lauantai 25. joulukuuta 2010

Helpottihan se. =)

Joulu on ohi ny. Henk. koht nämä joulupäivät on vaan "vapaapäiviä", ei sen kummempia joulun fiiliksiä ole näissä päivissä. Jouluruoat, ne vähäisetkin, tökkii jo nyt ja haaveilen, että huomenna saan sitten pizzaa. Ja siis meillä on syöty "jouluruokia" vain eilen ja kohta tänään. Palapaistin rippeet katoaa tuulen suojaan jahka lanttuloora on lämmennyt. Ihan jees.

Lapsista on tullut isoja. Aattona ei kumpikaan kysellyt, "koska se pukki oikein tulee". Incan Sveitsin kummi Heidi kera Fabio-miehensä oli joulupukkia huomattavasti odotetumpi vieras ja kun ne saapui oli riemu suunnaton =). Siltikään ei ne riehuneet eikä toheloineet. Itse asiassa eilinen taisi olla viikon rauhallisimmin sujunut päivä. Oho!

Inca sanoi että miksi ei tunnu yhtään joululta. Äitinä kouraisi hiukkasen sydänalaa, että olisinko voinut olla enempi jouluinen jotta lapselle jäisi lämmin muisto tästäkin joulusta. Mutta ehkä kymmenvuotias jo osaa lukea, että äiskää ei oikeasti joulu kiinnosta pätkän vertaa. Vaikka kuinka teeskentelisin. Inca hoksas itsekin, että ehkä vaan ei enää joulu jännitä niinkuin aiempina vuosina ja siksi ei ole samanlaista joulun odottavaa fiilistä.

Mentiin vaarille pukkia odottelemaan. Siellä oli meininkiä kun Minna tyttärineen oli siellä myös. Kiltisti silti kaikki oli, vaikka pukin tulo pelottikin. Lopulta pukki saapui! Laulettiin tip-tap ja saatiin paketteja. Lapsille olis riittänyt ne kaksi, mitkä saivat. Tuntui jotenkin pöljältä tulla kotiin ja kaivaa kellarista monta rapisevaa jättisäkkiä lisää paketteja. Teki mieli viedä ne pelastusarmeijalle, enemmän tarvitseville. Lasten ilmeet oli toki näkemisen arvoiset, he kun luuli oikeasti, että lahjoja oli kaksi/lapsi. Minkä takia niitä joka vuosi kertyy niin pirusti kuitenkin? Paketeista paljastui paljon Legoja, hurjasti kirjoja, ihania vaatteita, pelejä ja kaikkea muuta mukavaa. Kaikki varmasti toivottuja! Äiskäkin sai muutaman paketin, vaikken niistä niin välitäkään. Oli se silti kiva avata pussukka, joka oli täynnä Dr. Hauschkan kosmetiikkaa -ihana Äiti! <3. Jamppakin taisi ihan tykätä paketeistaan =).

Tytöt lähtee tänään isällleen, Jamppa töihin ja minä.... saas nähdä nyt =).

Ihkuja pyhiä kaikille!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kolme yötä jouluun on

vai kaksiko niitä nyt enää on?
Hitto, eihän tässä enää laskuissa pysy, kun aika juoksee kuin kovempikin heppa. Mitään jouluressiä en myönnä hankkineeni, paketit on hyvissä ajoin haalittu, suurin osa toimitettukin ja huomenna loput. Tontut kurkkii ikkunoissa kolmatta viikkoa, jouluverhot vetäisin ikkunoihin ja liinat pöytiin heti jo kun muutettiin. Oikeestaan mitään jouluruokia meillä ei syö kukaan, joten ne oli helposti hoidettu. Kinkku jääköön tänäkin vuonna kauppaan, perunalaatikon väkerrän huomenna imeltymään ja lanttulaatikon teki teidän äiti sieltä Saarioisilta. Palapaisti oli miesreppanan ainoa toive jouluruuista, joten sen pistän huomenna marinoitumaan kera punaviinin ja mausteiden ja sitten hauduttelen aattona mureaksi. Rosollia muistin sittenkin ostaa, vaikka musta se ei kyllä millään tavalla täytä salaatin vaatimuksia. Varmaan punajuurikermaa vatkaan sen kaveriks, jos muistan, jouluaattona. Piparit on leivottu ja koristeltu, vissiin myös syöty. Varalle ostin piparipaketin kaupasta. Tänään vielä nuo joulutortut (jep, oikein arvattu. Parasta taikinaa Myllyltä ja valmisluumuhilloa. =)) uuniin. Äsken sain joulusiivon (45 min) tehtyä ja nyt on glögintuoksuiset kynttilät tuomassa joulunkäryä kämppään. Kohta kasaan tuon tekokuusen jonka tytöt saa sit koristella. Vähäx oon tehokas, mitä!

Aatto vietellään ihan kotona, Jampallakin on eka jouluaatto vapaata sitten kylpylän aukeamisen. Iltapäivästä lähdetään ex-appilaan kattomaan josko pukki poikkeaisi kylään. Hiukan on ihmiset ihmetelleet meidän joulunviettoa, ilmeisesti ei ole kovin yleistä, että joulua vietetään ex-miehen perheen kanssa... Huomautettakoon, että ex-mies ei sentään ole paikalla, vaikka eipä se meitä haittaisi vaikka olisikin. =D
Tytöt lähtee sit isälleen joulupäivänä ja Jamppakin menee töihin. Minä vietän rauhallista jouluiltaa omassa seurassani, kuunnellen mahdollisesti Jonna Geageaa. (Joka on aivan superhuippu. Kerrankin joku joka laulaa asioista niinkuin ne on, häpeilemättä. Sais ottaa kaikenmaailman jennivartiaiset ja chisut ja jiput oppia.)

Töistä puheenollen. Loppui nämä mun joutomiehen päivätkin. Tehdään Jaanan kans comeback Ainalle tammikuun alusta. Määräaikainen soppari, mikä käy kyllä mulle. Hyvä juttu, kaiehkämahdollisesti.

Mutta nyt menen ihmettelemään tekokuusen pystyttämistä kera pulkkamäestä kotiutuneiden lasten.




Toivoo Tiia

torstai 9. joulukuuta 2010

Syvissä vesissä

Jos vaihteeksi kirjoittaisi ihan asiaa.

Tässä uudessa kodissa ollaan saatu seurata melko läheltä pakolaisperheen elämää. Asuvat nimittäin viereisessä asunnossa. Ja on tullut pohdittua sitäkin asiaa, pakolaisuutta, uudelta kantilta.

Meille tänne Turenkiin otettiin kaksi pakolaisperhettä Kongosta. Naapurin perhe on asunut viimeisen reilun vuosikymmenen pakolaisleirillä, jossa myös perheen lapset ovat syntyneet. Turenkilaisille jaettiin asiasta oikein tiedotteet, että nyt ne sitten tulee. Päiväkodissa ja kouluissa nostettiin musta kissa pöydälle oikein urakalla. Turengin ensimmäiset pakolaiset. Suurtapahtuma. On tietenkin hyvä, että asioista keskustellaan avoimesti ja varsinkin lapsille kerrotaan tarkasti mikä on jutun juoni. Mutta jotenkin silti kalskahtaa korvaan muutamia asioita, mitkä on ehkä koulussa tai päiväkodissa (tai kaupantädiltä, äidiltä, isältä, kaverin vanhemmilta jne) lipsahtaneet puolivahingossa ja mitkä on omiaan ruokkimaan rasismia. Lapset kun luonnostaan suhtautuu uusiin asioihin melko joviaalisti, jos vaan me aikuiset ei päästäis aina sörkkimään siihen väliin omine ajatuksinemme ja pelkoinemme.

Kongolaiset. Savolaiset. Hämäläiset. Karjalaiset. Mikä ei kuulu joukkoon? Onko Kongolainen sukunimi? Käsittääkseni heidän ovessaan lukee jotakin muuta, mutta yhtä hyvin siinä voisi lukea Kongolainen. Olisiko kaiku yhtä neutraali, kuin esimerkiksi Lappalaisessa? Tai Ruotsalaisessa?

On varmasti hienoa tulla Suomeen ja nähdä, että lapset saavat käydä koulua, harrastaa, voi ostaa tuoretta ruokaa, jonka voi kypsentää uunissa avotulen sijaan. Voi käydä suihkussa, voi juoda hanasta. Voi pestä koneessa pyykkiä tai tiskit. Voi LUTRATA. Voi katsella maailmaa vapaasti, elää vapaasti. Vai voiko?

Minkälainen vankila on kieli? On vaikea unohtaa kongolaisäidin ahdistunutta ilmettä rappukäytävässä, kun häneltä oli katkennut korko ja hän oli kaatunut pieni vauva sylissään. Vauva itki paniikissa maassa, isommat lapset olivat hädissään vieressä. Äitiä sattui päähän ja polveen eikä saanut shokiltaan nostettua vauvaa. Nostin vauvan ja yritin rauhoitella, taisi pieni pelästyä meikäläistä vielä kauheammin. Istuin äidin viereen ja taputtelin rauhoittavasti olkapäätä. Äiti katsoi mua ja olisi kauheasti halunnut sanoa jotakin. Mutta millä kielellä? Osoitin vauvan otsassa olevaa kuhmun alkua ja sanoin vaan "doctor". Äiti nyökkäsi ja osoitti korkoaan. Olisin kovin kovin mielelläni halunnut kysyä, onko hänellä toisia talvikenkiä, mutta millä kielellä? Autoin isommille lapsille talvitakit päälle ja nostin äidin ylös rapulta. Pidin vauvaa kun äiti kävi hakemassa onneksi uudet kengät jalkaansa. Äiti sanoi: kiitos kiitos kiitos. Näytin koiraa ja ulko-ovea, hymyilin ja huiskautin kättä. Kai ne tärkeimmät tuli kommunikoitua, mutta silti. Olisin halunnut kysyä, tarvitseeko hän apua lääkärin varaamisessa tai lasten hoitamisessa lääkärin ajaksi. Mutta millä pirun kielellä?

Minkälainen vapaus on täällä? Ei yhteistä kieltä paikallisten kanssa. Ei tuttuja elintarvikkeita. Kaikki kodinkoneet täysin vieraita, ihmisistä puhumattakaan. Kukaan ei edes yritä olla ystävällinen, tarhan pihallakin virtaset kiirehtivät äkkiä autoilleen, vaikka kongolaisäiti toivottaa "uomenta". On toki kaikenlaista kuntouttavaa ja sopeuttavaa, suomenkielen kursseja, toisiin tutustumista, verkonkutomista. Mutta ei ole sukulaisia, ei ystäviä, ei harrastuksia. On vaan perkeleen kylmä, lunta, pimeää. Eri uskonto, eri rituaalit, eri juhlat. Erilaiset etiketit kaikkeen, erilaiset tavat ja tottumukset. Pitääkö ulkovaatteet pukea jo sisällä? Pitääkö ulkokengät ottaa pois jo ennen rappukäytävää? Mihin kengistä sulava lumi menee? Saako kaupassa olevaan koriin tosiaan kerätä tavaraa? Miksi postiluukusta kolisee kaikenlaista paperijätettä pyytämättä?

Lisäksi on katkeria kanssakuntalaisia, jotka kohdistavat pakolaispolitiikkavihansa heihin. Tuskin he kuitenkaan pyysivät vastaremontoitua asuntoa, tukihenkilöä, helsinkiläistä tulkkia, puhumattakaan taksiseteleistä, uusista kodinkoneista. Heille olisi varmasti riittänyt pienempikin, huonompikuntoinen asunto, käytetyt kodinkoneet ja vaatteet ja lelut. Kukaan ei halua edes kysyä heiltä vaan tuudittautuvat siihen ajatukseen, että he itse ovat päättäneet, mitä kunnan tai Suomen pakolaispolitiikka sanelee.

Pitää olla kiitollinen, heille sanotaan. Varmasti ovatkin. Yrittävät. On suunnitelmia ja toiveita, niinkuin meillä kaikilla. Toivovat lapsilleen vain parasta, niinkuin me kaikki. Haluavat tienata itse leipänsä niinkuin me kaikki. Haluavat ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. Eikös me kaikki.

