sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ikärasisti

Tulin äsken juurikin koiran kanssa tuolta ulkoota. Tarkoitus oli tehdä kunnon lenkki tuolla ihan mielettömän upeessa kevätsäässä ja ottaa vähän d-vitamiinia kun aurinko paistaa kuin kesällä konsanaan. Oli tarkoitus, joo. Ei toteutunut kun alkoi niin paljon ärsyttää, että meinasi kuminauha katketa päästä.

Koirani oli ns. kakkoshädällä tien vieresä. Minä vahdin vieressä, käsi minigrippipussissa valmiina taltioimaan tulokset ja kiikuttamaan ne lähimpään roskikseen. Niin eikös jostain parvekkeelta kuulu huuto: "Ne koiranpaskat kannetaan sitten mukana, siihen niitä ei jätetä!". Mä vilkaisin vaan ja annoin koiran tehdä rauhassa hommansa loppuun. Sillä vähän kesti, joten käänsin katseeni karjaisun suuntaan. Parvekkeella seisoi tiukan näköinen mummeli paplarit päässä, kädet puuskassa. Tuijottelin sitä hetken, mummo huuteli jotain epäselvää, ja huomasin koirani operaation suoritetuksi. Keräsin tulokset minigrippiin ja heilutin sitä mummolle ja virnistin samalla. Mummo huusi perään "tais olla eka kerta" tai jotain semmosta. Jäin miettiin, että eka kerta mistä ja suuntasin mettään hetkeksi rauhoittumaan. Meinasin järsiä koivunrunkoa ankarimpaan ketutukseeni, mutta maltoin sitten mieleni ja lähdin kotiappäin. KOstoksi kävelin mummelin pihan poikki ja toivoin, että Uuno nostaisi edes koipeaan, mutta ei nostanut.

Kiusa se oli silti, koska saman pihan poikki kävelystä olin just viikko sitten saanut huutia toiselta mummokaksikolta. Missään ei kielletä kävelyä pihan läpi, mutta mummokaksikko huusi mulle tosi vihaseen että "pihan läpi ei kuljeta, tämä on piha-alue eikä mikään yleinen tie". Sanoin kohteliaasti että "anteeksi, missään ei ollut kieltomerkkiä" johon mummot kuorossa: "Tuolla on merkki, tuolla on merkki ja tuolla on merki". En tiedä missä napeissa mummot oli, mutta yhtään ainutta merkkiä ei ollut rouvien käsien osoittamissa suunnissa. Kohautin olkiani ja jatkoin matkaani. Todettakoon, että ko. pihan poikki kulkeminen ei ole osaltani vähentynyt.

Eilen tuli siskolta kylästä ja ajelin kaupungissa. Pysähdyin liikennevaloihin vihreän pikkuauton taakse, joka kummastuksekseni pisti päälle vilkun kääntyäkseen oikealle. Kyseinen homma kummastutti sikäli, että sinne ei saanut kääntyä, koska kyseessä oli yksisuuntainen katu. Liikennevalojen kohdalla oli kääntyminen kielletty -merkki ja tien reunassa suuri kielletyn ajosuunnan merkki. Väläyttelin valoja ja lopulta painoin torvea, kun kuski edelleen vilkutteli oikealle. Mitä teki kuski? Nousi autostaan, minä avasin ikkunan ja kuulin kun kuski, päälle 65 v mies, huusi mulle: "Kyllä minä perkele autolla osaan ajaa!". Painui autoonsa ja kääntyi punaisia päin sinne yksisuuntaiselle. Hyvä ettei saanut taksia nokkaansa.

