perjantai 29. heinäkuuta 2011

Näin kulutan aikaa

Tiiätte varmaan ton Eppujen piisin? No se sopii nyt just ku nenä päähän, kahdellakin tavalla oikeestaan. Mulla on soinut tänään työpuhelin 2(!!!!!)kertaa ja nekin molemmat soitot tuli ukkelimurulta. Mailia on tullut kai ihan kolmin kappalein -niistä kaksi luettu-kuittauksia. Jumaleissön, että ihmiset on ottaneet varaslähdön viikonloppuun, törkeetä!!! Mulla olis vielä tunti työaikaa, mutta aion olla kyllä lusmu ja lähtee jo puolelta kun tää mun ohviisi menee virallisesti (elikkäs virma nettisivujen mukaan) kiinni. Ei pysty istuu täällä, ei vaan kykene! Meinaan töiden jälkeen mennä rrrrakasta ystävää tenttaamaan uudesta pikaisesti iskeneestä rakkaudesta ja ehkä siksikin hiukan tuo paana jo polttelis kotiappäi. (Pah. Pertsakin lähti näköjään jo meneen, saakelin lusmut!!!)

Njoo. Skumpan kyllä aion pitkäripasesta hakea kotimatkalla. Mun eiliset suunnitelmat mennä illaksi piitsille rillaamaan itteeni vesittyi, ihan kirjaimellisesti, niin jos sit tänään piipahtas vielä iltasella lukemassa jotain kirjaa rantsussa? Tai sitten ei. Saatan myös soittaa naapurille, että heitettäskös vähän jatsinoppia. Ukkelimurunen on piiiitkän päivän töissä, joten se on kotonassa vasta sitten joskus myöhään.

Kauheesti ei sitä skumppaa parane lipitellä kun aamusella tarttee tartata tonne Teivoon. Tai Valkeakoski - Nokia - Teivo on tuo meirän reitti. Mennään Päiville ja Makelle yöksi Nokialle ja hengaillaan siellä Tampereen Teivossa (Ylöjärvellä) sitten la ja su ihmetellen hienoa urheilujuhlaa. Tässäpä onkin syy siihen miksi tuo otsikko sopii niin hyvin kahdellakin tavalla tähän. Kun siellä kunkkarien iltajuhlassa on Eppu Normaali esiintymässä. Aika hianoo!!! Mä niiiiiiin toivon, että järjestävä taho on jotain oppinut viime vuoden Oulu-fiaskoista, josta taisin tännekin jotain kiroilla, kaivakaa jos kiinnostaa tota heinä-elokuun arkistoo viimevuodelta. Luotan kyllä huomattavasti enempi tamperelaisiin nääs kun noihin poronpurijoihin. =)

Joo, mutta kurkatkaa tämä mainosviteo niin huomaatte, ettei tampereella ainakaan liian vakavasti oteta tämmösia juttuja.

No ni, hauskaa viikonloppua nyssivvaan kaikille. Minä en lähde maailman ympäri, minä lähden Tampereelle! Moronnääs!

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Nähdä Therapy? ja kuolla...??

No nyt se on nähty. Nyt on tullut nähtyä oikeastaan yhtä vaille kaikki suuret, mistä ikinä olen tykännyt. U2, The Stray Cats, Meteors, Depeche Mode ja nyt Therapy? Joukosta puuttuu vain Ramones. Keikka oli varsin hyvä, oikeestaan jäin odottaan vaan Misery -biisiä. Muutenki festarit oli ihan kokemuksen arvoinen tapahtuma, vippi oli mahtavalla paikalla, siellä ei ollut tungosta, kaljaa sai jonottamatta helposti ja ruoka siellä oli hyvää. Ja seura oli tietty ässää. Festareilta lähdin vielä tallille jatkoille ja sain varsin avoautokyyditystä kera Hannan. Oli mieletöntä!!






Onneksi rakas ukkelihani tulee tänään kotiin. Alkaa olla ihan tajuton ikävä ja vaikka viikko melko nopeasti menikin niin ihan liian pitkä aika tää viikko on erossa olla. En oikein mitään muuta enää ajattelekaan, kun että muutama tunti niin saa halia ja pussailla sitä hömppää taas oikeen kunnolla! <3 <3