Tällä hetkellä kuuntelen kuinka joku naapurin lapsista yskii raastavasti. Mieli tekisi mennä kysymään, tarvitsevatko he kaksisatasta buranaa, lasten yskänlääkettä tai suppoja.

Saatan ilmoittautua kongonkielen kurssille. Heti kun keksin mitä kieltä siellä puhutaan.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kuulumisia vaan, ei sen ihmeempiä

Lomakuvat saa nyt odotella edelleen koska en halua mennä makkarista hakemaan puhelimen ja koneen yhdistävää piuhaa koska Jamppa nukkuu. Tää viimeinen kaks viikkoa on ollut ihan hullunmyllyä ja toivottavasti alkais pikkuhiljaa rauhottua.

Alettiin muuttopuuhiin heti Kyprokselta tultua. (Girne oli aikas nätti kylä josta ei ollut Jampan porukoille pitkä matka, lämpöä riitti päivisin, iltaisin riitti ohut pitkähihainen, Kreikan puolta haluaisin nähdä enempi, siinä tiivistelmä). Käytiin Ikeassa. Ikea ei sovi meille, se tuli todistettua. Kyseisen Ikean reissun aikana jouduttiin tekemään megalomaanisen raskas päätös Hopon kohtalosta, jonka seurauksena Hopo juoksee nyt vihreämmillä laitumilla, toivottavasti ehjemmillä jaloilla. Se oli koheltanut taas ja takajalka huonossa kunnossa. Ei ollut vaihtoehtoja. Iso itkuhan siitä pääsi. Ikävä on kova edelleen.

Muutettiin koko viime viikko. Torstaina oli onneksi muutama muuttomies apuna (minne ne kaverit aina katoaa kun tarvittas muuttoporukkaa...?) kantamassa noita sohvia ja muita isoja, mut noi kaikki muut roinat kannettiin ihan kaksisteen. Miten hemmetissä meilllä voi olla tota tarpeellista tavaraa NOIN paljon??? Oikeesti, mä olen luullut, ettei me olla tosiaankaan mitään hamstereita, mutta hyvin näköjään sataan neliöön mahtui kamaa. Voin kertoa, että nyt on ollut miettimistä, minne ne kamat piilottelee täällä 30 neliöö pienemmässä lukaalissa... Nyt, viikko muuton alottamisen jälkeen tää alkaa näyttää jo kodilta. Pikkasen on vielä laittamista, tietty, mutta isot linjat hahmottui jo.

Tykätään kumpikin olla täällä. Ei vähiten siksi, että lasten kuskaaminen loppui, mutta on täällä Parolaan verrattuna niin paljon kivempi olla. Naapurit on eri planeetalta ihan selvästi, kaikkien kanssa ollaan höpötelty ketkä tässä rapussa asuu ja kaikki vaikuttaa mukavilta. Asunto on jotenkin kotoisamman oloinen kuin Parolassa, vaikka tää on kunnan vuokratalo ja vois kuvitella, että oma on aina oma. Saatiin tehtyä tästä jotenkin ihan meidän oloinen ilman suurempia ponnisteluja ja on mukava asua. Keskustaan (kaupat, alko, apteekki, muutama pikkukauppa, pankki jne) on viiden minuutin kävelymatka. Jopa meidän Uuno jaksaa kävellä sinne.

Anteeksi vaan rakkaat parolalaiset ystäväni, mutta kyllä Turenki on poikaa kolmen Parolavuoden jälkeen, enkä usko ihan heti uudestaan siihen kylään muuttavani. Lukuunottamatta Parolassa asuvia ystäviäni, mulle jäi todella paska maku siitä väestä jota siinä pitäjässä asuu. Ovat kyllä ihan oma ihmisrotunsa, nuo parolalaiset.

Niin, kun sanoin ettei Ikea sovi meille. Sen lisäksi, että Hopo jouduttiin lopettamaan Ikeareissun aikana, niin mun iskä kiidätettiin sairaalaan nyt toissapäivänä, kun oltiin taasen Ikeassa. Onneksi mistään hirmu vakavasta ei ollut kyse mutta ehdin kyllä pelästyä pahanpäiväisesti. Iskä on onneks jo kotona, toivottavasti alkaa toeta jo. Tänään menen katsomaan sitä.

Nyt pyykit kuivuriin, toinen kuppi kahvia ja sit suihkuun. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

perjantai 12. marraskuuta 2010

Kaaosta ja sen semmosta

Voihan paperisota, mä sanon vaan....
Saan viimeinkin laittaa työtöntyötön-lapun menemään. Siis sellaisen, josta olisi oletettavissa ihan rahaa, eikä tuommoista "ei me sulle mitään makseta kun sait lomarahat"-päätöstä. Olisin saanut laittaa lapun menemään jo lokakuun vika päivä mutta kun olin töissä 15.-31.10 välisellä ajalla, niin jouduin odottelemaan palkkatodistusta hakemuksen kaveriksi. Repalla kun tuo palkka tulee aina kaks viikkoa jälkikäteen. Todistus tuli tänään ja hakemus postiin siis. Sain soittaa verotoimistoonkin, kun tajusin (ihme, että tajusin. Yleensä mun veroasiat menee loppuvuonna aina ihan käsille) ettei veroprosentti tule millään riittämään loppuvuodelle. Ja johan se sitten pomppasikin 11 prosenttiyksiköllä ylöspäin... Jotenkin luulen, että se muidu laski hivenen väärin, koska tuloero nyt ei kuitenkaan ole kuin tonnin luokkaa aiempaan nähde... Noh, tulee sit ens vuonna taas palautuksena, jos tulee.
Mutta oikeesti. Olis ollut aika hirveetä, jos olis joutunut oikeesti tän kaks kk elämään pelkillä Repan maksamilla taskurahoilla noista vähäisistä tunneista mitä Hempassa/kylpylällä olen tehnyt. Onneksi tilanne on ollut sellainen, että olen voinut odotella tota ekan lapun lähettämistä, mutta tiedän että varmaan suurimmalla osalla ei niin hyvin asiat ole. Millä nuo liitossa kuvittelee että ihmiset elää?? Joku tolkku tohonkin pitäis tulla, ettei tarvis odotella ylimääräistä kahta viikkoa yhden hiton palkkatodistuksen takia! Nyt on hiukan surrealistinen fiilis, kun tajusin, että seuraavan lapun saankin laittaa jo tän kuun vika päivä, kun mulle ei ole tulossa palkkaa 15.11.-30.11. välisellä ajalla. Ei siis tarvi oottaa joulukuun 15. päivään asti palkkatodistustakaan. Pitäiskö mun nyt sit olla iloinen että saan laittaa lapun ajoissa vai surullinen siitä, että mulla ei ole työtunteja loppukuusta? Hmmmm....

Viikonloppu menee viinaa myydessä, pikkujoululaisia kaitsiessa. Ah kuinka v....n ihanaa. Sunnuntaiaamuna klo 7 lähtee meidän lento sinne Kyprokselle. Nukun siis koneessa, koska tod näk pääsen lauantaiyönä töistä kolmelta ja neljältä pitää lähtee kentälle. Pitäs varmaan jotain pakata (???) koska huomenna tullaan raveista klo 18 maissa ja työt alkaa klo 19.30. Eli en ehdi huomenna pakkailla. Jotenkin ei vaan ole yhtään semmonen fiilis, että mihkään lomalle olisi lähdössäkään niin ei istu ajatuksiin ruveta miettiin mitään mekkoja ja sortseja. Ihme homma! Kai tässä on vaan niin paljon asioita meneillään etten yhtään ole ehtinyt orientoitua lomailuun. Tai ehkä mä olen lomaillut tässä liikaa? No hyvä puoli on siinä, etten ole ehtinyt panikoida lentoakaan ollenkaan! Mietin, jos uskaltaisin jättää kemikaaliset paniikinpoistajat kotiin, mutta ehkä mä nappaan yhden kentällä niin tulee ainakin uni koneessa. Ja ei ole sit kiva jos iskee paniikki takaisin tullessa.

Veikkaan kyllä, että on vaan aika härdelli meneillään eikä siks oo ehtiny mitään matkoja funtsia. Saatiin tänään uuden kämpän avaimet, kai se on pakko uskoo, että Parolasta lähtö lähenee. Onneksi! Täytyy sanoa, että paljon olen oppinut ihmisistä näiden kolmen vuoden aikana ja myös sen, ettei rivariasuminen todellakaan ole mun juttu... Se piirre itsessäni, etten oikein diggaile vanhuksia, on vaan voimistunut. Alan varmaan olemaan siis ikärasisti pikkuhiljaa?

Uuno-mies kasvaa ja söpistyy. Siitä on tullut varsin verraton pikkuhurmuri. Se rakastaa ihmisiä, varsinkin lapsia, ja eläimiä ylikaiken ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Se osaa jo istua ja odottaa nätisti kun käsketään, tottelee luokse-komentoa ja osaa antaa tassuakin (pakko sille oli jotain huvejakin opettaa... =)). Pärjäilee yksinkin jo kotona kun on, tosin lyhyitä aikoja, ollut. Ei juuri perään vingu. Pentujärsiminen ja se vähäinenkin räksytys on saatu karsittua ja koiruli on varsin tottelevainen yksilö. Ja niin mamman perään... <3

Huomenna tosiaan raveihin Lahteen. Kivaa!

Baibai nyt sitten viikoksi, kattellaan niitä lomakuvia sit kun tulen =)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Uusi koti

Tänän tuli postin mukana (kiitos vaan, Itella, että piditte meitä jännityksessä ylimääräisen viikon... kirje oli päivätty viikko sitten ja meille se saapui tänään...) tieto, että ollaan saatu asunto Turengista. Otimme sen riemumielin vastaan ja kävimme kurkkaamassa. Ihan asiallinen 3h + k, 78 neliöö ja sillee. Keittiö on kaamean pieni, samoin kylppäri, mutta kyllä me selvitään. Selvittiin me Pappilanniemessäkin, missä sentään oli vain kolmeneliöinen keittiö ja kylppäri viereisessä asunnossa... =) Parasta tuossa oli sijainti. Iran päiväkoti on talon vieressä, kirjaimellisesti, ja Incan koulu näkyy parvekkeelta. Incan harrastukset on kaikki kymmenen minuutin kävelymatkan sisällä. Ihanaa! Vuokrakaan ei ole paha, viis ja puoli sataa suunnilleen. Kämppä on tyhjillään ja saadaan se meille 15. päivä alkaen. Saadaan alkaa roudata kamoja heti kun tullaan Kyprokselta.Kaikki meni siis paremmin kuin hyvin!

Koiravauvan kanssa kaikki on loistavasti. Ronkeli se on ruuan suhteen, mutta eläinlekuri lohdutti meitä että niin sen kuuluukin kun se on tuota "rotua". =) Jos syö kissanruokaa, niin sitä sitten sille tai ihan mitä vaan. Ei tartte enää uskoa kaikenmaailman penturuokintaohjeisiin. Syö mitä syö, kunhan syö. Kasvanut se on jo nyt, ihan silmissä. Touhukas ja kovin tervepäinen penska!

Huomenna ollaan lähdössä Kirkkonummelle uutta tulokasta katsomaan. Ja Kaisaa ja Villeä ja muita heposia. Sieltä sitten Lahteen Artsyn juoksua seuraamaan. Lupasin tehdä ruuan jotta rouva valmentaja saa rauhassa ajella heposia koko päivän ja nyt on sitten lasagnet uunissa. Tein elämäni ensimmäistä kertaa (älä Kaisa lue tätä, pliis....) kasvislasagnea, saapas nähdä mitä siitä tulee. Nyt meni kivaksi sekamelskaksi meksikolainen kasvissekoitus (AINOA minkä löysin, missä ei ollut sieniä. Miksi niitä tatteja tarvii tunkea ihan kaikkeen???) sekä oman reseptin tomaattisoossi, jonka olen kyllä kehitellyt lihalasagnea silmällä pitäen. Meinasin vanhasta tottumuksesta lorauttaa sinne härkäfondia, kunnes tulin tolkkuihini =D.

