torstai 27. tammikuuta 2011

Laiskuus vaivaa

En ole sitten edellisen avautumisen jälkeen näköjään jaksanut tätäkään päivittää, oho... No ei tässä mitään ole tapahtunutkaan kyllä. =)

Jos niistä lomakuulumisista kertoilis jotakin. Kuvia ei vieläkään ole kun ne on Jampan puhelimessa ja jotenkin hirveeeen vaikee siirtää koneelle... =D

No juu. Siis olimme Inglesissä, tuolla Kanarian armoitetulla suurella saarella. Eipä ollut isot odotukset, kun tiedettiin, että kunnon turistihelvettihän siellä odottaa. Pääasia oli vaan saada vähäsen valohoitoa ja lämpöä. Ja siinä onnistuttiin, which is great. Mä jopa rusketuin, yleensä saan olla vaikka kuinka ja kauan auringossa ennenkuin mun hidas hämäläinen nahkani päättää palaako se vai ruskettuuko se. Ekat kolme päivää me käveltiin. Ei pitäisi yllättää niitä, ketkä meidät tuntee. Ollaan ihan ihme kävelijöitä. Lähetään vaan liikkeelle ja sit tyyliin "Mitäs tuolla on...?" "Mennääs kattoon vähän tonnekin". Ja ennenkun huomataankaan, ollaan aivan sairaan kaukana hotellista. Semmonen viitisenkymmentä kilsaa tuli talsittua kolmessa päivässä... =D

Eka päivänä talsittiin Maspalomasiin kattoon kavereita, jotka lomaili siellä. Sieltä sitten mutkien kautta takasin. Toka päivä vaellettiin sitten Bahia Feliziin. Kolmospäivänä oli koivet jo aivan kipeinä siitä talsimisesta, että piti vaan rauhassa kävellä vähän kattoo rantaa ja dyynejä. Jea rait. Vissiin semmonen viis tuntia käveltiin ja kyllä niitä kilsojakin kertyi... Puhumattakaan kävelemisen raskaudesta, kun siellä lentohiekassa koittaa rämpiä... HUH!

Sitten vuokrattiin pirssi alle ja lähettiin vähän ajeleen. Ajettiin Puerto Ricoon ja siitä sitten rantaa pitkin etiäppäin vuorille. Mulle iski joku ihme mahatauti siellä vuoristotiellä ja Jamppa sai sitten parkkeerata keskelle kapeaa polkua että rouva pääsi vatsantyhjennykselle. Älkää vaan kysykö, mitä on vuoriston ja Las Palmasin välissä, en pysty meinaan kertoon. Nuokuin ja podin koko matkan sinne Palmasiin... Bahia Felizissä olo oli jo ihan kohtalainen ja käytiin vähän kattelemassa onko siellä paikat muuttuneet kahdeksassa vuodessa. Eipä juuri!

Onneks olo helpottui seuraavaks päiväks ja päätettiin lähtee ajelemaan keskelle saarta, kun kerran ympäri jo ajettiin. Ajeltiin semmosta siksakkia, että varmana nähtiin kaikki, mitä Gran Canarian keskellä vaan on =). Käytiin luolakylää kattelemassa. Siellä ihmiset on rakentaneet asuntonsa vuoren sisälle, luoliin. Aika erikoinen paikka! Ajeltiin sitten Terorin kylään syöpöttelemään ja sitä kokemusta ei kyllä voi kehua... Raakaa kanaa ja silleen... Ihme ettei olla tämän sairaampia =D

Autonvuokraus olis riittänyt kahdeksi päiväksi, koska kolmas autopäivä meni vähän käsille. Ei vaan enää ollut mestoja, minne ajella! Ajettiin kahtena ekana päivänä nelisen sataa kilsaa ja siinä se saari sit oikeestaan olikin. Niinpä kolmas päivä me vaan kruisailtiin pitkin ja poikin rantaseutuja. Kivaa oli kyllä sekin ja ihan hienoja mestoja.

