keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Vauvakuulumisia

Hauvavauvan kanssa on sujunut hienosti. Kissatkin hyväksyy sen jo varsin hienosti. Romppainen leikkii sen kanssa ja vahtii kanssa. Jos ulkoa kuuluu metakkaa niin kissaherra on vauvan vieressä ihan salamana. Koiruli saa syödä vaikka herrakissan kupista, jos tykkää. Välillä ne menee niin kovaa että hirvittää. Toissapäivänä oli pakko antaa kissoille puruluut, kun ne oli niin kateellisia koirulin saamasta herkusta...

Koirulilla on toki nimikin, vaikea se oli valita. Pikkujäbästä tuli sitten Uuno Turhapuro, Uuno vaan kavereiden kesken. Yhtä iso ego ja vähintään yhtä hurmaava herra =). Yöt on menneet mielettömän hyvin. Uuno herättää kerran yössä pissille, eikä se muutenkaan tee lattialle enää lainkaan. Ulkoilmaa haistellaan kerran tunnissa tossa meidän pihalla ja samalla on hyvä siihen tehdä tarpeet. Kissat on hiukan kateellisia kun Uuno pääsee ulos ja ne ei ja aina kova nuuhkiminen päällä kun Uuno tulee sisälle.

Täällä ollaan kaikki ihan sytämet solmussa tuon tuhisijan kanssa... <3









lauantai 23. lokakuuta 2010

Äitiyslomalla :)

No nyt on eka yö hauvavauvan kanssa takana. Ihmettelen kyllä, voiko oikeasti olla tuommoista koiranpentua vai koska sen todellinen luonne paljastuu... ihana sylivauva, rakastaa huomiota ja silittelyjä eikä ole moksiskaan ympäristön hälinästä vaan nukkuu missä vaan. Käytiin eilen viidessä paikassa kylässä ja herra oli kuin kotonaan kaikkialla. Ei pelännyt ketään tai mitään eikä edes yhtäkkisiä ääniä. Systerin koirista se olis tykännyt kauheasti jos ne olis tulleet sen luo mutta ne pelkäs tuota pientä : ).
Sillä on oma peti, missä kuljetetaan sitä. Nyt se jo hyvin tietää mikä on sen laatikko ja missä on turvallista.

Koissu on käynyt tasan yhden kerran pihalla ennen meille tuloa. Eilen päästin sitä ulos aina kun vaihdettiin kyläpaikkaa ja herra teki -kuin vanha tekijä- kaikki tarpeensa ulos. Loppuillasta se osasi jo pyytää pihalle! Uskomaton haukku. Yön se nukkui hienosti, herätti kaks kertaa pissille. Uskomaton! Odotin monen viikon sanomalehtirallia...

Kissat on epäluuloisia mutta kiinnostuneita ja lempeitä. Roni aluksi loukkaantui pahan kerran mutta illalla se alkoi jo haastaa koirulia leikkimään. Koira veti sikeitä täysiä ja Roni kävi nuuhkimassa ja tökkimässä sitä mutta koissu ei herännyt. Lopulta Roni löi sitä kynnettömällä tassulla kolme kertaa eikä herra eväänsä lotkauttanut... =) sanoisin et kohtalaisen tervepäinen koira. Ja aivan hillitön sydäntenvaltaaja. Kokoa miehellä on n. 300 grammaa, korkeus 10 cm ja pituus 15 cm... me kutsutaan sitä Johnnyksi. Tiedättehln, Holmesin John... =)