Ei muuta kun hauskaa loppuviikkoa teille kaikillen!!!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Vauvakuulumisia

Hauvavauvan kanssa on sujunut hienosti. Kissatkin hyväksyy sen jo varsin hienosti. Romppainen leikkii sen kanssa ja vahtii kanssa. Jos ulkoa kuuluu metakkaa niin kissaherra on vauvan vieressä ihan salamana. Koiruli saa syödä vaikka herrakissan kupista, jos tykkää. Välillä ne menee niin kovaa että hirvittää. Toissapäivänä oli pakko antaa kissoille puruluut, kun ne oli niin kateellisia koirulin saamasta herkusta...

Koirulilla on toki nimikin, vaikea se oli valita. Pikkujäbästä tuli sitten Uuno Turhapuro, Uuno vaan kavereiden kesken. Yhtä iso ego ja vähintään yhtä hurmaava herra =). Yöt on menneet mielettömän hyvin. Uuno herättää kerran yössä pissille, eikä se muutenkaan tee lattialle enää lainkaan. Ulkoilmaa haistellaan kerran tunnissa tossa meidän pihalla ja samalla on hyvä siihen tehdä tarpeet. Kissat on hiukan kateellisia kun Uuno pääsee ulos ja ne ei ja aina kova nuuhkiminen päällä kun Uuno tulee sisälle.

Täällä ollaan kaikki ihan sytämet solmussa tuon tuhisijan kanssa... <3









lauantai 23. lokakuuta 2010

Äitiyslomalla :)

No nyt on eka yö hauvavauvan kanssa takana. Ihmettelen kyllä, voiko oikeasti olla tuommoista koiranpentua vai koska sen todellinen luonne paljastuu... ihana sylivauva, rakastaa huomiota ja silittelyjä eikä ole moksiskaan ympäristön hälinästä vaan nukkuu missä vaan. Käytiin eilen viidessä paikassa kylässä ja herra oli kuin kotonaan kaikkialla. Ei pelännyt ketään tai mitään eikä edes yhtäkkisiä ääniä. Systerin koirista se olis tykännyt kauheasti jos ne olis tulleet sen luo mutta ne pelkäs tuota pientä : ).
Sillä on oma peti, missä kuljetetaan sitä. Nyt se jo hyvin tietää mikä on sen laatikko ja missä on turvallista.

Koissu on käynyt tasan yhden kerran pihalla ennen meille tuloa. Eilen päästin sitä ulos aina kun vaihdettiin kyläpaikkaa ja herra teki -kuin vanha tekijä- kaikki tarpeensa ulos. Loppuillasta se osasi jo pyytää pihalle! Uskomaton haukku. Yön se nukkui hienosti, herätti kaks kertaa pissille. Uskomaton! Odotin monen viikon sanomalehtirallia...

Kissat on epäluuloisia mutta kiinnostuneita ja lempeitä. Roni aluksi loukkaantui pahan kerran mutta illalla se alkoi jo haastaa koirulia leikkimään. Koira veti sikeitä täysiä ja Roni kävi nuuhkimassa ja tökkimässä sitä mutta koissu ei herännyt. Lopulta Roni löi sitä kynnettömällä tassulla kolme kertaa eikä herra eväänsä lotkauttanut... =) sanoisin et kohtalaisen tervepäinen koira. Ja aivan hillitön sydäntenvaltaaja. Kokoa miehellä on n. 300 grammaa, korkeus 10 cm ja pituus 15 cm... me kutsutaan sitä Johnnyksi. Tiedättehln, Holmesin John... =)

torstai 21. lokakuuta 2010

Muuttojäätyminen

On ollut niiiiiin kauheesti kaikkee ettei vaan millään ole ehtinyt pakata vielä mitään vaikka tarkoitus oli tällä viikolla aloitella. Piti alkaa paketoida niitä turhimpia kamoja, mitä ei tarvita tässä enää. Jep jep.... Maanantaina oli olevinaan ihan kauhee kiire. En kyllä muista yhtään mitä silloin tein, mutta pakata en ehtinyt ollenkaan. Ai, nyt muistanki. Ostin uuden tulostimen ja olin suunnittelemassa systerin synttäreitä.
Tiistaina menin aamuvuoroon kylpylälle hetkeksi, kun Janimuru oli polvestaan magneettiputkessa. Vapautuksen jälkeen lähdin Pialle, jolla onneksi oli tietokoneongelma niin siinä menikin mukavasti muutama tunti. Ei millään ehtinyt pakkaamaan!
Eilen oltiin aamuvuorossa kumpainenkin lätäköllä ja sieltä menin sit käymään äippälässä. Pakkaaminen.... nääh, ei sit enää millään jaksanu. Hommattiin me sentään jo muuttolaatikoita! Hyvä alku!
Tänään on vapaapäivä joten kai se olis sit tänään ohjelmassa se pakkaamisen aloitus. Tossa jo yhden hyllyn tyhjensin kirjoista (jei, neljä jäljellä) ja senkkikaappien sisällöt viskaisin yhteen laatikkoon. Sit hiukan lannistuin. Minä olen luullut, että meillä ei ole mitään turhaa kamaa, kun ei olla hamstereita. Miten on sitten mahdollista, että ääriään myöten täynnä olevat kolme kaappia ja kolme laatikkoa mahtui YHTEEN lihalaatikkoon??? No siten, että sitä paskaa oli kolme muovikassillista niissä laatikoissa!!!! Toisinsanoen järkevää tavaraa kertyi vain yhden lihalaatikollisen verran... Samperi soikoon! No, toisaalta. Roudattavan kaman määrä vähenee, kun saa heittää suoraan kaatikselle kauheet määrät roinaa. Enkä tosiaan ala pohtia että tarviinkohan mä tätä vielä joskus. Jos joudun miettimään tollasta niin en tarvi ja roskiin meni. Kirjoitan tämän ja lähden täyttämään loppuja lihalaatikoita. Viis mulla tossa olis vielä näin ensihätään. Hyllyt tyhjiks!

Huomenna ei ehdi pakata kun on lähtö Suomen sinne. Eli Turkuun. Käydään vaan nopeesti kääntymässä, yhtään ylimäärästä minuuttia ei Turussa kyllä olla. Me käydään noukkimassa sieltä uusi perheenjäsen jos kaikki menee hyvin ja kaikki on niinkuin ollaan kasvattajan kanssa puhuttu. En tiedä saanko laittaa kuvaa mutta laitan silti, ihan pikkusen vaan:


TADAAAAAA!:




Onkohan maailmassa mitään suloisempaa? Tuo karvamöykky on chihuahuan ja tiibetinspanielin risteytys eli mitään vahtikoirakokoa se ei tule olemaan. Pikkanen poikahaussu. Nimestä me ei olla vielä ihan varmoja, kun jotenkin pitäs noudattaa valitsemaamme linjaa aikuisviihteen saralla, mutta toisaalta ei tuommoista voi nimetä mikskään pornotähdeksi. Tai miksei, ehkä se vähän näyttää Holmesin Johnilta. Jos meidän uusi vauva olisi ollut puhdas chihu niin sen nimeksi olisi tullut Pentti (Hirvonen) mutta ei tuo oikein näytä Pentiltä. Seppoakin me mietittiin, mutta Seposta tulee vähän huonot fibat. Mitään rekkua tai rokia siitä ei kyllä tule. Ehkä sen luonne kertoo meille sen nimen sitten, mutta tällä hetkellä toi John olis ykönen =). Sitä mä vaan mietin, kun se Kyproksen reisu olis tossa kolmen viikon päästä, että saankohan mä ottaa Tsonin sinne mukaan kun en mä siitä voi erossa sit olla... Ehkä mä saan meille asumaan jonkun tutun teinin siksi aikaa, ei se onneks ole kun alle viikko. Lahjon siskon nuoremman pojan.

Nyt mä lähden pakkaamaan. Ja pistän pyykit kuivuriin. Taidan ensin hakee kuitenkin kupin kahvia... =D

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Painajaistenkarkoittimet

Ira on pahojen unien uhri, ollut aina. Vilkas mielikuvitus ja terävä pää tuottaa paljon pohdittavaa, jotka purkautuu pahoina unina. Myös stressi ja muu tuottaa niitä. Ollaan kokeiltu kaikenlaista niiden karkoittamiseksi.
Meillä oli ensin painajaispurkki (lasipurkki ihan vaan), jonne iltaisin puhallettiin painajaiset pois. Se auttoi hyvän aikaa kun vaan muistettiin tyhjentää se purkki aina välillä. Painajaiset pitää sitten tyhjentää vessanpönttöön ja huuhdella hyvin! Roskiksesta ne löytää takaisin. =) Purkkiin ei aina tarvi muistaa puhaltaa, joskus unohtuu, mutta se purkki on silloin toiminut pelättimenä, eikä pahat unet ole uskaltaneet tulla kumminkaan =).

Nyt kudoin tytölle nuo sukat tuossa. Ne on kuulemma maailman parhaat pahan unen karkoittimet. Ne kun laittaa jalkaan, ei näe yhtään painajaista, koska se on vähän kun ois äiti vieressä kun ne on äidin tekemät. <3 Toivottavasti tuo auttaa taas jonkin aikaa. Ehkä se on se painajaispurkin ja villasukkien yhdistelmä, mikä tuottaa hyvän tuloksen?



Nyt kutimissa on parit pienen pojan sukat. Sitten vielä Incalle ja Janille. Itse en tykkää villasukista yhtään, mutta kutominen on kivaa. Sukkia isompaan urakkaan ei mulla riitä pinna =(.

Muuttopäiväkin varmistui. Asunnon on oltava tyhjä perjantaina 26. ensi kuuta mennessä. Sitä, minne muutetaan, ei kyllä vielä tiedä. Vuokrahakemukset miljoonine liitteineen lähtee Janakkalan kunnalle perjantaina. Toivottavasti saadaan pian joku asunto. Tuo päivä on vielä typerä, kun yleensähän ne kuun vaihteesta vapautuu. Jännitystä elämään.. Ja me ollaan vielä tuo muuttoa edeltävä viikko siellä KYproksella, joten pakkaaminen ja muu ihanuus jää aika viime tippaan. Ensi viikolla kyllä aion ruveta pistämään pakettiin jo sellaisia kamoja, mitä ei tarvita ja Incan huone saa toimia varastona. Inca voi nukkua Iran yläsängyssä nämä pari viikkoa. Mun vanhempien piharakennus saa toimia tilapäisenä varastona niille kamoille, mitä ei vuokrakämpässä tarvita. Jotenkin ei mitenkään pysty sisäistämään, että tästä lähdetään. Miten tää näin yllärinä tulikin, vaikka on pitkään sitä saatu kyllä pohtia.

Huvittavaa muuten semmoinen seikka, että kun mietin tuossa aiemmin, että mitähän kamalaa tapahtuu kun nyt tuntuu hommat menevän ihan hyvin putkeen. Tossa maanantaina tuli sitten verottajalta lopullinen verotuspäätös viime vuodelle ja meinasin lentää persiilleni. Palautuksia tulee kerrankin varsin mukava summa. Yleensä saan takaisin muutaman satkun, nyt puhutaan tuhansista! Jamppakin sai melkein pari tonnia, joten joululahjashoppailu, here I come =).

Viikonloppu menee varsin työpitoisesti kun teen sekä kylpylässä että Hempassa vuoroja. Odotettavissa siis erittäin nopeasti kuluvat päivät.

Hauskaa keskiviikkoa kaikillen!!!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Lokakuu = asunnonvaihtokuu

Mistä lie johtuu, mutta mulle asuntojen vaihto osuu lähes poikkeuksetta lokakuulle. Ekaan omaan asuntoon muutin lokakuussa, ex-miehen luokse lokakuussa, "väliasuntoon" muutto lokakuussa. Sitten tuli ero ja muutto eteen, mutta sepäs olikin helmikuussa. Tänne muutettiin lokakuussa ja nyt tästä pois.

Oi kyllä, käsitätte aivan oikein. Saimme tämän myytyä ja nyt on asunnon metsästys edessä. Ihan ei sentään lokakuulle ehdi muutto, mutta kaupanteko kuitenkin. Muutto varmaan sitten joulukuun alussa?