Kohta onneks kotiin täältä työmaalta. Kävin tossa matkailuinfossa kaupungin matkailusihteeri Tiinaa moikkaamassa, oli oikein kiva jutella sen kanssa ja tutustua tarkemmin. Ulkopaikkakuntalaisuuden lisäksi jaamme innostuksen vanhoja pyöriä kohtaan (sillä on BSA vuodelta ´62) ja ollaan molemmat kasvettu fiftarikulttuurissa, jota nyt sitten molemmat tuolla jossain syvällä mukana raahataan vaikkei siltä ulospäin näyttäisikään. Itse asiassa tästäkin keskusteltiin pitkään. Tiina tunnisti mut "sielunkumppanikseen" tatskoista ja minä sen rilleistä. Pienet asiat ratkaisee eikä tänä päivänä kumpikaan jakseta enää ressata ulkoisista seikoista... =)

Mua ei sitten jatkossa juuri facebookissa tapaa. Harkitsen profiilini poistamista kokonaan, mutta vielä toistaiseksi saa olla siellä. Tähän on johtanut monet seikat, tässä lyhyt versio:
1) Sain ikioman stalkkerin ilmeisesti FB:n kautta. Onneksi "stalkkaus" oli melko viatonta ja loppui toistaiseksi ainakin

2) Rupesi ärsyttämään todella monien kavereiden lausahdus: "Eksä ole lukenut veispuukia?". Ihan kun olisi jotenkin väärin soittaa ja kysyä että moi mitä kuuluu. Miksi v...ssa nykysin on oletusarvo, että ihminen käyttää päivänsä käymällä läpi neljän sadan kaverinsa fb-profiilit saadakseen tietää mitä niille kuuluu? Kyllä minä haluan jatkossakin jutella ystävilleni, muutenkin kun Fb:n chatissa! Kaiken huippuna hyvin rakas ystäväni vaihtoi siviilisäätyä ja oletti tiedon kulkeneen kaikille sen kirotun sosiaalisen ällömedian kautta. Soitin ja kysyin mitä kuuluu. Hän siihen että on menossa henkilölle X (mies). Kysyin kuka se on niin vastaus oli:"eksä ole lukenut mun fasee, se on mun uus mies?" Kuului riks ja kamelin selkä katkes.

3) Norjan tragedia. Sosiaalinen media pursuaa surunvalitteluita jne mikä sinänsä on ok, jos nyt ei mennä ihan syville tasoille asti. (On helppoo kirjottaa sanoja, kun ei tarvi tehdä käytännössä mitään eikä se koske ko. ihmisiä oikeasti, mukana kuuluu elää jne....) Mutta kun se sama media syytää myös traagisia kuvia Utöyan saaresta, verisiä uhreja jne. Menee yli mun käsityksen. Eikö ihmisten surukaan ole enää pyhää vaan huomiohuorat revittelee jo tuollaisellakin uutisella! Tämä oli ihan viimeinen pisara ja sai mut harkitsemaan profiilin poistamista ihan tosissaan.

Menen nyt tällä hiljaisella profiililla tovin ja varmaan blokkaan aika paljon näkyvyyttä. Siivoilen kaverilistaa ainakin jossain vaiheessa.

Muksaa viikon jatkoa kaikille, ehkä tuleva viikonloppu (ja Kunkkarit) sujuu globaalisti pirteämmissä tunnelmissa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Töitä ja TÖITÄ...

ON se jännä miten on olemassa töitä ja TÖITÄ.
Työt on toimistotöitä, näperrellään vähän sitä ja tätä, istutaan vahtimassa puhelinta ja sähköpostia, piirrellään vähän ehkä esitteitä, suunnitellaan uutta softaa jne.
TÖITÄ taas on ne semmoset hommat, mitä esim. raksaäijät, rekkakuskit, yöhoitajat, lekurit ja semmoset duunaa; siis raskaita henkisesti tai fyysisesti.
Työt ei liiemmälti keneltäkään mitään vaadi, siitä vaan peruskoulupohjalta omien kiinnostusten mukaan näpertelemään erilaisiin ihmiskuutioihin. Tavan toimistotyöt on matalapalkattuja -tietenkin kun ei ne keltään mitään vaadi. Jotkut työt ei ole matalapalkattuja ja sekös ihmetyttää näin mustavalkoista ajattelijaa. Poliitikot, toimittajat, piirtäjät, it-nörtit. Hirvee liksa eikä mitään vaadita!
TYÖT taas vaatii omistautumista, usein pitkää koulutusta, sisäistä kutsumusta, rautaista takalistoa ja vittuilunsietokykyä. Silti niissä on verrattain heikko liksa.