torstai 21. lokakuuta 2010

Muuttojäätyminen

On ollut niiiiiin kauheesti kaikkee ettei vaan millään ole ehtinyt pakata vielä mitään vaikka tarkoitus oli tällä viikolla aloitella. Piti alkaa paketoida niitä turhimpia kamoja, mitä ei tarvita tässä enää. Jep jep.... Maanantaina oli olevinaan ihan kauhee kiire. En kyllä muista yhtään mitä silloin tein, mutta pakata en ehtinyt ollenkaan. Ai, nyt muistanki. Ostin uuden tulostimen ja olin suunnittelemassa systerin synttäreitä.
Tiistaina menin aamuvuoroon kylpylälle hetkeksi, kun Janimuru oli polvestaan magneettiputkessa. Vapautuksen jälkeen lähdin Pialle, jolla onneksi oli tietokoneongelma niin siinä menikin mukavasti muutama tunti. Ei millään ehtinyt pakkaamaan!
Eilen oltiin aamuvuorossa kumpainenkin lätäköllä ja sieltä menin sit käymään äippälässä. Pakkaaminen.... nääh, ei sit enää millään jaksanu. Hommattiin me sentään jo muuttolaatikoita! Hyvä alku!
Tänään on vapaapäivä joten kai se olis sit tänään ohjelmassa se pakkaamisen aloitus. Tossa jo yhden hyllyn tyhjensin kirjoista (jei, neljä jäljellä) ja senkkikaappien sisällöt viskaisin yhteen laatikkoon. Sit hiukan lannistuin. Minä olen luullut, että meillä ei ole mitään turhaa kamaa, kun ei olla hamstereita. Miten on sitten mahdollista, että ääriään myöten täynnä olevat kolme kaappia ja kolme laatikkoa mahtui YHTEEN lihalaatikkoon??? No siten, että sitä paskaa oli kolme muovikassillista niissä laatikoissa!!!! Toisinsanoen järkevää tavaraa kertyi vain yhden lihalaatikollisen verran... Samperi soikoon! No, toisaalta. Roudattavan kaman määrä vähenee, kun saa heittää suoraan kaatikselle kauheet määrät roinaa. Enkä tosiaan ala pohtia että tarviinkohan mä tätä vielä joskus. Jos joudun miettimään tollasta niin en tarvi ja roskiin meni. Kirjoitan tämän ja lähden täyttämään loppuja lihalaatikoita. Viis mulla tossa olis vielä näin ensihätään. Hyllyt tyhjiks!

Huomenna ei ehdi pakata kun on lähtö Suomen sinne. Eli Turkuun. Käydään vaan nopeesti kääntymässä, yhtään ylimäärästä minuuttia ei Turussa kyllä olla. Me käydään noukkimassa sieltä uusi perheenjäsen jos kaikki menee hyvin ja kaikki on niinkuin ollaan kasvattajan kanssa puhuttu. En tiedä saanko laittaa kuvaa mutta laitan silti, ihan pikkusen vaan:


TADAAAAAA!:




Onkohan maailmassa mitään suloisempaa? Tuo karvamöykky on chihuahuan ja tiibetinspanielin risteytys eli mitään vahtikoirakokoa se ei tule olemaan. Pikkanen poikahaussu. Nimestä me ei olla vielä ihan varmoja, kun jotenkin pitäs noudattaa valitsemaamme linjaa aikuisviihteen saralla, mutta toisaalta ei tuommoista voi nimetä mikskään pornotähdeksi. Tai miksei, ehkä se vähän näyttää Holmesin Johnilta. Jos meidän uusi vauva olisi ollut puhdas chihu niin sen nimeksi olisi tullut Pentti (Hirvonen) mutta ei tuo oikein näytä Pentiltä. Seppoakin me mietittiin, mutta Seposta tulee vähän huonot fibat. Mitään rekkua tai rokia siitä ei kyllä tule. Ehkä sen luonne kertoo meille sen nimen sitten, mutta tällä hetkellä toi John olis ykönen =). Sitä mä vaan mietin, kun se Kyproksen reisu olis tossa kolmen viikon päästä, että saankohan mä ottaa Tsonin sinne mukaan kun en mä siitä voi erossa sit olla... Ehkä mä saan meille asumaan jonkun tutun teinin siksi aikaa, ei se onneks ole kun alle viikko. Lahjon siskon nuoremman pojan.

Nyt mä lähden pakkaamaan. Ja pistän pyykit kuivuriin. Taidan ensin hakee kuitenkin kupin kahvia... =D

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Painajaistenkarkoittimet

Ira on pahojen unien uhri, ollut aina. Vilkas mielikuvitus ja terävä pää tuottaa paljon pohdittavaa, jotka purkautuu pahoina unina. Myös stressi ja muu tuottaa niitä. Ollaan kokeiltu kaikenlaista niiden karkoittamiseksi.
Meillä oli ensin painajaispurkki (lasipurkki ihan vaan), jonne iltaisin puhallettiin painajaiset pois. Se auttoi hyvän aikaa kun vaan muistettiin tyhjentää se purkki aina välillä. Painajaiset pitää sitten tyhjentää vessanpönttöön ja huuhdella hyvin! Roskiksesta ne löytää takaisin. =) Purkkiin ei aina tarvi muistaa puhaltaa, joskus unohtuu, mutta se purkki on silloin toiminut pelättimenä, eikä pahat unet ole uskaltaneet tulla kumminkaan =).