Vuokra-asuntoa tässä nyt katsellaan aluksi ja nautiskellaan lähes velattomasta elämästä tovi. Katsellaan toki samalla itsellemme sitä loppusijoituspaikkaa. Mutta ei ole kiire. Se tulee sitten eteen kun tulee. Pääasia, että asunto on kaupattu ja Turenki kutsuu. Loppuu tämä jumalaton eestaas ajelu.

Kovasti olen kiitollinen taas kerran tuolle rakkaalle. Tiedän, ettei sitä hirmuisesti hotsita muuttaa minnekään Turenkiin. Se on taas kauempana Tampereesta, joka on kuitenkin sen sydämen koti. Kai se koittaa ajatella, ettei tuo moottoritie niin paljon enempi aikaa syö sittenkään, vaikka hiukan etelämmäksi mennäänkin. Lupaan raahata sen vaikka väkisin hiukan useammin Manseen =). Mutta on se silti iso "uhraus" siltä, kun ei sillä ole sillä tavalla siteitä tonne Janakkalaan kun mulla. Muru kun varmaan mieluiten asuisi Tampereempana; Toijalassa tai siinä. Onneksi se on järkevä mies ja tietää, ettei ole mitään tolkkua asua muualla niin kauan kun nuo muksut on siellä koulussa. Olen sille luvannut, että jahka muksut on isoja niin voidaan mun puolesta muuttaa vaikka keskellä Hämeenkatua, jos jostain syystä ei toi maalaiselämä sit enää kiinnostakaan. =)

Vaikea oikeastaan edes kuvitella, että nämä solmut alkaa aueta pikkuhiljaa. On ollut kaiken kaikkiaan niin vaikeat kolme vuotta, että siitä suossa tarpomisesta tuli jo ihan normaali tapa. Pelkkää selviytymistä ilman onnistumisia, jos hiukan kärjistetään. Joskus sitä on miettinyt, että kuinka vahva sitä täytyykään olla, että näin paljon voi paskaa pistää niskaan. Kiitollisuudenaiheita ei silti ole ollut vaikea keksiä. Ihan on riittänyt se, että saan olla tuon miehen kanssa ja lapset on terveitä ja ihania. Varmasti maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on paljon vaikeampaa ollut kuin meillä, joten sinänsä valittaminen on turhaa. Skeptikkona en voi silti olla miettimättä, että mitähän kamalaa tapahtuu kaiken tämän hyvän vastapainoksi. Jotenkin en osaa ajatella niin, että se paska on jo tapahtunut ja nyt sitä hyvitellään =).

Rahatilannekin kohenee käsittämättömän paljon. Se tässä eniten kaipaakin kohenemista. Oikeastaan ei puutu kuin mulle vakkariduuni ja se loppusijoituspaikka. Kummatkin varmastikin järjestyvät aikanaan, sitten kun oikea hetki koittaa, enkä niistä todellakaan stressaa.

Kerrassaan hyvä mieli. Onnellinen, kiitollinen ja iloinen.

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Epäulkoilmaihmisen ulkoilmaviikonloppu

Niinpä niin. Ehkä täytyy sillä tavalla vetää sanojansa takaisin, että kyllä mä ulkoilmaihminen olen jos siellä vaan on tekemistä. Lenkkeily ja "turhanpäin" ulkona oleilu on tylsää mutta jos on jotain kivaa tekemistä niin helposti olen pihalla ja mielelläni. =)

Sunnuntai vietettiin Hopoilemassa Lintumaalla tyttöjen kanssa. Tytöt sai pikkusen harjoitella hevosten kanssa olemista ja näki mitä kaikkea hevosten hoitoon voi kuulua. Harjattiin Hopoa ja Ira oli työnjohtajana silmä kovana kun Jani teki karsinoita. Inca sai vähän taluttaa hevosta ja Iran kanssa putsattiin kavioita. Inca ratsasti ihan omin päin, mä kävelin vieressä ja neuvoin mitä pitää tehdä milloinkin. Iraa sitten taluttelin pitkin kenttää. Itsekin tovin menin kun sain mennä The Mostilla, joka oli hirveän kiltti heppa. Tytöt pääsi myös kärryjen kyytiin kun James meni Hopolla.



Oli aika ihana nähdä kuinka tytöt silminnähden hehkui intoa kun saivat touhuta heppojen kanssa. Incakin, joka niin kauheasti ei ole hepoista välittänyt. Vähän ehkä turhankin rohkeita olivat... =) Ja oli ihana nähdä, kuinka Hopo jo oppi tunnistamaan meidät ja juoksi aitauksesta vastaan kun mä kutsuin. <3

Eilen vietettiin koko päivä Kirkkonummella. Kaisa ajoi Jampan kanssa hevosia, pääsi Janikin kunnon oppiin kuinka kärryiltä ajetaan. Hyvin se meni sillä, vaikkei ole aiemmin moista tehnyt tai ratsastanut. Hyvin se hokas mikä on homman nimi. Mä sanoin, että mä en aja, ajakoon Jani kun tahtoo mutta toisin kävi.... Hitto, sehän oli paljon hauskempaa kuin ratsastaminen ja meni vallan mainiosti! Kaisa sanoi, että toiset osaa ajaa luonnostaan ja toiset vaan ei ja mä kuulemma osaan. Hih, aika kivaa! Tietenkin se, että on ratsastanut, helpottaa kovasti tuntuman löytämistä. Mutta oli se kyllä hauskaa, olisin voinut päästellä vaikka kuinka kauan enkä tuollaista vauhdin hurmaa ole kokenut edes mopoillessa kun mitä Io:n kyydissä =). Kärryt tarvii meidänkin saada kun vaan löydetään meille se loppusijoituspaikka. Ei paljon ratsastaminen enää kiinnosta... Tai kiinnostaa, mutta tahtoo ajaa!!!!

Jotenkin hurjan seesteinen ja hyvä fiilis. Kaikesta. Tuntuu, kuin asioihin olisi viimeinkin tulossa jonkinlainen käänne ja tää välitila alkaisi pikkuhiljaa loppua. Nuolemaan en silti käy kun putoisin kuitenkin. =)

Mahtista viikkoa kaikille!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Junttiudesta

Työviikonloppu on onnellisesti ohi ja täytyy myöntää että se meni ihan mainiosti vaikka jouduin olemaan töissä sen ei-niin-ihanan ihmisen kanssa. SAATTAA olla että ensivaikutelma oli väärä ja kyseessä oli jonkinasteinen nokkimisjärjestyksen selventäminen siinä mulle ilkeilyssä. Tai sitten siinä, että sanoin takaisin tiukkaan sävyyn ja olen nyt ottanut sellaisen asenteen, että mun ei ole pakko olla töissä ja jos mun tyyli tehdä töitä ei miellytä, niin omahan on häpeensä. Asenteen muutos helpotti omaa työahdistusta ja työn tekoa ja nyt kaikki meni mukavasti. Saa nähdä kauanko tätä kestää... ?

Mutta siitä junttiudesta. Eilen meillä oli asiakkaana kaksi transvestiittia. Tai en mä tiedä onko tuo oikea sana, koska enemmänkin ne oli vain miehiä, joilla oli naisten vaatteet, mutta eivät niin kauhean naisellisia muuten (puhuivat normiäänellään eikä ollut leikattuja tms). Mukavia ja hauskan oloisia tyyppejä, sen vähän mitä ehdin heidän kanssa jutella. Pian heidän seuraan liittyi homopariskunta ja asiallinen, fiksu heteromies vaimoineen. Jossain vaiheessa toinen "naisista" naurahti mulle tilatessaan että "ei taida meikäläisiä paljon täällä näkyvän".

Junttikaupunkimmehan toki osoitti taas vastenmielisyytensä ja kapeakatseisuutensa. Heitä tuijoteltiin, heille huudeltiin ja heille mentiin esittämään mitä typerämpiä kysymyksiä. Oikein olin ylpeä meidän "sivistyneistä" asiakkaista, jotka juovat pikkurilli pystyssä ja kovat kaulassa talon viinejään. Pahin oli kuitenkin semmoinen 5-kymppinen, paikallisen jääkiekkoseuran kannattajaukko. Se oikein lietsoi itsessään vihaa ja rasismia, kovaan ääneen voivotteli kuinka "tuommoisten vuoksi isät on taistelleet tämän maan vapaaksi" ja "mitä helvettiä tuommosten päässä liikkuu" ja parin hengenheimolaisensa kanssa taivastelivat näitä "friikkejä". Pariin kertaan sanoin, että herrojen ei ole pakko katsoa jos ei luonne kestä, että toiseen baariin voivat kyllä mennä. Heidän mielestään nämä hyvin käyttäytyvät "naiset" olis pitänyt heittää ulos, ei tietenkään heitä, normaaleja, kunnon miehiä. Voi ristus. Lopputuloksen arvaa kaikki. Tämä tosimies kävi toisen "naisen" raiveliin kiinni ja ihmetteli kauheasti kuinka hänet sitten heitettiin pihalle.

Tapahtuman jälkeen juttelin näiden "naisten" kanssa ja pahoittelin kauheasti tätä metsäkylää, jossa eilen vasta keksittiin tuli ja pyörä on suunnittelun asteella. Onneksi he oli selvästi tottuneet tollaiseen idiotismiin ja nauroivat vaan. Kiittivät vielä hyvästä palvelusta ennenkuin poistuivat.

Että hei haloo. Toivottavasti tää Hämeenlinnakin joskus pääsis 2000-luvulle ja tollaiset kiakkofanit hautautuis vaikka tulivuorenpurkauksen alle. MUR!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ulkoilmaihmisyydestä...

Tuli vaan mieleen, kun eräs tuttava tuossa kertoi, kuinka kävelee päivittäin metsässä ja kaikki työmatkansa koska tykkää ulkoilmasta. Samainen tuttava omistaa kesämökin ja viettää siellä kaiken kesät, maaliskuusta lokakuuhun. Rupesin tuossa pohtimaan, että onko se jotain agraarikulttuurin peruja, että periaatteessa kuuluisi olla ulkoilmaihminen ja viihtyä luonnon helmassa. Jos asiaa oikein miettii, niin monestihan ulkoilmaihmiset on terveyden perikuvia, energisiä, uskollisia, tunnollisia ja kaikinpuolin kunnollisia. Suorastaan ykköskastia. Ainakin kaikki poliitikot ja muut hienot ihmiset kertoo harrastuksekseen aina "ulkoilun" ja "mökkeilyn".

En minä siis ketään tuomitse ulkoilmaihmisyydestä, mutta joskus tuntuu, että ne, ketkä ei niin diggaile kahisevista tuulipuvuista eikä päämäärättömästä kävelystä keskellä hirvikärpäsmetsää, niin ne on jollain tavalla kyllä väkisinkin vähän epäluotettavia tai muuten jotenkin kunnottomia. On siinä jotenkin vähän eroa jutella työpaikan kahvipöydässä eilisillan ohjelmasta. Toinen kertoo innosta posket helottaen, kuinka löysi aivan ihanan kanttarelliapajan jokailtaisella metsäkävelyllään, mieti nyt, siinä ne on olleet kaiken kansan otettavina, mikä tuuri että satuin kävelemään siitä ohi sauvojeni kera. Toinen kuvailee mahtavaa iltaa tietokoneen ääressä, ajattele, jaksoin olla neljä tuntia putkeen koneella, nousin vaan kerran hakemaan iltaoluen kaapista samalla kun vedin villasukat jalkaani! Pelasin siinä ohimennen uuden ennätyksen tuossa Solitaire-pasianssissakin, mieti sitä!

Niin kumman illanvietto on jotenkin... hmmm... miten sen sanoisi. Semmoista hyväksyttävämpää? Ja minkä ihmeen takia se, joka on siinä koneella istunut kaiken iltaa on sitten työporukan silmissä jotenkin huonompi kuin se kävelijäihme? Ja jos sille ihmeelle se on jokapäiväinen riemu se reippailu, niin miksi kummassa ne semmoiset tyypit jaksaa silti aina kahvipöydässä kertoilla näistä seikkailuistaa kävelysauvojen kanssa ja se dataaja vaan sanoo "en mitään ihmeempiä" kun kysytään että no mitäpä puuhasit eilen illalla.