Asiakaspalveluduunia IT-alalla harjoittaessani olen monesti todennut, että haastavimpia asiakkaita on vanhukset. Toki ymmärrän sen, että on vaikea pysyä tekniikan kärryillä ja kaikemaailman adsl:t, kaapelimodeemit, kännykkädatat ja sun muut on vähän ongelmallisia ikäihmisille. Niinpä yritänkin aina puhua mahdollisimman suomea ja vältellä teknistä sanastoa kun asiakas on selvästi päälle kuudenkympin. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei ne edes HALUA ymmärtää. Niiden mielestä asia on näin ja sillä pihvi, siinä ei neuvot eikä muut auta. Se mitä mä en käsitä, on että miksi ne sitten soittaa että kun meillä on tämmöinen ongelma, jos he ei kuitenkaan halua neuvoja tai apua??? Ja lähtökohta on aina se, että he ovat oikeessa ja me väärässä. Kaiken lisäksi me kusetetaan vanhuksia ihan huviksemme ja lypsetään rahaa ihan surutta heiltä. Heissä ei koskaan ole mitään vikaa. Palvelussa on. Ja tietokoneessa on. Ja kännykässä on. Ja laskutuksessa. Mutta heissä ei koskaan.

Toivoisin, että vanhukset edes joskus menis itseensä ja miettis, minkä takia niin monet niistä jää yksin eikä niiden sukulaiset pidä yhteyttä. Olisko peilissä vika, edes osaksi? Jos musta tulee joskus tommonen pikkusieluinen vanha mummo, jonka murheita on koiranpaskat tien vieressä, pihalla leikkivät lapset, pihan poikki kulkevat ulkopuoliset, rappukäytävän normaalit äänet, naapurin ruohonleikkurin kova meteli, kallis makkara, uusi informaatioteknologia jota en edes halua oppia ja se, että lapsenlapset on pelkkiä rahanahneita paskoja, niin mut saa lopettaa siinä vaiheessa. Kiitos.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kotikutoinen wannabe-tuomari täällä terve.

Semmosta tässä pohdin, että katotteko te Idolsia? Mä katon.
Tänä vuonna jopa tiiviimmin kuin aiempina vuosina, en tiedä miksi. Kaikki jaksot on tullut seurattua ja joskus jopa katsomosta sitten uudestaan. Mun mielestä se vaan on hyvää viihdettä =). Musaohjelmat on muutenkin jees ja nyt kun tuossa on vähän kehitetty tota formaattia "pehmeämpään" suuntaan niin se on ollut erittäin positiivinen asia. Ei ole pakko olla niin kamalan lyttäävä ja keksiä keksimällä negasanoja, jos niitä ei tarvita. Mutta toisaalta, ei tarvii sit turhaan kehuakaan liikoja.

Kukas on teidän suosikki? Mä tykkään noista kaikista pojista, mun mielestä ne on valovuoden lahjakkaampia kun yksikään noista tytöistä. Jopa se Jusu oli mun mielestä eri jees, joka eilen tippui, tosin ei sillä yhtä hyvä ääni ollut kun noilla muilla, mutta karismaa ja showmiestä monen muun puolestakin kyllä. Suosikki on ehkä silti toi Martti, se on niin perusäijä ja mieletön ääni. Se varmaan vetoaa monenlaiseen kuulijaan tavanomaisuudellaan. Vaatimaton ja semmonen nöyrä, oikeella tavalla. Se Ilpo on hemmetin lahjakas mutta emmätiä... onks se vähän leso? Ja Ali... on siinä kaverilla ääntä joo, mutta meniskö se nyt paremmin kuitenkin jossain tangokisoissa? Se on vähän turhan eleetön eikä anna itsestään kaikkea. Tosin eilinen Karjalan kunnailla sai mullakin ihokarvat pystyyn kun se oli ihan mieletön. Jerkka on kans tommonen perusäijä, mutta sit taas ehkä vähän liiankin vaatimaton. Tykkäsin siitä koelauluissa ihan sikana, mutta tuolla Peacockissa se ei jotenkin revittele samalla tavalla ja jää vähän pliisuks.