Nyt kudoin tytölle nuo sukat tuossa. Ne on kuulemma maailman parhaat pahan unen karkoittimet. Ne kun laittaa jalkaan, ei näe yhtään painajaista, koska se on vähän kun ois äiti vieressä kun ne on äidin tekemät. <3 Toivottavasti tuo auttaa taas jonkin aikaa. Ehkä se on se painajaispurkin ja villasukkien yhdistelmä, mikä tuottaa hyvän tuloksen?



Nyt kutimissa on parit pienen pojan sukat. Sitten vielä Incalle ja Janille. Itse en tykkää villasukista yhtään, mutta kutominen on kivaa. Sukkia isompaan urakkaan ei mulla riitä pinna =(.

Muuttopäiväkin varmistui. Asunnon on oltava tyhjä perjantaina 26. ensi kuuta mennessä. Sitä, minne muutetaan, ei kyllä vielä tiedä. Vuokrahakemukset miljoonine liitteineen lähtee Janakkalan kunnalle perjantaina. Toivottavasti saadaan pian joku asunto. Tuo päivä on vielä typerä, kun yleensähän ne kuun vaihteesta vapautuu. Jännitystä elämään.. Ja me ollaan vielä tuo muuttoa edeltävä viikko siellä KYproksella, joten pakkaaminen ja muu ihanuus jää aika viime tippaan. Ensi viikolla kyllä aion ruveta pistämään pakettiin jo sellaisia kamoja, mitä ei tarvita ja Incan huone saa toimia varastona. Inca voi nukkua Iran yläsängyssä nämä pari viikkoa. Mun vanhempien piharakennus saa toimia tilapäisenä varastona niille kamoille, mitä ei vuokrakämpässä tarvita. Jotenkin ei mitenkään pysty sisäistämään, että tästä lähdetään. Miten tää näin yllärinä tulikin, vaikka on pitkään sitä saatu kyllä pohtia.

Huvittavaa muuten semmoinen seikka, että kun mietin tuossa aiemmin, että mitähän kamalaa tapahtuu kun nyt tuntuu hommat menevän ihan hyvin putkeen. Tossa maanantaina tuli sitten verottajalta lopullinen verotuspäätös viime vuodelle ja meinasin lentää persiilleni. Palautuksia tulee kerrankin varsin mukava summa. Yleensä saan takaisin muutaman satkun, nyt puhutaan tuhansista! Jamppakin sai melkein pari tonnia, joten joululahjashoppailu, here I come =).

Viikonloppu menee varsin työpitoisesti kun teen sekä kylpylässä että Hempassa vuoroja. Odotettavissa siis erittäin nopeasti kuluvat päivät.

Hauskaa keskiviikkoa kaikillen!!!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Lokakuu = asunnonvaihtokuu

Mistä lie johtuu, mutta mulle asuntojen vaihto osuu lähes poikkeuksetta lokakuulle. Ekaan omaan asuntoon muutin lokakuussa, ex-miehen luokse lokakuussa, "väliasuntoon" muutto lokakuussa. Sitten tuli ero ja muutto eteen, mutta sepäs olikin helmikuussa. Tänne muutettiin lokakuussa ja nyt tästä pois.

Oi kyllä, käsitätte aivan oikein. Saimme tämän myytyä ja nyt on asunnon metsästys edessä. Ihan ei sentään lokakuulle ehdi muutto, mutta kaupanteko kuitenkin. Muutto varmaan sitten joulukuun alussa?

Vuokra-asuntoa tässä nyt katsellaan aluksi ja nautiskellaan lähes velattomasta elämästä tovi. Katsellaan toki samalla itsellemme sitä loppusijoituspaikkaa. Mutta ei ole kiire. Se tulee sitten eteen kun tulee. Pääasia, että asunto on kaupattu ja Turenki kutsuu. Loppuu tämä jumalaton eestaas ajelu.