Nyt voi sanoo hyvällä omalla tunnolla, että se saari on nyt nähty eikä ole oikeastaan tarvetta mennä takaisin. Niitä kännituristeja oli kyllä ihan kaikenmaalaisia, mutta niitä enemmän rasitti se, että saari on niin "päälle liimattu". Siellä ei ole mitään autenttista nähtävää, vaan kaikki on rakennettu turisteja silmällä pitäen. Kyllähän siellä varmaan muksujen kanssa ihan mukavaa on, mutta kun me ei olla mitään rannalla makaajia tai altailla lutraajia niin meille siellä oli vähän köyhä toi tarjonta. Tällä reissullakaan mä en edes kastellut varpaitani hotellin uima-altaassa enkä käynyt meressäkään kuin hiukan kävelemässä ihan rantavedessä. Ja kun ei kuitenkaan jakseta klubbaillakaan. (Okei, käytiin me Club Pachassa kattomassa kuinka porhot venäläiset vetää sampanjaa mutta ei siellä ollut yhtään niin hyvä meininki kuin Palma Novassa Mallorcalla.)

Eli meitä tuskin vastaisuudessa tullaan Inglesissä näkemään, eiköhän me pysytellä siellä Mallorcalla. Taikka sitten appivanhempien kiusana Kyproksella. =)

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

KAIKILLA on aikaa liikkua!

Tiedätte varmaan nuo personal treinerit, hyvinvointivalmentajat, liikuntafriikit ja muut sisäiset sankarit. Hyvä. Sitten te tiedätte, kuinka ne aina muistaa selvittää että liikunnan harrastamiseen on kaikilla, ihan jokaisella varmasti aikaa. Että kyseessä on vaan järjestelykysymys, ajankäyttö vaatii silloin uudestaan rukkaamista jos ei joka päivä vähintään puolta tuntia liikene liikkumiselle. Koska KAIKILLA ON AIKAA LIIKKUA, jumalauta.

KYYYL! Hei oikeesti, kumarretaan ja annetaan isot aplodit noille suurille liikkujille, tämän maailmamme todellisille sankareille.

Hekin heräävät klo 5.30 jotta perhe saa aamupalaa, ehtivät suihkuun, kampaavat lettinsä ja maalaavat naamansa.
Hekin ajavat varmasti sinne 8-16 tai 9-17 duuniinsa naapurikaupunkiin aamuruuhkassa, kun ensin ovat vieneet pienet muksut tarhaan ja isommat kouluun. Tai vaikka vaan yhden. Ovat naimisissa sellaisen miehen/naisen kanssa, jolla on uraputki, rankka duuni tai muuten vaan pitkät päivät poissa himasta.
Kyllä. Hekin käyvät töiden jälkeen kaupassa, ostamassa terveysruokaa, siinä neljän-viiden ruuhkassa, silleen suitsaitsukkelaa.
Laittavat perheelle ruokaa, siinähän nyt ei heiltä koskaan kulu varttia kauempaa. Pesevät pyykkiä, vahtivat kuivausrumpua ja sitten laittavat mukeloille iltapalaa. Iltapesu, pusu, hali ja guudnait kersoille.
Tiskit ulos koneesta, uudet sisään, rätti käteen ja pöydän pyyhkiminen. Kyllä. Myös nuo suuret liikunnan ihmelapset tekevät kaiken tämän.
He myös vievät kahdeksan kertaa lapsille vettä, pahanunen karkoitusta, pissattamista.
Tässä vaiheessa he katsovat kelloa. Sisäistä tai seinällä olevaa.

Ja sitten vaan.... LIIKKUMAAN! Koska sitten on sitä AIKAA liikkua! Ja tottakai sitä nyt jaksaa sen puoli tuntia vähintään hei kuntoaan kohottaa tuommoisen päivän jälkeen. Piece of Cake!

Valinnan varaakin on siihen aikaan kyllä niin paljon ettei sitä oikein tiedä minne menis intoa puhkuen. Meniskö zumbailemaan, ottaisko pienen kuntonyrkkeilymatsin, vai kenties ehkä pumpiin nostelemaan tankoa virkeän ohjaajan innostavassa alaisuudessa.

KYYYLLL....

Vai meniskö sittenkin ihan vaan sohvalle edes sekunniks katsomaan mitään näkemättömin silmin vähän Top Chefiä ennenkun on pakko mennä nukkumaan.....

Mä sitten NIIIIN kadehdin teitä sisäisiä liikuntasankareita aivan törkeesti että jaksatte. Hauskaa liikuntahetkeä teille, minä menen sohvalle.

torstai 6. tammikuuta 2011

"Ei voida tehdä mitään kun ei ole sattunut mitään"

Tunnistaako joku joskus kuulleensa ko. lauseen?