Inhokki sitten? Mä en edes kunnolla muista, ketä siellä on tyttöjä. Ne on kaikki jotenkin niin tusinatavaraa. Se Stina jää kyllä mieleen, mutta valitettavasti negatiivisella tavalla. Mä en vaan kestä kattella sen lavalla olemista ja "eläytymistä", en tiedä miksi, mutta musta se on teennäistä. Ketä muita siellä on? Se Henna, joo. Sillä on mun mielestä paras ääni noista neidoista, mutta siltäkin kaipais kyllä aika paljon enempi heittäytymistä ja revittelyä. Alkaa ärsyttää noi ranteet auki-kappaleet jo. Ai niin joo, ja Lotta. ARGH!!! Onhan se aidon iloinen ja positiivinen, mutta miksi se ei ota onkeensa niistä tuomareiden kommenteista ja tee jotain sille äänenkäytölleen???? Ja supersöpö se on kans, että ihan kiva sitä on kattella, mutta ei hemmetti, vähän jotain sordiinoa niihin kertosäkeistöihin, kiitos. Kuka se neljäs on???? Pakko luntata netistä.... Haaaa! Fatima! Sillä on kans ihana ääni ja ehkä se ois noista tytöistä se oikein idoli. Jalat maassa ja hyvä työnteon asenne. Mä odottelisin vielä semmosta kunnon meininkiä ton jatsipimputtelun jälkeen, niin nähtäis mihin sen ääni riittää. Luonnollinen ja silleen ihku. Miten mä nyt sen unohdin???

Noh, saapas nähdä kuinka käy ja kuka rupee idoliksi. Toivoisin, että Martti ei voittaisi, koska idols-karma näyttää seuraavan kaikkia voittajia. Että kakkoseks jäänyt pärjääkin paremmin loppuviimein. En vaan todellakaan tule koskaan käsittämään miksi ketussa se Anna Puu on niin suosittu???

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Pullantuoksuinen äiti

in your dreams!!!

Miten voikaan ihmisen saada raivon valtaan semmoinen asia kuin pullataikina?

Niin täydellinen kuin olenkin (ironiaa, jos joku ei tajua), niin kaapissani on aika iso luuranko. Se on oikein semmoinen iso ja ruma ranko. Minä, joka osaan vaihtaa autonrenkaan, lamput, öljyt, käyttää porakonetta, yhdistää hifilaitteita ja korjata vaikka mitä. Minä, joka teen ihan törkeen hyvää lasagnea (ainakin muutaman ihmisen mielestä), maailman parasta jauhelihakastiketta, sikahyvää meksikolaisruokaa ja kaikkea kanasta.
Minä.

Minä_en_perkele_osaa_leipoa_pullaa.

Tai siis osaan. Jos joku muu tekee sen helvetin taikinan.

Ei se kohoa. Ei sitten millään. Ei kuivahiivalla, ei tavan hiivalla. Ei emännän parhailla eikä toiseks parhailla jauhoilla. Ei kohoa, vaikka nesteen lämpötilan mittaisi lasten kylpyvesimittarilla, kun mun oma kädenlämpöisyys on mun mielestä joku 48 astetta niin ei auta luottaa siihen tietoon. Ei kohoa kananmunalla eikä ilman, ei niin, että voin sulattaa ja viilentää maidolla. Eikä niin, että voin vaivaa taikinan joukkoon. Eikä kohoa juoksevalla margariinillä, ei öljyllä eikä voilla. Ei kohoa, vaikka kohottais yön yli.
Kun se vaan EI kohoa.

Lopetin pullataikinayritykset virallisesti viime syksynä, kun kerta kaikkiaan ketutti kaksi ketuiksi mennyttä taikinaa. No eiköhän sitten naapurin, epäilemättä kymppiäiti, nainen ollut leiponut pullaa ja töistä kotiin tullessani, työäitimorkkiksissa, kymppiäitipuuskassa, päätin, että mä kans. Ei olis kannattanut. Nyt joutuu perhe syömään kivipullaa, koska ne ei kehtaa sanoa että ei hitto tämmöstä kukaan syö.

Tai sit menen naapuriin ja sanon, että tänne sitä pullaa ja sassiin. Mutta minä lopetin nyt, täysin virallisesti pullanleipomisen. Ja comebackia ei tule.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Ai kauheeta miten tää aika menee

Miten tästä on muka taas niin kauan kun viimeks olen tätä päivittänyt?? Huhhuh!!!