Kovasti olen kiitollinen taas kerran tuolle rakkaalle. Tiedän, ettei sitä hirmuisesti hotsita muuttaa minnekään Turenkiin. Se on taas kauempana Tampereesta, joka on kuitenkin sen sydämen koti. Kai se koittaa ajatella, ettei tuo moottoritie niin paljon enempi aikaa syö sittenkään, vaikka hiukan etelämmäksi mennäänkin. Lupaan raahata sen vaikka väkisin hiukan useammin Manseen =). Mutta on se silti iso "uhraus" siltä, kun ei sillä ole sillä tavalla siteitä tonne Janakkalaan kun mulla. Muru kun varmaan mieluiten asuisi Tampereempana; Toijalassa tai siinä. Onneksi se on järkevä mies ja tietää, ettei ole mitään tolkkua asua muualla niin kauan kun nuo muksut on siellä koulussa. Olen sille luvannut, että jahka muksut on isoja niin voidaan mun puolesta muuttaa vaikka keskellä Hämeenkatua, jos jostain syystä ei toi maalaiselämä sit enää kiinnostakaan. =)

Vaikea oikeastaan edes kuvitella, että nämä solmut alkaa aueta pikkuhiljaa. On ollut kaiken kaikkiaan niin vaikeat kolme vuotta, että siitä suossa tarpomisesta tuli jo ihan normaali tapa. Pelkkää selviytymistä ilman onnistumisia, jos hiukan kärjistetään. Joskus sitä on miettinyt, että kuinka vahva sitä täytyykään olla, että näin paljon voi paskaa pistää niskaan. Kiitollisuudenaiheita ei silti ole ollut vaikea keksiä. Ihan on riittänyt se, että saan olla tuon miehen kanssa ja lapset on terveitä ja ihania. Varmasti maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on paljon vaikeampaa ollut kuin meillä, joten sinänsä valittaminen on turhaa. Skeptikkona en voi silti olla miettimättä, että mitähän kamalaa tapahtuu kaiken tämän hyvän vastapainoksi. Jotenkin en osaa ajatella niin, että se paska on jo tapahtunut ja nyt sitä hyvitellään =).

Rahatilannekin kohenee käsittämättömän paljon. Se tässä eniten kaipaakin kohenemista. Oikeastaan ei puutu kuin mulle vakkariduuni ja se loppusijoituspaikka. Kummatkin varmastikin järjestyvät aikanaan, sitten kun oikea hetki koittaa, enkä niistä todellakaan stressaa.

Kerrassaan hyvä mieli. Onnellinen, kiitollinen ja iloinen.

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Epäulkoilmaihmisen ulkoilmaviikonloppu

Niinpä niin. Ehkä täytyy sillä tavalla vetää sanojansa takaisin, että kyllä mä ulkoilmaihminen olen jos siellä vaan on tekemistä. Lenkkeily ja "turhanpäin" ulkona oleilu on tylsää mutta jos on jotain kivaa tekemistä niin helposti olen pihalla ja mielelläni. =)

Sunnuntai vietettiin Hopoilemassa Lintumaalla tyttöjen kanssa. Tytöt sai pikkusen harjoitella hevosten kanssa olemista ja näki mitä kaikkea hevosten hoitoon voi kuulua. Harjattiin Hopoa ja Ira oli työnjohtajana silmä kovana kun Jani teki karsinoita. Inca sai vähän taluttaa hevosta ja Iran kanssa putsattiin kavioita. Inca ratsasti ihan omin päin, mä kävelin vieressä ja neuvoin mitä pitää tehdä milloinkin. Iraa sitten taluttelin pitkin kenttää. Itsekin tovin menin kun sain mennä The Mostilla, joka oli hirveän kiltti heppa. Tytöt pääsi myös kärryjen kyytiin kun James meni Hopolla.



Oli aika ihana nähdä kuinka tytöt silminnähden hehkui intoa kun saivat touhuta heppojen kanssa. Incakin, joka niin kauheasti ei ole hepoista välittänyt. Vähän ehkä turhankin rohkeita olivat... =) Ja oli ihana nähdä, kuinka Hopo jo oppi tunnistamaan meidät ja juoksi aitauksesta vastaan kun mä kutsuin. <3

