tiistai 25. lokakuuta 2011

Muuton aattoa pukkaa

No niin, nyt on allekirjoittaneellakin taas ihan kohtalainen mieli... Pitää se nyt joskus aina kiukutella!

Viikonloppuna edessä olisi sitten muutto. Hiukan jänskättää, saadaanko remontti valmiiksi, ei siellä tosin enää paljon mitään ole tekemättä. Keittiöstä tuli aivan ihana, mutta mitään kuvia en laita vielä, koska se on ihan karsee kun on (siniset!!!) suojamuovit vielä kaappien ovissa eikä ne nyt oikein soinnu meidän vihreään tehosteseinään. Ja vielä puuttuu parit hyllyt mutta muuten alkaa näyttää jo ihan meidän näköiseltä siellä.

Kaiken kaikkiaan remppa käsitti tuon keittiön perusteellisen alasrepimisen, seinien ja katon maalaamisen (vitivitivalkoiseksi paitsi jääkaappiseinästä tuli ihanan vihreä), keittiön uudelleen rakentamisen saarekkeineen sun muineen(kokosin ihan itse KAIKKI kaapit, pistin saranat ja vetomekanismit, hiljentimet ja sen semmoset, olen ihan leuhka nyt). Keittiön lisäksi "vasaran alle" joutui meidän makuuhuone, josta me höyrytettiin vanha tapetti veks ja uusi laitetaan tilalle, toivon todella, että torstaina. Samalla maalari sutii yhden seinän kanssa vihreeksi. Lisäksi ollaan paukuteltu hyllyä seiniin, maalattu pikkasen liitutaulumaalilla, kasattu eteiseen uusi kaapisto ja hankittu kaikkee tarpeellista. (Sohva, tv-taso, kuivausrumpu...)

Odotan innolla, että saadaan vielä se kylppäriremontti kasaan, niin joulua onkin sit kiva viettää uutuuttaan kiiltävässä kämpässä! Ja sen jälkeen voinkin sitten pistää vaatehuoneen palasiksi ja rakentaa uuden semmosen... Ja sit vähän vaatekaappien uusimista, ikkunapokien maalausta ja kaikkee semmosta piäntä... =D

Muutenkin tässä mullistui elämänmeno aikalailla yhtäkkiä. Tytöt muutti meille pysyvästi, eli viikko isällä viikko meillä-systeemi kaadettiin nurin. Kaikki kävi niin nopeesti, ettei oikein ehditty edes valmistautua, mutta ensi tiistaina tehdään lastenvalvojalla minusta "yksinhuoltaja" ja yhteishuoltajuus päätetään. Tytöt viettää sitten isällään jatkossa vain joka toisen viikonlopun. Tuntuu, kuin olis otettu joku ihan älytön paino rinnan päältä pois, voin ihan todella, fyysisestikin, hengittää helpommin! Viimeinkin semmoinen tyhmä "välitilan" tunne on poissa ja voi keskittyä normaaliin elämiseen kun ei tarvii jojoilla jokatoisviikkoisen äitiyden kanssa. Voin sit olla ihan vaan äiti, koko ajan ja aina, joten mun ei tarvii enää ressata sillä asialla niillä viikoilla kun muksut on meillä. Josko asiat löytäisi oikean tasapainon. Ja varmasti tytötkin hengittää helpommin, kun on vaan yhdet säännöt ja yhdet rutiinit (vaikkei ne erilaiset isommin olleet aiemminkaan) ja yksi koti. Ihmeen hyvin se viikkoviikko-systeemi toimikin, mutta nyt se vaan tuli tiensä päähän sekä mun että tyttöjen toiveesta. Ja kun isäkään ei isommin pistänyt hanttiin niin mikäs siinä. Jampalla se kai isoin totuttelu on, kun loppuu "lunkiviikot" ja joutuu hyppäämään täysipäiväisen iskän rooliin aika kylmiltään. Sen roolihan toki tulee nyt kasvamaan, kun oikea isä on vähemmän maisemissa. Mutta koska tuo ukkelini on sen verran hyvin muita ajatteleva ja muutenkin äärimmäisen fiksu tapaus niin en usko että asia mitään ongelmia tuottaa.