Joskus tuntuu, että tämän auvoisen Suomenmaamme virkavallan kädet on hiukan liian sidottu. Monessa asiassa. Virkavirhesyyte kun napsahtaa kovin kovin helposti. Ajatellaanpa vaikka perheen äitiä, jonka mies käyttäytyy aggressiivisesti. Ei lyö eikä tuupi, mutta haukkuu, uhkailee ja alistaa henkisesti. Äiti epäilee, että seuraava vaihe on päälle käyminen. Äiti ilmoittaa poliisille ja pyytää apua. Ja kuulee otsikonmukaisen lauseen.
Tai hullu ex-puoliso käy kolkuttelemassa ulko-ovea ja syytää tappouhkailuja minkä ehtii, pyrkii väkisin sisään ja lähettää sanansaattajan kertomaan aikeistaan. Pelästynyt, unettomia öitä viettävä nainen/mies ilmoittaa poliisille. Ja kuulee otsikon mukaisen lauseen.
Teinipoika uhataan hakata koulussa koska ei suostu antamaan rahaa uhkailijoilleen. Hän ilmoittaa uhkauksesta poliisille. Ja kuulee taas tuon saman lauseen.
Tai vanhemmat pelkäävät lapsensa puolesta. Tietävät, että puoliso on väkivaltainen mutta lapsi ei myönnä sanallakaan tällaista. Vanhemmat ilmoittavat poliisille. Ja mitähän heille sanotaankaan...?
Sama vaikkapa vaarallisissa risteyksissä, joihin kansalaisadressilla kerätään nimiä liikennevalojen puolesta. Mutta kun ei ole mitään peltikolaria vakavampaa sattunut niin ei voida tehdä mitään.

Miksi pitää sattua jotakin vakavampaa ennenkuin siihen voidaan puuttua? Missä on ennaltaehkäisevä toiminta??? Lastensuojelu ja sossut on kyllä oven takana heti kun joku vittumainen naapuri kiusallaan tekee väärän ilmoituksen että lapsia varmaan hyväksikäytetään tai lyödään. Sossuthan sieltä sisälle pukkaa ja sanoo "että me tehdään vaan työtämme, tämä on tällainen tarkastuskäynti, ennaltaehkäisevää, tiedäthän". Hyvä, että edes joku tekee ennaltaehkäisevää työtä.... Miksi sitten aikuisia ei suojella???????????

Mitä ihminen voi tehdä? Ottaa oikeuden toimia ennaltaehkäisevästi omiin käsiinsä tai jäädä odottamaan että jotain sattuu. Varsin moni jää odottamaan. Ja kun jotain sattuu, pääsee pahimmassa tapauksessa koristamaan väkivaltaisen kuoleman kohdanneiden tilastoa. Jos ei odota vaan katsoo, että uhkailija saa sitä mitä tilasi, saattaa päätyä veden ja leivän ääreen itse tai ainakin saada merkinnän hätävarjelun liioittelusta. Reilua eikö vaan?

Tässä maassa poliisit ei saa tehdä työtänsä, tiedättehän, to serve and to protect. Heillä ei ole sellaista oikeutta kuin itsepuolustus; siitä pääsee välittömästi tutkintaan virka-aseman väärinkäytöstä. Heillä ei ole oikeutta auttaa uhreja ennenkuin mitään tapahtuu, koska kenenkään vapautta ei voida riistää ilman pirun hyviä perusteita. Lähestymiskieltoa ei voida määrätä, ennenkuin jotain on konkreettisesti tapahtunut. Tiedän monia poliiseja, joita ahdistaa tehdä työtänsä, kun sitä ei voi tehdä kunnolla. He tietävät, että heille ilmoituksen tehnyt, kauhuissaan oleva perheenäiti, ei välttämättä näe ensi kesää. Oikeudentaju sanoo, että kusipäinen ex-puoliso pitäisi pistää rautoihin, tai vielä mieluummin hautaan, mutta Suomen laki ei salli sellaista. Ei käy kateeksi kyttiäkään.