Eilen vietettiin koko päivä Kirkkonummella. Kaisa ajoi Jampan kanssa hevosia, pääsi Janikin kunnon oppiin kuinka kärryiltä ajetaan. Hyvin se meni sillä, vaikkei ole aiemmin moista tehnyt tai ratsastanut. Hyvin se hokas mikä on homman nimi. Mä sanoin, että mä en aja, ajakoon Jani kun tahtoo mutta toisin kävi.... Hitto, sehän oli paljon hauskempaa kuin ratsastaminen ja meni vallan mainiosti! Kaisa sanoi, että toiset osaa ajaa luonnostaan ja toiset vaan ei ja mä kuulemma osaan. Hih, aika kivaa! Tietenkin se, että on ratsastanut, helpottaa kovasti tuntuman löytämistä. Mutta oli se kyllä hauskaa, olisin voinut päästellä vaikka kuinka kauan enkä tuollaista vauhdin hurmaa ole kokenut edes mopoillessa kun mitä Io:n kyydissä =). Kärryt tarvii meidänkin saada kun vaan löydetään meille se loppusijoituspaikka. Ei paljon ratsastaminen enää kiinnosta... Tai kiinnostaa, mutta tahtoo ajaa!!!!

Jotenkin hurjan seesteinen ja hyvä fiilis. Kaikesta. Tuntuu, kuin asioihin olisi viimeinkin tulossa jonkinlainen käänne ja tää välitila alkaisi pikkuhiljaa loppua. Nuolemaan en silti käy kun putoisin kuitenkin. =)

Mahtista viikkoa kaikille!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Junttiudesta

Työviikonloppu on onnellisesti ohi ja täytyy myöntää että se meni ihan mainiosti vaikka jouduin olemaan töissä sen ei-niin-ihanan ihmisen kanssa. SAATTAA olla että ensivaikutelma oli väärä ja kyseessä oli jonkinasteinen nokkimisjärjestyksen selventäminen siinä mulle ilkeilyssä. Tai sitten siinä, että sanoin takaisin tiukkaan sävyyn ja olen nyt ottanut sellaisen asenteen, että mun ei ole pakko olla töissä ja jos mun tyyli tehdä töitä ei miellytä, niin omahan on häpeensä. Asenteen muutos helpotti omaa työahdistusta ja työn tekoa ja nyt kaikki meni mukavasti. Saa nähdä kauanko tätä kestää... ?

Mutta siitä junttiudesta. Eilen meillä oli asiakkaana kaksi transvestiittia. Tai en mä tiedä onko tuo oikea sana, koska enemmänkin ne oli vain miehiä, joilla oli naisten vaatteet, mutta eivät niin kauhean naisellisia muuten (puhuivat normiäänellään eikä ollut leikattuja tms). Mukavia ja hauskan oloisia tyyppejä, sen vähän mitä ehdin heidän kanssa jutella. Pian heidän seuraan liittyi homopariskunta ja asiallinen, fiksu heteromies vaimoineen. Jossain vaiheessa toinen "naisista" naurahti mulle tilatessaan että "ei taida meikäläisiä paljon täällä näkyvän".

Junttikaupunkimmehan toki osoitti taas vastenmielisyytensä ja kapeakatseisuutensa. Heitä tuijoteltiin, heille huudeltiin ja heille mentiin esittämään mitä typerämpiä kysymyksiä. Oikein olin ylpeä meidän "sivistyneistä" asiakkaista, jotka juovat pikkurilli pystyssä ja kovat kaulassa talon viinejään. Pahin oli kuitenkin semmoinen 5-kymppinen, paikallisen jääkiekkoseuran kannattajaukko. Se oikein lietsoi itsessään vihaa ja rasismia, kovaan ääneen voivotteli kuinka "tuommoisten vuoksi isät on taistelleet tämän maan vapaaksi" ja "mitä helvettiä tuommosten päässä liikkuu" ja parin hengenheimolaisensa kanssa taivastelivat näitä "friikkejä". Pariin kertaan sanoin, että herrojen ei ole pakko katsoa jos ei luonne kestä, että toiseen baariin voivat kyllä mennä. Heidän mielestään nämä hyvin käyttäytyvät "naiset" olis pitänyt heittää ulos, ei tietenkään heitä, normaaleja, kunnon miehiä. Voi ristus. Lopputuloksen arvaa kaikki. Tämä tosimies kävi toisen "naisen" raiveliin kiinni ja ihmetteli kauheasti kuinka hänet sitten heitettiin pihalle.

Tapahtuman jälkeen juttelin näiden "naisten" kanssa ja pahoittelin kauheasti tätä metsäkylää, jossa eilen vasta keksittiin tuli ja pyörä on suunnittelun asteella. Onneksi he oli selvästi tottuneet tollaiseen idiotismiin ja nauroivat vaan. Kiittivät vielä hyvästä palvelusta ennenkuin poistuivat.