Kesäloma pitää viettää mökillä, tervehenkisesti veneillen, tehden pihatöitä ja kauppa-autolle kävellen. Kerropa työkavereille tohkeissasi, kuinka tuijotit Täykkäreiden kaikki tuotantokaudet putkeen ekalla lomaviikolla, toka lomaviikko meni uuden ulkoisen kovon kanssa ihmetellessä ja kolmantena viikolla vuokrasin Makuunista sen seitsemän leffaa seitsemäksi päiväksi. Kumpaa katsoo työkaverit hitaasti???

Minä en ole ulkoilmaihminen. Joo, käyn juoksemassa ja sauvakävelen, mutta voin kertoa, että jos sen saman voisi suorittaa järkevästi sisällä, niin todellakin suorittaisin. Mökkeily on aivan syvältä. En tajua, miks pitää änkeä itsensä kuukaudeksi 16m2 kokoiseen mökkiin, jonne ei tule vettä eikä sähköä ja telkkari on kirosana. Mitä rentoutumista se nyt sitten on? Hiustenpesu soikossa, jatkuva kitkeminen ja sadepäivinä pelaat pasianssia 70-luvulta peräisin olevalla korttipakalla, jonka patajätkälle on piirretty iso vehje. Nou tänks. Pysyn jatkossakin kotona ja dataan. Ja kiroilen kun huono omatunto pakottaa juoksulenkille.

torstai 30. syyskuuta 2010

Lusmuilua

Tää päivä onkin mennyt näin. Muru-rakas oli ihana ja vei tytöt kouluun ja eskariin aamulla, joten mä sain ottaa aamun ihan iisisti. (Teille, jotka ette vielä tiedä, niin kuskaamme lapsia kouluun ja tarhaan tuommoiset 30 km/suuntaansa joka toinen viikko. Neidit kun ovat kirjoilla isällään tuolla Hämeenlinnan toisella puolella ja me asutaan siellä vastakkaisessa suunnassa. Kilsoja tulee siis noin 120 päivässä joka toinen viikko ihan vaan siitä, että vie kouluun, ajaa töihin/kotiin, hakee tytöt ja ajaa taas kotiin. Ihan aina en jaksa, vaikka hyvin tässä on kolme vuotta jaksettukin. Tämmösinä väsyaamuina on ihkua että mururakas lupasi kuskata.)

Keitin siinä heti kahvit kun ne lähti kahdeksalta ja tarkoitus oli avata kone. Sänky huutelikin niin kovaa, että painelin sinne, tarkoituksena ihan vaan hiukan vielä huilia. Jep. Heräsin vartin yli 11 ja vieläkin olis unta riittänyt. Sain keittää uudet kahvit... =) Yleensä en saa unta enää aamulla kun olen kerran noussut ylös, mutta nyt näköjään sain. =D Ja siitä se ajatus lusmupäivästä sitten lähtikin. No okei, on mulla toinen koneellinen pyykkiä jo pyörimässä (kauhean näppärästi pyöri sillä välin kun nukuin...) ja kohta kauppaan menoa teen. Mutta silittäminen ja imurointi saa siis jäädä huomiseen. TAAS! Kyllähän mä vieläkin ehtisin mutku... No okei sit, menen ottamaan imurin kaapista. Hitto vieköön!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Nettiriippuvaisuusko muka?

Kyllä huomaa, ettei "tarvii" töissä olla 8 h päivässä koneella kun kotona täytyy tuo aukko paikata. Näköjään päivitän blogia tai feissailen heti kun on sekuntikin aikaa. Ihme touhua. Pitäs varmaan oikeesti viettää semmonen netitön viikko... =/ Ajatuskin kauhistuttaa! Ja kun nää jorinat on vielä aivan diipadaapaa, eikä koskaan mitään asiaa. Pah, ihan sama, kuten lapseni sanoisi. Ittellenihän mä kirjoitan tätä ja jos haluatte kurkkia niin omahan on sitten myötähäpeänne =). Blogimorkkis? =D

Kävin tossa äskön vielä kaupassa kun leipä oli päättänyt vaihtaa väriä kauniin vihreäksi. Haluaa selvästi sulautua leipälaatikkoni väriin. Pihalla oli kauhean kamalan kylmä!!! Ja ihan hirveetähän on siis se, että aamuisin saa skraapata ikkunat autosta! Sisätilalämppäri ois tosi rok... Ja nyt on vasta syyskuun loppu! Kuinka kaamee talvi onkaan tulossa? Millähän keinoin sitä ulkoistaisi itsensä tästä maasta...

Siitä puheen ollen, itse asiassa ulkoistamme itsemme Kyprokselle marraskuun puolivälissä. Eilen varattiin lennot, ollaan 6 päivää siellä anopin ja appiukon kanssa. Mennään vähän kurkkimaan sitä niiden kakkostaloa sinne ja ihmettelemään muutenkin kyseistä saarenplänttiä. Tai siis Jampallehan se on jo toinen Kyproksen reissu (tänä vuonna! =O) joten kyllä se varmana osaa jo paikkoja näyttää siellä. Tahdon semmoselle vuoristoratsastusretkelle, mitä niiden tuttava, Savas, järjestää siellä. Jotenkin vaan ei tunnu siltä, että mihkään reissuun menisikään, kun ei varaa matkaa silleen oikeesti toimistosta vaan lennot pelkästään. Kyllä se odotukseks muuttuu jahka marraskuu koittaa. Toivottavasti siellä on vielä silloinkin edes kohtalainen keli. (Ei pakkasta ainakaan =))

Hevosasiakaan ei meinaa mennä jakeluun. Kai se on Hippoksen sivuilta oma nimi löydettävä ennenkun tuon todeksi uskoo... =D

Nyt iltapalan tekoon ja murua kotiin odottelemaan. (Sillä oli kamalan pitkä työpäivä tänään, varmana on kohtuupoikki...)

Hupsansaa...

Paperisotapäivä. Täytin ekan työtöntyötöntyötön-lapun ja TSIISUSSS mikä määrä pitää tunkea liitteitä samaan kuoreen. Vahva lotto on siitä, etten tule saamaan mitään työkkäreitä ennenkun olen lähettänyt ainakin sata lisäselvitystä jotka olen jo selvittänyt. Ainakin yritän minimoida tuon mahdollisuuden ja tungin viimeisen vuoden ajalta kaikki maapallon kuitit ja slipit mitkä liittyy työntekoon... =)

Ihan just (pitäs olla jo menossa) lähden hakee tytöt koulusta ja eskarista ja nappaan kotimatkalla pari lainalasta messiin. Mennään vähän polskimaan ihan naisenergialla. Kivaa!

Ja sit kävi semmonen hassu juttu, että rupesin hevosenomistajaksi. Hopo siirtyy kokonaan mun nimiin. Voi voi voi voi. Mihin pistinkään pääni???? Tarttee varmaan hommata kolmas osaduuni että saa tuon lystin maksettua. Mutta kun se on Hopo niin vaikka kuu taivaalta =). Mutta siis hevonen. Mulla. Oma. Minä, joka en kyllä ymmärrä niistä sitten yhtään mitään paitsi että ne on ihkuja ja haisee hyvältä. Kolme vuotta sitten mulla oli vielä terveen etäinen suhde kaikkiin itseäni isompiin eläimiin mutta tilanteet muuttuu näköjään. Kai se täytyy alkaa opiskella ihan oikeesti hevosen hoitoa näin kolmenkympin paremmalla puolella. Menenkin heti lainaamaan kirjastosta kyyyrakyrklundeja ja muita semmosia... NOT! =)

Mutta uimaan nyt. Sulattelemaan tätä hevosasiaa. Voihan Hot Hot Bambino sentään...

maanantai 27. syyskuuta 2010

Aivan turhaa tekstiä, hyppää yli.

Ei mulla kyllä oikeastaan ole mitään tähdellistä kirjoitettavaa. Kunhan odottelen että leipätaikina (naan-sellainen, jos onnistuu, niin voin laittaa ohjeen teidän riesaksi tänne =)) kohoaisi ja pääsisin viskaamaan sen uuniin. Muksut haen sitten kahden jälkeen.

Olin lauantai-yön töissä ja meni ihan mukavasti. Ei mitään isompia kämmejä ja pienestä väkipiikistäkin selvisin ihan hyvin. Kai se siitä. Ja kaveri tekee paljon. Jos toinen ei ole semmonen häslä ja kiireentekijä, niin ei itsellekään tule semmosta pakonomaista tarvetta alkaa häseltämään. Ja puuttui semmoinen fiilis, että mikään ei onnistu ja mitään en osaa. Kysyminen ei ärsyttänyt kaveria ja oppikin meni paremmin perille.

Sunnuntai olikin sitten aivan persepäivä. Kun ei se uni tule heti kun on kotiin päässyt, joten luin kirjaa neljään asti. Appiukko päätti soittaa Jampalle puoli kymmeneltä enkä mä tietenkään saanut sen jälkeen unta. Olin NIIIIN vihainen ja väsymyksestä sekapäinen. Mä en voi käsittää miten se VOI olla niin vaikeeta ajatella, että kaikki ei mene nukkumaan lauantai-iltaisin yhdeksältä ja herää kuudelta. Toiset jopa tekee töitä öisin ja kuvittelevat, että edes sunnuntaisin saisi nukkua hiukan pidempään ilman että puhelin soi heti aamusta jotain tyhjänpäiväistä asiaa, mikä olisi varmasti voinut odottaa iltapäivään. Juuei. Raivosin haniparalle itkupotkuraivopäissäni asiasta ja sitten lähdettiin Hopoa katsomaan sinne Lintumaalle. On se kumma miten rauhoittava vaikutus eläimillä on. Vähän aikaa touhuilin sen kanssa siinä ja James valjasti Hopon sitten kärryjen eteen. Sillä ei ole ajettu moneen viikkoon kun se kerta on kasvulomalla, mutta ihan vaan liikunnan vuoksi sillä nyt sit vähän ajettiin kentällä. Pääsin kärryjen kyytiin ja James vähän näytti miten ajetaan. Olisi kiva kokeillakin sitä joskus, vaikutti hauskalta hommalta noin niinkun harrastusmielessä. Hopolla oli kyllä hyvä mennä, kauhean hyvin se reagoi käskyihin vaikka James ajoi sillä kuulemma erilailla kun mitä valmentajat ajaisi. Ja voi vitsit, miten se olis halunnut juosta! Heti kun vähän antoi löysää ohjista niin heppa ponkaisi matkaan. Ei tarvii sitä rutkua käskeä menemään. Selvästi se siitä nautti, että sai mennä ja tehdä vähän jotain.

Pikkulenkityksen jälkeen harjailin sitä pitkään ja höpöttelin sille. Jani piti kiinni sitä, kun se sai aluksi vetopaniikin kun se laitettiin kiinni naruihin molemmilta puolilta turpaa. Kai sillä on pää jonnekin väliin jäänyt, kun oli niin säikky siitä jumiin laittamisesta. Kiltisti se antoi kaiken tehdä, sai katsoa kaviot ja tarkistaa jo onneksi hyvin parantuneet haavat. Välilä se hörisi vastaukseksi ja lipaisi kielellään. Jania se nuoleskeli antaumuksella =). On se vaan semmonen. Ihkudaa. Vaikkakin ihan kauhean säikky. Mutta kai se siellä tottuu, kaikenmoisiin ääniin ja ihmisiin. Nyt se tulee jo muiden heppojenkin kanssa hyvin toimeen ja samassa aitauksessa ovat ihan sovussa. Kakara kun on,niin välillä pitää yrittää isotella toiselle ruunalle, mutta ei mitenkään pahasti. Kai se pikkuhiljaa on hyväksytty lauman jäseneksi. Yritti se mullekin hiukkasen isotella, mutta tuli kyllä maahan siitä yrityksestä ja eipä se sitten enempää koittanutkaan. Semmonen se on. Mamman mussu <3.

No niin, tässä näitte elävän esimerkin siitä, kuinka eläimillä on rauhoittava vaikutus. Enemmän tuli löpistyä hepasta kuin siit kaameasta väsymyksestä mikä eilen oli koko päivän =). Varsinaista ajatusvirtaa, eipä juuri mitään tolkkua =).

