voi käyttää suomea ja elekieltä, näin minä olen pärjännyt perheiden kanssa.
Ota yhteyttä spr:n tai MLL:n toimijoihin
Aurinkoista alkanutta vuotta!
Hei Vapaaehtoinen!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
Olen nyt kehotuksistanne kovasti harkinnut tuota vapaaehtoiseksi lähtemistä, mutta olen vähän sen luonteinen että en halua ikään kuin sitoa itseäni mihinkään toimintaan. Alkaa ahistaa =). Mutta voisinhan kai soittaa edes ja kysäistä mitä se tarkoittaisi.
Yritän tässä parhaani mukaan luoda pikkuhiljaa kontaktia naapureihin yhä enemmän ja enemmän. Olen yrittänyt luoda helposti lähestyttävää kuvaa itsestäni ja ainakin mulle kovasti hymyillään ja heilutellaan kun tavataan. Ehkäpä joku päivä jos apua tarvitaan he uskaltavat soittaa ovikelloakin. =)