Näin tuumi meikäläinen vielä lähimenneisyydessä. Itse asiassa vielä tänä aamuna. Kunnes lapsen sairastelusta johtuen iski kaksi saikkepäivää (ma ja ti) ja deadlinen nihkeä hengitys alkoi hiestää niskavilloja. Tulevana perjantaina aukeaa nimittäin eräs tietty uusi ravinteli tuonne jonnekin periferiaan ja meikäläiselle napsahti viime torstaina eteen viinilistan ja menun graafisen ulkoasun suunnittelu - "sähän se olet se markkinointi/myynti/mainosihminen tässä talossa". Tuumasin että no voe tokkiisa, semmonenhan onnistuu sormia napsauttamalla, yks viinilista ja menu, nää, aloitan tässä pikkuhiljaa... Noh, minähän parin tunnin FB-pelaamisen jälkeen (suunniteltu on puoliksi tehty ja silleen...) latasin työkoneen täyteen erilaisia freeware-pohjaisia taitto-, kuvankäsittely-, ja piirto-ohjelmia ja odotin että inspiraatio tulee ja luo mahtavan upean viinilistan Scribuksen puhtaanvalkealle aakolmoselle. Inspiraatiota ei tullut eikä näkynyt mutta sen sijaan tuli paniikinomainen tietoisuus siitä tosiasiasta, etten enää muistanut pätkääkään miten kyseistä ohjelmaa käytetään. Vuosi sittenhän se koulussa käytiin läpi, miten se nyt jo unhottu... (Käytiin läpi = lataa itsellesi ohjelma ja opettele käyttämään. Siirtele parin artikkelin kuvia ja tekstejä toiseen järjestykseen, muuta pdf-muotoon. Noooin, nyt osaat käyttää Scribusta!) Ei auttanut kun opetella. Ja sitten olikin jo viikonloppu ja iski se kirottu korvatulehdus juniorille! (Neljäs tänä kesänä, btw...)

Tänään menin sitten töihin hiukkasen jo stressaantuneena, kun tiesin että se on tosipaikka edessä. Menut on oltava valmiina perjantaina klo 14.00. Yhtään ei helpottanut herra isoherran piipahdus mun toimistossa; "se menuasia tässä hiukan... huolettaa". Minä siihen että "huoli pois, täähän on käytännössä jo tehty". Iskin takalistoni klo 8.30 ergonomiseen jakkaraani ja avasin kauniin valkean Scribus - sivun. Kymmeneltä vilkaisin kelloa ja unohdin samantien toiveen aamupalasta. Puoli kahdeltatoista päätin unohtaa myös lounastauon. Puoli yhdeltä ravintolapäällikkö tuli häseeraamaan viiniensä kanssa ja puoli kahdelta tulostin ensimmäisen version viinilistasta isoherralle syyniin. (Suora lainaus: "Onpas tyylikäs, en olis itse parempaan pystynyt!"...Just, kiitti) Pari pikkufiilausta ja huomenna lähtee menut painoon. Kahdelta nostin arseni jakkarasta ja kuvittelin pyörtyväni nälästä. Sanoin moi ja poistuin paikalta. Kaksi tuntia ennen työajan loppumista. Minä olin loppunut jo paljon aiemmin.

Päivän aikana päästin suustani pari sammakkoa, sellaisia mistä on varmasti kauaskantoisia seurauksia. Pähkiessäni menun taustaväriksi sopivaa sävyä tuli mieleen, että ravintolan juuri maalatun tehosteseinän värihän olisi kiva ja toisi tiettyä linjakkuutta ja yhteenkuuluvuutta. En tiedä millä tavoin oikeat suunnittelijat tämän väridilemman selvittää mutta ei ilmeisesti samalla tavoin kuin minä. Kävelin nimittäin ravintolassa (joka siis vielä on työmaa) hääräävän sisustusarkkitehdin luokse ja kysyin: "Minkävärinen toi seinä on?". Sain luennon sen eri sävyistä missäkin valaistuksessa ja sävyjen merkityksistä italialaisessa kulttuurissa. Alkoi hiukan rasittaa kun kerta painoi se deadline niskassa ja keskeytin: "Niin niin mutta minkävärinen se on?" Ilmeisesti kaikki luovat suunnittelijat ei ajattele asioita samalla tavalla, koska sain osakseni melkoisen pahan katseen. Katsoin parhaaksi tarkentaa kysymystäni kolmella kirjaimella, joiden luulin avaavan Eedenin portit: " Är, gee, bee?" Nyt saamassai katseessa oli häivähdys sääliä mukana. "Siis tiedätsä, väriarvot, paljon ärrää, paljon geetä, paljon beetä?". Suunnittelija ei tiennyt, ei edes vastannut. Poistui paikalta. En tiedä kumpi halveksi tietämättään enemmän toisen työtä. Yritin luntata maalipurkin kyljestä, mutta ei niissä moisia, painoväreiksi kelpaavien väriarvojen lukuja näkynyt, ei edes CMYK:inä. Painelin officeen ja kehitin ikioman terracotta-sävyn. Ei varmaan tarvitse kuvailla sisustusarkkitehdin ilmettä kun ramppasin vertaamassa tulosteiden väriä maalatun seinän väriin.