Tää viikko meneekin sitten tällä viissiin. Kattellaan taas.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Good Mama!!!!

Se on siis hevonen. Meidänkin hevonen ja muutaman muunkin kanssa. Semmonen hevonen, joka voitti tänään ravilähdön tuolla Vermossa. Huikeeta! Sillä on takana kuusi starttia, joista yksi kolmossija ja nyt yksi ykkönen. Lisäksi on nelonen, vitonen, laukka ja laukan takia 13.sija. Nyt näyttää ihan hyvältä. Startti oli vielä erittäin hyvä ja puhdas, ei pelkoakaan laukkaamisesta. Johti alusta loppuun asti ja ihan selkeellä kaulalla maaliin. Aika mahtista!!! Nyt on voiton johdosta voittosummakin ihan kohdallaan noin vähiin startteihin nähden.

Paha mieli on kyll tämän ilon lisäksi erään Pojan puolesta ja tekisi mieli rutista semmoisesta asiasta, josta tulisi vaan sanomista, niin en viitsi. Rasisti olisin sitten ehkä. Vaikka nyt voisi olla syytä hiukan ollakin sellainen.

Hei mut semmonen asia on jäänyt vallan kertomatta, että mähän sain siis uuden tukan maanantaina! Otin siis melkoisen määrän lisää hiusta päähäni ja nyt totuttelen olemaan pitkätukkainen. Letti on tonne puoleen selkään pitkä ja sitä on silleen sopivan paljon... =) Musta ainakin ihan luonnollisen oloinen lopputulos ja värikin on hyvä. Pitäiskö joku kuva laittaa? Okei sit. Ponnarin pituus ehkä kertoo eniten?

Vanha ponnari:


Uus ponnari:


Hihhei:


Semmonen puukkotukka. Hyvin tähän kyllä on tottunut. Teipit ei tunnu yhtään ja tukkakaan ei tunnu painavalta tms. Kyllä mä näiden kans menen ihan hyvän hetken.

Normipäivä

Venähtipäs pitkäksi tämä kirjoittamattomuusaika. Jotenkin on taas vaan vilahtanut viikko, mihin ihmeeseen, kysyn vaan…

Laivareissu oli aivan mahtava! Meillä oli siis niiiiiin kivaa, että suoraan sanottuna ihmetyttää =). Hengailtiin laivalta löytyneiden tuttujen kanssa ja tutustuttiin uusiin tuttavuuksiin. Paljon tanssia, vähän hoilottamista ja hauskanpitoa. Ja sammakkokin maistui ihan mainiolta… =) Perjantaina rötvättiin saunaosastolla, vähän ostoskeltiin ja syötiin massut ihan täpötäyteen kaikkea namiruokaa. Oltiin melko väsynyttä kauraa kun junaan istuttiin. Onneks Jamppa haki meidät Toijalasta, muuten oltais jouduttu odottelee siellä tunti. Kotona odotti kiva ylläri. Stansta oli laittanut mulle arpajaisvoittoni joka samalla oli synttärilahja. Kääröstä paljastui synttärirunoja by Eino Leino, aivan mahtavaa Fazerin pistaasipähkinällä maustettua suklaatia ja kaunis rintakoru. KIITOS STANSTA!!!!!!!!!

Synttäripäivä (kiitos onnitteluista!!) meni mukavasti, ihan kaksisteen. Nukuttiin pitkään, käytiin Popinossa syömässä ja mentiin leffaan. Voitteko kuvitella, meikä söi pihviä!!! Ainaski puolet sain syötyä, kunnes piti luovuttaa ja antaa loput Jampalle. Mutta pirun hyvää se liha oli, kunnes tuli stoppi. Ei vaan massu vielä vedä niin paljoa tota lihaa, mitä tekis mieli syödä =). Käytiin kurkkaamassa The Expendables, mikä oli ihan tosi positiivinen ylläri. Semmosta 90-luvun toimintaleffaa hiukan parodioiva ja törkeen kovilla näyttelijöillä ( Bruce Willis, Jet Li, Jason Statham, Dolph Lundgren, iso Arska ja vaikka ketä) varustettu äksönpläjäys. Ei sitä kauheen tosissaan voi kattoo, sen verta kieli poskessa oli se tehty. Mutta hauska se oli. Illaksi mentiin kotiin hoilaamaan Singstaria (SuomiHittejä =)) ja vähän maistelemaan Riikan tuliaisia. Balzamia siis. Sikahyvää kun murskaa puolikkaan appelsiinin ja pari lohkoa limeä lasiin (kuorineen), kippaa Balzamia 4 cl niiden sitrusten päälle, lasi täyteen jäitä ja tyhjäksi jäävä tila täytetään Russianilla. Tyhjäksi jäävä tila riippuu juojasta, itse en niin perusta sen Balzamin mausta raakana joten tyhjää tilaa oli reilusti. Semmonen 2,5 dl itse asiassa, noin niinku suunnilleen. Naminami!

Sunnuntai meni ihan mukavasti sekin. Heppaillessa meinaan. Mentiin tuonne Lintumaalle katsomaan kuinka se meidän Hopo on kotiutunut. Jotain se oli siellä hölmöillyt ja säikkynyt kun oli kyljet ruvella (alkavat jo onneks parantumaan) ja vesiautomaattia se reppana pelkää kanssa... Saa nähdä koska oppii sitä käyttämään... =) Menin kentällä hetken semmosen mukavan heposen kanssa pikkasen ihan vaan lönköttelyä ja koitin jopa inasen ravata sillä. Ei ole toi koulu/harjoitusravaus mun juttuni, ärsyttävää pompottelua...Lähettiin sit vielä pienelle maaastolenkille silleen, et Jamppa talutteli Hopoa perässä. Hyvin meni ja Hopokaan ei kompuroinut yhtään! Ihmeellistä.

Nyt on sit kauheen kamalan kipeet sisäreidet. Tilannetta ei varmaan helpottanut se, että menin combattiin maanantaina pitkästä aikaa. Tervettä kipua? =)

Joo, mut tämmöttistä. Ihmetellääski taas.

torstai 16. syyskuuta 2010

Ei-niin-tavallinen laihis

vaan suorastaan neitseellinen. Kävin puntarissa viimeksi kuukausi sit ja lukema oli reilun 5 kg enemmän. Mitään en ole asian eteen tehnyt. Tai ehkä jotain, mikä selviää kun hyppää seuraavan kappaleen yli.

Kuten varmaan moni meistä naisista, myös minä olen uudesti syntynyt varmaan viisi kertaa jos se mitataan painossa. Laihduttanut siis ainakin tämänhetkisen elopainoni verran ja taas lihonut saman verran. Ikuinen jollakin tapaa laihduttaja. Se "huomenna"-laihduttaja. Joskus olen ottanut niskasta kiinni ja ihan tosissani tehnyt töitä hiki hatussa saadakseni ylimääräiset kilot veks. Joskus onnistuu, yleensä ei.

No nyt on onnistuttu, ainakin melkein olen siinä tavoitteessa, mitä olen salaa ylläpitänyt. Ja voin paljastaa salaisuuteni.

1. ÄLÄ URHEILE!!!! Se on varmaan se tärkein. En ole käynyt lenkillä enkä salilla enkä jumpassa kuukauteen kuin max yhden kerran.

2. OLET TYÖTÖN!!!! Jäin työttömäksi kuukausi sitten. Nyt on muutakin tekemistä kuin mussuttaa välipaloja joita automaatti tai ruokala puoliväkisin pöydälle syytää. Enhän mä niitä tietenkään itse ostanut... Ei myöskään ole kiusausta vetäistä ruokalan lounasbuffaa ja syödä kotona samankokoinen satsi uudestaan.

3. UNOHDAT RUOKAVALIOT!!!! Ei mitään atkinsseja, ei karppailuja, ei pisteitä. Syöt just sitä mitä huvittaa kunhan:

4. SYÖT VAAN KERRAN PÄIVÄSSÄ!!!! Ihan sama mitä vedät. Pizzaa, pastaa, hampparia... you name it. Kunhan syöt tasan yhden kerran päivässä. Ei mitään aamupaloja eikä iltapaloja. Tuhti annos mitätahansa sitten kun meinaat pyörtyä nälästä. Ja päivä on siis se aika, jonka olet hereillä. Klo 24 ei ala uusi päivä, vaikka jotkut luulee niin. Jos meinaat kuolla nälkään kesken leikin, niin juo vettä tai ediä tai limsapullo tai juotava jugurtti. Helpottaa heti!

5. JOS DOKAAT, DOKAA KUNNOLLA!!! Ei iltakaljaa. Ei parilla käymistä. Rehellinen, supisuomalainen kaatokänni 1-2 kertaa kahdessa viikossa tai harvemmin.

6. UNOHDA KAUPPAAN KEKSIT, PULLAT, JÄTSKIT JNE!!!! Sen sijaan mätä naamariin lasten karkkipäivän jämät kerran viikossa. Meillä tosin ei koskaan muutenkaan ole mitään herkkuja tai limsoja kotona paitsi lauantaisin. Onneksi en ole niille perso.

Pitkälti näillä terveellisillä säännöllä olen tässä mennyt kuukauden näköjään ja hyvin tulee tulosta. Katotaan taas kuukauden päivät, kuinka käy. Tänään noudatan kohtia 4 ja 5 sitten illalla. Lähen hakee edipullon ja lapsen. Heippa!

Hidas Hämeestä, moikka!

Niih.... Tänään sinne laivalle. Olis varmaan fiksua pakata jotakin mukaan, eiks je? Tajusin aamulla, että kaikki järkevät reissulle mukaan kelpaavat vaatteet on Riikan reissun jäljiltä vielä unohdettuina pesukoneeseen. Siis kuivaan semmoseen, ajatuksena, että pesen sitte joskus. Puhelua rakkaalle klo 8.45, että pistäkköjooko pesukoneen päälle... Pisti se. Nyt ne kamppeet on sentään jo kuivurissa, joten ehtivät matkaan mukaan. Kauheen vaikee miettiä, että mitä sitä nyt sitte ottais. Varmaan jotain hippavaatetta, mut sit varmaan jotain (taxfreessä) vetelehtimisvaatetta. Mä en sitten yhtään tykkää tämmösestä mitäpukispäälle- ja mitäruokaalaittais -kysymyksistä. Kattellaan sitten, jahka toi kuivuri on pyörinyt että mitä sieltä löytyykään.

Haen Irmelin eskarista heti sen päätyttyä, jotta eroahdistus ei olisi niin suuri. Mulle siis. Ehdin viettää iltapäivän sen kanssa vielä ennen matkalle lähtöä. Incan voi hakea vasta viideltä, kun sillä on koulun jälkeen kuviskoulu. Suuri taiteilija luo taidetta niin antaa sen luoda. Siitä kun tulee kuulemma isona muotisuunnittelija, niin onhan se pohja hyvä luoda ajoissa =). Ikävähän niitä taas tulee viikon aikana kun ovat isällään ja morkkismutsi ruoskii itseään laivalle lähdöstä kesken meidän viikon. Lohduttaudun sillä, että lähdetään kuudelta, lapset menee nukkuun kahdeksalta ja aamulla menevät "töihinsä" ja sit isälleen. Yhdessäoloajasta ei siis periaatteessa puutu kuin nuo kaksi tuntia tänä iltana. Lapset hyötyy morkkisäidistä, joka omaa huonoa omaatuntoaan lievittää lupaamalla tuliaisia. Lapset sanoi vaan, että hauskaa matkaa. Saattaa se ikävä tuota miestäkin tulla, kun en tykkää yhtään nukkua ilman sitä.

Vitsit mikä flow tänään. Ihan pelkkiä sanoja ja ajatuksen pätkiä. Hyvä mä. Onpa kerrassaan mielenkiintoinen bloggaus tänään... Jepsis jee.