Mutta on se vaan lottovoitto syntyä Suomeen. Niin kauan sinä tai kukaan läheisesi ei erehdy rakastumaan kehenkään narsistiin.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Lämpöä kaipaa ruumis ja mieli

Tai ehkä lämpöäkin enemmän valoa. Tuntuu että sisuskalut mätänee ja kuihtuu tälleen talvella. Ei sitä muuten osaa selittää. Kaikki tuntuu kauhean paljon vaikeemmalta ja hankalammalta, pikkuasiatkin on ylipääsemättömän vaikeita hoitaa. Hermot on kireemmällä ja muutenkin ärsyttää. Pimeän päälle vielä kylmyys niin ei ole ihme, että Suomessa otetaan itseltä henki niin höllästi. Sata kiloa vaatteita päällä ja silti vil(ja t)uttaa.

Ainoa lääke tähän ärsytykseen ja pahaan oloon on pako maasta. Edes hetkeks. Me häippästään ensi viikoks Kanarialle, vanhaan kunnon turistihelvetti-Inglesiin. AIVAN sama, vaikka jokaikinen vastaantulija olis känninen suomalainen, kunhan on lämmin ja valoisaa! Lähtö tuli aika nopealla temmolla vastaan, muutaman sattumuksen kautta, ja kun saatiin työasiat ja elukoiden hoidot järjestymään niin mikäs siinä lähtiessä. Ihan vielä en ole sisäistänyt tätä kunnolla, että lauantaisen (t)yövuoron jälkeen fiuuuuuh. L-O-M-A!!! Tarttee muistaa soittaa tohtorille huomenna ja vinkua uusi, mieluummin tehokkaampi resepti lentoahdistukseen. Kumma juttu, ettei edes polttava tarve päästä pois tästä jäisestä helvetistä kumoa yltiöpaniikkia, mikä koittaa kun ajattelenkin lentämistä. Nytkin on kädet hiestä märät, varmana on näppis kohta jumissa...

Jeps. Ei mulla muuta. Kattellaan saanko ikinä mitään lomakuvia tänne, koitan kuitenki saada yhteen postaukseen sekä Kyproksen että tämän reissun.

Adios!

maanantai 3. tammikuuta 2011

Uuden vuoden miettimisiä

Se olis niinkuin viimeinen viikko lomailua käynnissä. Ehkä. Jos hyvin käy niin saan vielä toisenkin viikon jatkoaikaa, mutta kaikki riippuu pomosta. Tässä olis vielä pari muuttujaa mut pidetään peukkuja. Kattellaan sitten lisää tästä aiheesta.

Mulla on taas tämä mun perinteinen ihkuihana naamatulehdus iskenyt viime yönä oikein huolella. Ei nääs noi rauhaset toimi turpavärkin alueella niinkuin muilla ja otsaonteloiden puuttuminen aiheuttaa myös kaikenlaista pientä kivaa. Nyt on puoli turpaa aivan turvoksissa ja kevyttä kuumeilua. Buranakuurin aloitin jo viimeviikolla kun ekat oireet alkoi ja ne helpottikin. Nyt sain avata toisen paketin. Jes. Maha tykkää!

Enempää en tästä aiheesta kehtaa kitistä, sillä tää on todella pientä verrattuna parin ystävän kipuiluihin ja sairastamiseen jolle ei loppua tunnu näkyvän. Olen niin mielettömän pahoillani heidän puolesta, kun kipu ja sairaudet estää normaalin elämän ja vaikeuttaa kaikkea. Ihan hirvittävää ja tiedän erittäin hyvin mitä se on. Epävarmuus lienee se pahin asia.

Uusi vuosi meni erittäin rauhallisesti ja parin siiderin voimin Nokialla. Heitin raviväen Teivoon sitten lauantaina ja visiteerasin serkullani Tampereella pois tullessani. Uuno oli aivan mehuissaan kun sai uuden kaverin serkun ihanasta Bichon Frisestä Roopesta. Siellä ne riehui kuin hullut. Uuno toipuu edelleen raskaasta uudesta vuodesta kun joka paikassa oli koiria =). Pommeja se ei pelännyt yhtään pätkää, katteli vaan ihmeissään kun pamahteli ja leimusi. Reipas poika! On se muutenkin ihan ihme koira, ei sitä nelikuiseksi arvaisi millään. Tottelee kun olisi paremminkin opetettu. =)

Nyt menen keittelemään Annille kahveja, näytti just ajavan pihaan. Palataan taas!