Toinen sammakko koski uuden ravintolan logoa, joka menuihin olisi pitänyt saada läntättyä. Isoherra toimitti logon kyllä pyynnöstäni mulle -paperiversiona. Niin blondi en edes minä ole, että olisin koittanut liimata paperista logoa näyttöpäätteessäni hehkuvaan menuun. Pyysin sähköistä versiota -sain pdf-tiedoston. Ja siinä kiireessä en todellakaan alkanut etsiä netistä ohjelmaa, joka muuntaisi pdf:t kuvamuotoon. Isoherra ei meinannut millään tajuta, ettei hänen hienoa logoaan paljon käsitellä peedeeäffämuotoisena eikä varsinkaan liimata menuun. Siitä sitten erehdyin kysymään, että mitenkäs sen logon muokkaamisen kanssa noin muuten, saako sitä muokata kuinka paljon, mikä on minimipikselimäärä, entä maksimi? Mitkä on logossa käytetyt värit (vastaus: tummanruskea ja maitokahvin värinen, nyt en edes alkanut kysellä rgb-arvojen perään) ja saako sitä käyttää mustavalkoisena. Isoherra tuijotti mua suu auki. Yllättääkö, jos sanon, että mun seuraava projekti on talon graafisen ohjeistuksen luominen. "Kun sä nyt olet se mainosihminen tässä talossa". En tiedä pitääkö se ottaa vittuiluna vai arvonnousuna. Viime viikolla kun olin sentään vielä se talon markkinointi/myynti/mainosihminen.

Asiasta takaisin lintupönttöön. Päivän opetus on: ei ole olemassa töitä ja TÖITÄ. Työn raskauteen vaikuttaa myös oma tyhmyys, ylimielisyys, työkaverit ja EI-sanan liian valikoitu käyttö.

Kiitos ja hyvää yötä.

Terveisin: Ennätyspitkän blogikirjoituksen laatija.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Hei hei heinäkuu

No ei nyt sentäs vielä. Tässähän on vaikka mitä vielä edessä. Se on kyllä hupaisaa miten kaikki jotenkin kilpistyy tähän heinäkuun, joka viikonloppu on jotain äksöniä! =)

Tulevana viikonloppuna on läheisimmän serkkuni (olipas jotenkin pöljästi sanottu. Mut siis mulla on paaaljon serkkuja ja tämän kanssa tulee oltua eniten tekemisissä ☺) häät ja niitä odottelen innolla. Hiukkasen sain sytämen tykytyksiä kun uuteen, vartavasten hankittuun mekkoon, ei ollut sopivia kenkiä. Niinpä tilasin ne (Ruotsista.........!!) ja ei ole kuulunut eikä näkynyt. Laadin jo varasuunnitelma beenkin kunnes tänään soittivat UPS:ltä että tuovat ne mulle huomenna töihin!! Kun en ole kotona heidän toimitusaikoinaan niin ajelevat ne sit mulle Valkeakoskelle! Hienoa! Harmi vaan, ettei Jamppa pääse sinne, kun on tuo St. Michel -ajo Mikkelissä ja se lähtee sinne "edustamaan". Ja onhan siellä Mamakin juoksemassa, joten sikälikin menee sinne.

Maanantai-aamuna ukkeli lähteekin sitten poikain kanssa Kyprokselle viikoksi ja minä jään yyhooksi. Viikonloppuna tosin viskasen mukelot mummolaan koska on jotain niiiiiin ässää tulossa.... Yksi lempparibändeistäni tulee heittämään keikan Wanaja-festeille tänne Hämeenlinnaan ja olis kertakaikkiaan huutava vääryys jos en menisi katsomaan niitä. Ja koska en kestä tungoksia enkä ihmismassoja enkä ahtautta niin ihana ukkelini hankki mulle vippiliput sinne.♥ Noh, pääseehän itse ns. A-luokan reissuun joten ehkäpä olen ne ansainnut? ☺
Toivottavasti saan sinne toivomaani seuraa myös. ☺

Sitten onkin Kuninkuusravit Teivossa ja hyvä reissu tulee kyllä siitäkin. Eput ja kaikkee. Kiwaa!!!

Nyt tää lähtee kohti sulkkishallia, juoksuttamaan hiukan itseään ja ukkelia =).

Palataan!