Mutta jättiskiva se on sinne laivalle mennä. M & S on erittäinerittäin rakkaita Ystäviä joiden kanssa on kyllä poikkeuksetta ollut aina hauskaa. Toivottavasti ei myrskyä!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Hassu-hessu hopo-heppa



Tuossa tuo eläin tuossa ylhäällä. Se on "meidän" Hopo. Eli Hottis. Eli Hot Hot Hammer. Kattokaa nyt. "HÄÄÄH??" Sanoo hepan ilme. Kuvastaa sen luonnetta erittäin hyvin. Ei mikään terävin kynä penaalissa, mutta hirmuisen kiltti ja hyväluonteinen kuin lammas. Jos se lammas sattuu olemaan aika perkeleen lauhkea. Hopon kanssa meinas tulla pieni tilanne, kun eihän se reppana älyä lopettaa kasvamistaan, jotta olisi jokin tolkku treenaamisen aloittamisessa. Ei. Poika senkun kasvaa vaan... Niinpä osa kimpasta halusi katsastella hiukan kilpailuvalmiimpaa hepoista ja Hopon kohtalo alkoi hiukan hirvittää. Sanoin Janille, että sori, mutta tuosta en vaan voi luopua eikä terveen hevosen paremmille raviradoille lähettäminen oikein olisi tolkun ihmisen hommaa. Jamppa ja Ville teki melkoisen soittelurumban ja lopputulos oli onneksi hyvä. Hopo pääsi eilen lomalle tuonne vähän matkan päähän meistä. Siellä sopii lihoa ja kasvaa, katsellaan sitten keväämmällä mikä on meininki. Jos siitä ei tule juoksijaa, niin minä tahdon sen omaksi pullapojakseni. =D

Hopon uuden kodin (ju-ma-leis-sön, mikä talli ja mitkä paikat niillä muutenkin on! Kuin olisi hevosten luksushotelliin mennyt...) omistajat on Janin lapsuudenkaverin vanhempia ja aivan mahti porukkaa. Sain kutsun mennä koska vaan sunnuntaisin ratsastamaan ja maastoilemaan (heillä on pienimuotoista ratsastustoimintaa siellä) ja ajattelin kyllä käyttää tilaisuuden hyväkseni. Onnellisin olen kuitenkin Hopon vuoksi, tietenkin.



Nyt tarttee mennä. Mama on startissa ihan just. Moikka!

Muoks. Pah. Mama laukkasi heti starttiin. Samperi!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Valinnoista ja niiden vaikeudesta

No niin. Kylläpä on pojat (tytöt) sekava olotila.

Kävin siellä haastattelussa aamulla. Mielestäni se meni kohtuudella. Ruotsinkieli olisi voinut olla enemmän flytande, mutta taas englanti sujui hyvin. Ruotsia painotetaan, tietenkin. Muuten sain kuulla olevani haetunlainen henkilö, mutta mitään ei voida päättää ennenkuin muutama muukin on jututettu. Sitten vielä kaksi haastatellaan uudestaan, toimarin toimesta ja ilmoitus tulee lokakuun puolivälissä, että pääsenkö vaiko eikö. Meni siis vaikeaksi. Työnkuva oli lähes unelma. Niinpä pähkittyäni hetken päätin olla rehellinen itselleni ja sille toiselle firmalle, joka mut jo otti töihin. Soitin sinne ja sanoin kiitos, mutta ei kiitos.

Nyt on sekava olotila. Omatunto soimaa työstä kieltäytymisestä, kun en koskaan ennenkään ole sitä tehnyt ja koko elämäni pätkätöitä tehneenä osaan arvostaa -todellakin- edes hiukan pidempää sijaisuutta. Työstä pitää olla kiitollinen. Ja nyt kieltäydyin ja otin suuren suuren riskin. Minä, joka en koskaan ole ollut mikään hyvä riskinottaja. Toisaalta olen aina luottanut vaistooni ja osaan jo toimia sen osoittamalla tavalla. Nyt vaisto käski tehdä näin vaikka järki huusi vastaan niin hemmetisti.

Toisaalta tein mielestäni eettisesti oikein. Järkevämpää (ja häikäilemättömämpää) olisi ehkä ollut ottaa tuo eilen tarjottu työ vastaan. Koeaika olisi ollut 2 kk joten se olis vielä ollut päällä, kun tuolta olisi tullut tieto. Jos olisin päässyt sinnekin, niin sitten kylmästi vaan irtisanonut itseni sieltä ekasta paikasta ja aloittanut tässä mieluisemmassa. Mutta ei mulla ole pokkaa tehdä niin. Se olis ollut aivan hirvittävän epäreilua niille, ketkä haki tuota ekaa työtä eikä päässeetkään ja myös sille firmalle. Kauhea duuni opettaa ensin mut ja sit parin kuukauden päästä, kun äitiyslomalainen on jo lomalla, opettaa taas uusi. Kun töiden pitäisi jo sujua jouhevasti. Ei ei. En olis voinut ikinä tehä niin. Siinä mielessä kiitän itseäni, että ainakin olin rehellinen itselleni ja muille ja omatunto säilyy puhtaana.

Jos nyt en pääse tuonne toiseen paikkaan, niin sitten etsin muita juttuja. Mulla on kuitenkin vuosi aikaa etsiä, vaikka se vuosi meneekin kauhean nopeasti. Silti.... morkkis on kuitenkin siitä, että olen vapaaehtoisesti työtön lusmu, veronmaksajien elätti. Vaikka ehkä olen veroja ja liiton maksuja sen verran maksanut, että tämän työttömyyden omatunto mulle soisi sallivan. Ei se silti salli, puraisematta ainakaan.

Noh. Eipä tarvi kampaaja-aikaa muuttaa... =D

Torstaina lähetään hiukan tuulettumaan (juu, ei oltukaan just kun viikko tuulettumassa...morkkis iski taas) tyttöjen kans. Tytöillä tarkoitan Sannia ja Minnaa. Käväistään risteilemässä. Syödään hyvin ja naatiskellaan. Soimaavan omantunnon tapan ajattelemalla, että juhlitaan mun synttäreitä samalla. Kun lasten mukaanhan mun synttäreitä ei juhlita koskaan. Ei sen puoleen, en ole niitä juhlinutkaan kuin sillon kun täytin 20 ja sillon kun täytin 25. Seuraavan kerran viiskymppisiä jos sinne asti synttäreitä saa viettää.

Hiukan helpotti. Kiitos taas! =)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Piristystä sekamelskaan

Ennätystä pukkaa! Kolme bloggausta samana päivänä. Oho mua!
Tää oli pakko tehä heti, kun sain Stanstalta tämmöisen:


Eli tarttee kertoa itsestäni seitsemän asiaa. Onpas muuten vaikeeta. Taidan tässä välissä mennä (vartin miettimisen jälkeen) pelaamaan muksujen kanssa pari erää Afrikan tähteä ja miettiä samalla. Tai ehkä ne voisi kertoa mulle ne 7 asiaa? Vai olisko se kiellettyä, jos ne asiat pitää itse keksiä itsestä? Hmmmm... Mietintätauko kuitenkin.

Jatkuu (hävitty Afrikan tähti ja kolme hävittyä Uno-peliä takana).
Lapset keksi äitiä kuvaavia asioita seuraavat seitsemän:
- Äiti on kaikkein rakkain sukulainen
- Äiti on siitä hyvä äiti kun se komentaa just oikeista asioista
- Äiti ei jaksa yhtään kun me sählätään
- Äitillä on tatuointi jossa on mun (Incan) nimi ja toinen jossa on Iran nimi ja kolmas lukee Jani mutta siitä ei saa selvää niin hyvin
- Äitin synttäreitä ei juhlita koskaan
- Äiti pitää korviksia vaan juhlissa ja kylässä
- Äiti käyttää meikkiä

Lasten suusta kuulee totuuden???? =D

Kele ja per

Pitäis kai hihkua riemusta mut jotenkin en nyt osaa. Mä nimittäin sain sen assarin äitiyslomansijaisuuden. Soittivat just. Jouduin sit sanomaan, että valitettavasti mulla on toinen haastattelu huomenna, joten jos vaan sopii niin ilmoitan huomenna otanko paikan vai en. Eihän ne kauhean ilahtuneita olleet, mutta kuitenkin ymmärsivät mun tilanteeni, että vakipaikka on aina vakipaikka ja mielelläni kävisin kuuntelemassa mitä siellä toisessa olis tarjolla. Jos en huomenna saa varmuutta, että pääsenkö sinne toiseen vai en, niin otan tämän vastaan. Jos sit soittavat sieltä toisestakin, että tahtovat mut, niin sit täytyy olla törkeä ja sanoa morjens tuonne. Inhottaa kyllä semmosta tehdä, mutta ehkä se on pakko. Tyhjän päällekään ei ole kiva sit jäädä. Toisaalta tämä toinen paikka on ikäänkuin mulle vähän niinkun pedattu, kyseessä ei ole niinkään työhaastattelu vaan keskustelu työn kuvasta esimiehen kanssa, joten voisin toivoa, että tiedän heti huomenna pääsenkö vaiko enkö. Mutta ei mulle mitään ole sieltä luvattu, joten en voi liikoja laskea sen paikan varaan. Hirvee tilanne, oikeesti!! Toivottavasti se toinen paikka kertoo huomenna, mitä tapahtuu.

Är ja mur. Ja sitäpaitsi. Mulla olis se kauan kaivattu tukkatohtoriaika ensi maanantaille. Miten mä sit sen sanon, etten voi aloittaa ennenkun tiistaina???

Joku vois iloita. Ja pitäiskin. Mutta en minä. Koska tietenkin saan aina asiat solmuun tavalla tai toisella.

Onko joku nähnyt mun oikeaa puolta jossakin???

Joku on hukannut mun oikean puolen. Tai ehkä mä itse. Mutta tällä hetkellä kropan oikean puolen tilalla on kipu. Helevetinmoinen sellainen. Hiukan helpottaa tieto, että alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että kipu on leviämässä muuallekin, joten ei tuon oikean puolen tarvii yksin kipuilla. Kohta otan uuden kasan nappeja ja painun petiin. Siivota pitäis vielä, kun on se näyttö. Nyt ei kyllä oikein kiinnostaisi.

Eilen tuli illalla kamalan kamala mahakipu oikealle puolelle. Yöllä rauhoittavan voimalla nukkuun ja aamulla heräsin tuskanhikiläikästä. Kipua se nappi ei vienyt, mutta tajun kyllä. Maha oli edelleen kipee, ja sen lisäksi pää oikealta puolelta. Samoin jalkapöytä, päkiä, polvi ja oikea kyynärpää sekä olkapää. WTF??? Miksi mulla on tämmösiä kummia kiputiloja aina, ei mitään selkeetä koskaan. Ois edes aito oikea flunssa mut ei. Oli kiva fiilis lähteä sinne työhaastatteluun. Änkeä siistit vaatteet ja saapikkaat kipuisiin jalkoihin. Esittää kauhean skarppia kun koko oikea puoli yritti räjähtää. MIKÄÄN nappi ei auta!! (nimim. 2 x 800 burana, maitohappoja ja sirdaludia vatsassa)

Selvisin mielestäni ihan hyvin haastattelusta (vaikka tekninen johtaja yritti jallittaa mut puhumalla englantia yht´äkkiä kesken lauseen) ja painelin tänne takas valittamaan. Ilmoittavat tänään saanko vaiko en tuon paikan. 28 hakijaa joista 4 kutsuttiin haastatteluun. Mitä, jos ne jostain syystä haluaa tämmösen nappihuuruisen assarin niille ja huomenna mulla ois vielä sen toinen haastattelu? (Jos suoraan sanon, niin tahtoisin mieluummin sen huomenna haastattelussa olevan paikan). Miten sanon nätisti, että kuulkaas, mun pitäs huomenna vielä mennä yhteen haastatteluun, sopiiko jos ilmoitan teille huomenna, että tuunko vai enkö. Työt alkais ens maanantaina. Ja voihan olla ja varmaan onkin, etten vielä huomenna saa tietää pääsenkö sinne toiseen paikkaan. Kun en kyllä kehtaa sanoa, että joo, otan homman ja sitten muutaman päivän päästä ilmoitan, etten otakaan jos hyvin käy. Se olis kauheen epistä niitäkin kolmea kohtaan, joille sitten tänään soitetaan, että sua ei nyt valitettavasti valittu. Vai pitäskö pelata upporikasta ja rutiköyhää ja sanoa etten mä tulekaan teille, jos ne jostain syystä meikäläiseen päätyvät. Ja sit vaan toivoo, että saan sen huomenna jaossa olevan paikan. VAIKEUS!!!! Mun säkällä lopputulos on se, etten sit saa kumpaakaan paikkaa. Ei senpualeen, mieluusti mä leikin täällä kotiäitiäkin ja hengailen ihan vaan himassa. Mutta vuosi, minkä rahallisesti voisin kotona ollakin, menee pirun nopeesti ja sit onkin kiva etsiä töitä hirveellä kiireellä. Ei ole kuulkaa työttömänä olo helppoa, ei ole!