Kuulumisia kai vois jotain raapustaa? Kiitos kysymästä, kuuluu hyvää. Tuossa käväisin haastateltavana ihan megasuperhypermielenkiintoiseen duuniin ja pääsinkin kahden "parhaan" joukkoon. Finaalissa otin sitten tappion, koska sillä toisella oli IT-alan koulutus ja mulla ei. Pah. Harmitti ehkä viisi sekuntia ja sitten totesin että jokin merkityshän se tälläkin on, etten tuota duunia saanut, joten life goes on ja tulevaisuus näyttää miksi duuni jäi sivu suun. Ja onhan mulla tämä ihkuinen aina-jopini, josta kyllä ihan tykkään. Vois mennä huonomminkin. Aika paljonkin, jos miettii vaikka noita japanialaisia, joita piinaa julmettu tsunami ja maanjäristys. Onneksi saan olla mä ja just täällä.

Kävin tsekkaamassa universumin parhaan keikan kuukausi takaperin. Kyseessä oli Jonna Geagean minikeikka Suistolla. Katsojia oli ihan inasen enempi kun Idolsin tuomareita, mutta meininki oli aivan ässä. Jäi muuten uukakkoset ja deeämmät konserttikokemuksina taakse. Jonna on niin ihku ja huippu ja yllättäen -se OSAA laulaa! =)

Siinähän ne, huippukohdat mun elämästä, hihhei =D. Tylsä elämäkö? No ei ole. Itse tykkään ihan kovasti, kun ei mitään hirmuista draamaa ole koko ajan käynnissä. Tää on oikein ihanaa tää tasaisen mahtava arki. Ja aurinkokin muistaa jo lämmittää niin mikäs tässä. Pieni mielialan vaihdos muutaman viikon takaisiin... =D

Ja mieltä piristää sekin, että oon taas saanut herätettyä henkiin tuon uinuneen opiskelumotivaationi. Varmaan johtuu siitä, että palaute on ollut positiivista ja törkeen vaikeesta enkun tentistä tuli vitonen ja samalla koko kurssista kaikkine töineen ja analyyseineen kanssa. Lisäksi olen ruvennut koulutusohjelmajohtajan lellikiksi ja herra on päättänyt antaa mulle kaikista tähän mennessä tehdyistä tehtävistä täydet. No, vielä on ärsyttävän pitkä kirjareferaatti ja johtamistyylien analysointi-essee arvioimatta, että ehtii se vielä vaihtaa lellikkiä. =) Mä olen ennenkin kehunut meidän k-ojohtajaa kun se on suonut mulle kauhean kasan hyväksilukuja, mutta älyää se näköjään hyvän päälle muutenkin... =D Vitsivitsi.

Ja hemmetin hyvä että koulumotivaatio heräsi nyt viimein, koska kevään lopuksi pitäis olla tehtynä ihan vaan "muutama" essee koskien sähköistä markkinointia ja mainontaa, viestinnän merkitystä ja johtamistaitoja. Sit päälle enkun ja ruotsin tentit ja esseet ja markkinointikirjeet. Ja pari analyysiä omasta oppimisprosessista ja kehittymisestä. Ja kirjareferaatti. Ja englanninkielinen tentti tuote- ja palvelumarkkinoinnista. Oliks vielä jotain...Niin joo, yrityspresentaatio, tottahan toki nyt semmoinen kerran vuoteen pitää tehdä. Ja jos sitten tota opinnäytetyötäkin alkais jo pikkuhiljaa luonnostella.

Saatan siis nauttia ansaitusta kesälomastani kouluhommista jahka se koittaa. Ja ens vuonna ei sit olekaan kun pari hassua kurssia jäljellä ja pääsen painimaan sen opinnäytetyön kanssa. Aihekin olisi ja mielenkiintoinen semmoinen, joten oikeastaan en malta edes odottaa että pääsen virittelemään sitä. Ihme hommaa. Peruskoulukin mun ois kannattanut selvästi käydä vasta näin kolmekymppisenä, niin ois ehkä jäänyt jotain sieltä mieleenkin...

Mut hei kuulkaa, nyt mä painelen hakemaan mun ooppelini huollosta tosta doonipaikan takapihalta (kauheen näppärää, vein sinne avaimet, ja kundit vaihtoi kärryyn öljyt ja muut tällee työpäivän aikana) ja lähen sit noukkiin neitejä.

Mahtista viikendiä kaikille!!!