Että hei haloo. Toivottavasti tää Hämeenlinnakin joskus pääsis 2000-luvulle ja tollaiset kiakkofanit hautautuis vaikka tulivuorenpurkauksen alle. MUR!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ulkoilmaihmisyydestä...

Tuli vaan mieleen, kun eräs tuttava tuossa kertoi, kuinka kävelee päivittäin metsässä ja kaikki työmatkansa koska tykkää ulkoilmasta. Samainen tuttava omistaa kesämökin ja viettää siellä kaiken kesät, maaliskuusta lokakuuhun. Rupesin tuossa pohtimaan, että onko se jotain agraarikulttuurin peruja, että periaatteessa kuuluisi olla ulkoilmaihminen ja viihtyä luonnon helmassa. Jos asiaa oikein miettii, niin monestihan ulkoilmaihmiset on terveyden perikuvia, energisiä, uskollisia, tunnollisia ja kaikinpuolin kunnollisia. Suorastaan ykköskastia. Ainakin kaikki poliitikot ja muut hienot ihmiset kertoo harrastuksekseen aina "ulkoilun" ja "mökkeilyn".

En minä siis ketään tuomitse ulkoilmaihmisyydestä, mutta joskus tuntuu, että ne, ketkä ei niin diggaile kahisevista tuulipuvuista eikä päämäärättömästä kävelystä keskellä hirvikärpäsmetsää, niin ne on jollain tavalla kyllä väkisinkin vähän epäluotettavia tai muuten jotenkin kunnottomia. On siinä jotenkin vähän eroa jutella työpaikan kahvipöydässä eilisillan ohjelmasta. Toinen kertoo innosta posket helottaen, kuinka löysi aivan ihanan kanttarelliapajan jokailtaisella metsäkävelyllään, mieti nyt, siinä ne on olleet kaiken kansan otettavina, mikä tuuri että satuin kävelemään siitä ohi sauvojeni kera. Toinen kuvailee mahtavaa iltaa tietokoneen ääressä, ajattele, jaksoin olla neljä tuntia putkeen koneella, nousin vaan kerran hakemaan iltaoluen kaapista samalla kun vedin villasukat jalkaani! Pelasin siinä ohimennen uuden ennätyksen tuossa Solitaire-pasianssissakin, mieti sitä!

Niin kumman illanvietto on jotenkin... hmmm... miten sen sanoisi. Semmoista hyväksyttävämpää? Ja minkä ihmeen takia se, joka on siinä koneella istunut kaiken iltaa on sitten työporukan silmissä jotenkin huonompi kuin se kävelijäihme? Ja jos sille ihmeelle se on jokapäiväinen riemu se reippailu, niin miksi kummassa ne semmoiset tyypit jaksaa silti aina kahvipöydässä kertoilla näistä seikkailuistaa kävelysauvojen kanssa ja se dataaja vaan sanoo "en mitään ihmeempiä" kun kysytään että no mitäpä puuhasit eilen illalla.

Kesäloma pitää viettää mökillä, tervehenkisesti veneillen, tehden pihatöitä ja kauppa-autolle kävellen. Kerropa työkavereille tohkeissasi, kuinka tuijotit Täykkäreiden kaikki tuotantokaudet putkeen ekalla lomaviikolla, toka lomaviikko meni uuden ulkoisen kovon kanssa ihmetellessä ja kolmantena viikolla vuokrasin Makuunista sen seitsemän leffaa seitsemäksi päiväksi. Kumpaa katsoo työkaverit hitaasti???

Minä en ole ulkoilmaihminen. Joo, käyn juoksemassa ja sauvakävelen, mutta voin kertoa, että jos sen saman voisi suorittaa järkevästi sisällä, niin todellakin suorittaisin. Mökkeily on aivan syvältä. En tajua, miks pitää änkeä itsensä kuukaudeksi 16m2 kokoiseen mökkiin, jonne ei tule vettä eikä sähköä ja telkkari on kirosana. Mitä rentoutumista se nyt sitten on? Hiustenpesu soikossa, jatkuva kitkeminen ja sadepäivinä pelaat pasianssia 70-luvulta peräisin olevalla korttipakalla, jonka patajätkälle on piirretty iso vehje. Nou tänks. Pysyn jatkossakin kotona ja dataan. Ja kiroilen kun huono omatunto pakottaa juoksulenkille.