Tähän väliin pistän kuvan taannoisista nelikymppis-naamiaisista, joihin osallistuimme. Minä olin punahilkka:



Jeppiskamaa... =D Tuksu-showsta mulla ei (onneksi) ole kuvia, mutta jos sellaisia käsiini saan, niin pistän kyllä tännekin. Tuksuina siis olimme minä ja eräs ystäväiseni. Huhhuh....

Kattellaan taas joskus, muuton jälkeen luulisin. Netti menee kiinni huomenna vanhasta kotoo ja aukee sit vasta joskus kun ollaan saatu hilavitkuttimet kämpille.

Siijuu!

T:Tiia

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kevennys äskeiseen synkkyyteen

Tultiin Iran kanssa sieltä sairaalasta toissapäivänä kun mimmiltä oli riistetty se 8 putkiloo verta. Istuttiin autoon ja radiosta tuli tää Jipun vai Chisun "Sabotage" -biisi. Siinähän lauletaan jotenkin niin että "Mä tarvitsen mun haavoja, syviä ja suolaisia, kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää". Ira kuunteli sen kolme sekuntia, väänsi radion voimalla kiinni ja lähes karjas: "No just, tietty just tää piisi. En todellakaan kuuntele tätä just nyt, toi ei tiedä mistään mitään!"

Case closed.

Kitinäämutinaavalitustaketutusta

V-I-T-U-T-T-A-A!!!!!!!!

Oikeestaan, jos oisin viksu niin päättäisin tämän tekstin tähän, koska tuossa on kiteytettynä semmoset kahdeksan päällimmäistä ajatusta. Tai ainakin niihin päällimmäisiin ajatuksiin liittyy vahvasti tuo edellä mainittu voimasanojen aateli.
Tässä listaus muutamasta syystä, kirjain kirjaimelta.
1) Vesisade. Ketunketunketunketunkettu tota perkeleen syyskeliä. Vettä, viimaa, vilua. veeveeveeveeee....
2) Ihmiset. Lähinnä 90 % mun töissä olevista ihmisistä.
3) Työpaikka. Tahdon töihin, jossa oikeesti on kivaa, haastetta, mukavia ihmisiä, ei selkään puukotusta, vastuuta sopivasti ja sovitut asiat pitää. Joojoojooo, pääasia että on töitä. Huhhuijaa, kylläpä muuten auttaa tuo fraasi tähän mielentilaan.
4) Ulkoilma. Siis tuo syksy. Ja se Vesisade.
5) Talvi. IHAN kaikki siinä. Sen tuleminen.
6) Tentit. Niitä on IHAN V-I-T-U-S-T-I. Samoin kuin Tehtäviä. Kaikkien palautuspäivä/deadline/tenttipäivä on 1.11. Arvatkaa olenko lukenut/tehnyt tehtäviä tai leikkinyt ylipäänsä mitään koulua. En niin.
7) Asunto. Tai ei oikeestaan muuten kun se että sen vaihtaminen on syvältä ja poikittain. Muuttaminen rasittaaärsyttäähermostuttaaV-I-T-U-T-T-A-A. Remontointi hikeennyttää myös.
8) Asenne. Työpaikalla vallitseva sellainen. Muutosvastarinta-asenne. Päätökset tehdään muiden selän takana-asenne. Kerrotaan Tiialle viimeisenä -asenne. Olesänytvaansesihteerikkö-asenne. Oma asenne just nyt.

Ja ylimääräisenä bonus-kirjaimena vielä yksi Äs niinkuin sairaus. Kahden rakkaan ystävän molemmilla todettu helvetinvittuperkeleen vakava sairaus, semmonen joka alkaa ässällä ja päättyy äähän. Viisi kirjainta. En sano sitä ääneen enkä edes tavaa tähän koska sen on maailman rumin sana. Enkä sano siksikään, että lapseni juuri luovutti 8 putkiloa verta, jotta kyseinen sairaus voidaan poissulkea jatkuvien korvatulehdusten ja muiden oireiden aiheuttajien listalta.

Siinä teille. Moro.