Mitäs vielä jaarittelis. Piti kirjoittaa Riikan matkasta, mutta ehkä jätän sen seuraavaan kertaan, kun tää kirjoituskäsi alkaa puutua kokonaan. Laitan siis hiukan kuvia siitä lisää.

Keskiaikainen ravintola. Oli mieletön miljöö. Kynttiläkruunut, kynttilät pöydissä, ei sähkövaloja lain. Henkilökunnalla keskiaikaiset vaatteet. Pöydät ja tuolit kuin suoraan keskiajalta. Myös ruokalista oli ajanmukainen. Juotiin vain oluet =).


Kyseisen ravintolan vessasta:


Janin uusi auto =):


Hauskasti tehty tuo. Rakennus on korjauksen alla, niin suojapeitteeseen on kuvattu talon tuleva ulkoasu!


Unescon perintökohde. Euroopan suurin kauppa-alue. Viisi (vai kuusi) ilmalaivahangaaria täynnä tavaraa. Piha-alue isompi kuin Mustamäen tori.


Tämmöinen sisältyi hotellihuoneen hintaan. Aamiainen (tai päiväkahvi meidän tapauksessa) viereisessä Martina Bekerejassa. Tuolla jaksoi hyvin ja oli todella hyvää!


Meidän huoneessa oli tuommoinen aika hieno takka:


Stalinin hammas, jonka perusteella on helppo suunnistaa Kauppatorille.


Kuvat kertoi enemmän kuin sanat, eiks je? Nyt menen hiukan edes häätämään noita pölypalloja. En anna periksi tälle oikean puoleiselle kettuilulle!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

On taasen sunnuntai...

Noh, hengissä selvitty työyöstä. Eihän se herkkua ollut vieläkään mutta ei sentään kukaan kuollut... =) Mitä vähempi sanoja, sen helpompi hengittää. Pääsin jo ennen yhtä kun oli niin rauhallista ja sehän toki kävi mulle. =) Ja seuraava työyö on kahden viikon päästä. Jee! Saan synttäriviikonlopun viettää ihan rauhassa siis =).Tänään pitäis siivota huomista asunnonesittelyä varten. Vähän turhauttavaa- eihän tätä kukaan tule katsomaan kuitenkaan. Hyvä asenne.... Ja tänään tarvii henkisesti valmistautua alkuviikon työhaastatteluihin. Huomenna on yksi ja tiistaina toinen. Toivottavasti toinen niistä natsaisi!!! Ensin mainittuun sisältyisi tosin hiukan enempi reissaamista messujen yms. vuoksi, mutta ehkä ne saisi jotenkin sumplittua. Onneks tytöt on jo noin isoja!

Tänään meen kylpylöimään lapsukaisten ja Annin porukan kanssa. Palataan myöhemmin.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Paluu karuun todellisuuteen

No fiilistellään ensin.

Piparitaloja?



Spermapankki (1 cl Bailey´s, 2cl banaanilikööri, 1 cl ginger ale)


Siitäpähän tiiätte:


Parit näkymät:



Saatan laittaa lisää kuvia, jos jaksan. Reissu oli ihan mahtava! Shoppailtuakin tuli enempi kuin tarpeeksi... 8 paitaa, 2 hametta, 2 kengät, vyö, villatakki, neljät rintsikat kahdet alkkarit, hajuvettä... Yhteensä 110 egee nuo kaikki. Ei paha. Jampallekin löytyi farkut ja bleiseri sekä parit kengät ja "pimppari"hattu =).

Nyt lähinnä ahdistaa ja suoraan sanottuna vituttaa todellatodella paljon tämä arkeen paluu. Töihin on mentävä, kuten viime yönäkin, mutta sen voin sanoa, että nyt alkaa tämän mitta olla täynnä. Ja mulla ei ole maailman lyhin pinna. Mutta sanonta "mulle ei vittuilla", voisi sopia nyt tähän. Jos jotain olen tähän ikään mennessä oppinut niin sen, että jos paskaa ei ole pakko sietää, niin silloin sitä en siedä. Joten puren hammasta ja lusin tämän yön vielä ja seuraavassa vuorossani päällikön kanssa aion hiukan avautua aiheesta perehdyttäminen työntekoon tai pikemminkin sen puute. Saatan hiukan alustaa myös aihetta nimeltä työpaikkakiusaaminen. Ja ilmoitan samalla
että ei tartte mulle jatkossa noita työtunteja juurikaan laittaa. Pärjään pirun hyvin ilmankin. Ja onnea vaan paremman työntekijän metsästykseen.

Mut nyt tää lähtee viemään väsynyttä pikkuneitiä uimakouluun. Palataan taas!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Lomafiuwistelyä



Riiasta vuonna 2008 lokakuussa otettu kuva tuo ylläoleva... =D

Kauhee kun on vaikee sisäistää että kohta lähetään. Lento lähtee 12.40 sinne Riikaan eli ihan just aletaan liikahtaa Pirkkalan suuntaan. Mä en jotenkin ollenkaan ole ajatellut, että tässä jonnekin mentäis, niin nyt tää tuli muka niin äkkiä... =).
En oo kerennyt jännittää etukäteen tota lentookaan ollenkaan, hyvä että muistin heittää pamit laukkuun. En ole sentään niin hullunrohkea että yrittäisin ilman niitä lentää. HUH! (Pelkkä ajatuskin sellasesta alkoi hikoilututtaa...) Sitten onkin pamit lopussa ja tarttee mennä vinkumaan lisää tulevaisuuden varalle. Ärsyttävää vaan mennä nyt eri lääkärille kun ei oo sitä kivaa ja ymmärtäväistä työpaikkatohtoria. Saattaa olla, että joudun ihan oikeesti menee jollekin kallonkutistajalle ennenkun saan sen reseptin. Saakeli sentään. No mut sitä sopii miettii sit vasta.

Tässä hiukan kuvia lisää tuolta parin vuoden takaiselta reissulta.

Tässä on Euroopan suurin keskustori. Kuusi tuollasta zeppelin-hangaaria, joista jokainen on erikoistunut johonkin; kalaan, lihaan, maitotuotteisiin jne. Unescon maailmanperintökohde.



Tässä on ihan sairaan ihana keskuspuisto:




Riga-Coffeella (Balzam-yrttiviinaa ja kahvia =)) Vanhas kaupungis:



Stalinin hammas:



Kolme veljestä 1300-, 1400-, ja 1500-luvuilta:



Vanhaa kaupunkia:



Semmosia. Me tullaan perjantaina ja varmaan sitten postailen vähän tuoreempia kuvia =). Hauskaa viikkoo kaikille!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Tekis mieli mutten viitti

Olinpas kerrankin oikeassa, johan eilen menikin päivä liian hyvin....

Kiehun hiljaksiin täällä itsekseni ja mietin että räjähtäisinkö miedosti vai jatkanko hiljaista kiehumistani. Toisaalta, jos hyvin käy, niin tätä ei tartte jaksaa kauaa, mut sit taas saatan siirtää ongelman vaan eteenpäin seuraavan kohdattavaksi jos en nosta kissaa pöydälle. Perinteisesti pohdin tottakai, että onkohan vika sittenkin vaan mussa ja liioittelen ja draamailen täällä itsekseni. Että ei kukaan muukaan tämmösestä kiehuis ja ei oikeesti ole mitään syytä. Tai että eihän ne voi tietää. Mutta perkele että sylettää oikein huolella ja ämpäritolkulla. Tekemisen meininki, jea rait... Musta on selvästi tulossa vanha kun ei meinaa kamelilla selkä kestää oikein mitään epäoikeudenmukaisuutta. Varsinkaan sellaista, missä kaverille ei kerrota kaikkea olennaista, jotta voi sitten itse näyttää paremmalta sen rinnalla kun se mokaa.

Onneks sain kaataa ämpärillisen jo tuon siippani niskaan niin helpotti hetkeksi. Tosin nyt alkaa taas käyrä kohota mitä lähemmäs iltaa mennään. Kun yöllä pääsen töistä niin voi olla, että riipasen kovan kännin. Ihan vaan kostoksi.

Mutta jee. Voitin kenosta 7 euroa. Melki sain omani takas siis. Uu jea.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Linkitys arvontaan

Stanstalla on kymppitonni täynnä blogivierailijoiden osalta ja pisti pystyyn taasen arvonnan. ONNEA STANSTA ja kiitos mahtavasta blogista!!!!

Ja mä TAHDON voittaa edes joskus jotain joten nyt minäkin saan kaksi arpajaislippua. =)

Omituinen perjantai

Onpas tapahtunut ihmeellisen paljon hyviä asioita. Peruskyynisenä en voi kuin ajatella, että mitähän megalomaanisen suurta paskaa ropahtaa niskaan pikapuoliin... =D
No. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että mentiin Vermoon kun siellä oli sekä Good Mama että Artsy startissa lounareissa. Mama ekassa ja Artsy vikassa. Mama oli kolmas (aloittelee uraansa vasta, alle 5 starttia hepalla yhteensä) ja Artsy hienosti toinen! Hyvin meni siis! Mä sain jopa totolla hiukan fyffeä ylös, tosi hiukan mutta silti... =D.

Vein Jampan takas töihin ja lähin itte hiukan asioille. Kävin varaamassa kampaajalle ajan. JEEEE!! Uus tukka tulee parin viikon päästä. Tarkemmin sanottuna lopputilipäivänä, mikä onkin hemmetin hyvä päivä hiukan hemmotella itseään. Menen ensin Riikalle, että se värjää mun lettini ja siitä suoraan alakertaan Jonnalle jotta saa lisätä mulle tukkaa. Jepajep. Pidennykset is päk! Sanoin Jonnalle, että ei mitään vähän kerralla ja luonnollista vaan reilusti lisää lettiä. Se lupasi tilata kaks nippua... Pituus jouhilla on 30 cm eli mulle tonne lapaluiden alle. Jonna oli ihmeissään mun hiusten väristä, kun sanoin sille, ettei tätä ole värjätty yli vuoteen vaan koko pehko on omaa, luonnollista väriä. Riikka siis vaan kiillottaa mun oman lettini =D. Ei sempualeen, en ole ollut oman värisellä tukalla sitten sen jälkeen kun täytin 13. Silloin olin sitä mieltä, että tukkani on maantienvärinen ja sama harhaluulo on säilynyt tähän asti. No eihän se ole, ihan tumman ruskee tää on. Oli aika vitsikästä nähdä oman tukan väristä irtohiusta =D. Tarkemmin sanottuna täsmälleen väriä numero 4. =D En malta oottaa tukkatohtoriaikaa!!!

Siinä kun aikaa varailin, niin puhelin soi ja tuli kutsu työhaastatteluun. Siitä ei sen enempää ennenkun jotain vahvistuu tai ei vahvistu. Hyvä fiilis tästä mulla silti on ja toivon, että niillä musta. Mutta mahtista päästä haastatteluun edes!

Mitäs vielä. Ai niin. Yhtiö- ja sopimusoikeuden tentti oli arvosteltu toissa päivänä ja perskeles, sain siitä vitosen!! Itse asiassa koko kurssista pätkähti femma, joten taputapu mulle vaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Ainoa hiukan mieltä alas painava asia on se, että tilasin uuden mekon itselleni ja jouduin palauttaa sen koska se oli liian pieni. Ja koko oli siis 38, jonka oletin olevan reilu itselleni!!!!!!!! Sain uuden mekon postissa tänään kokoa 40 ja se sopii.... Koitan lohduttaa itseäni sillä, että mekko kinnasi VAIN tissien kohdalta mutta muuten oli ok. Tämä nelikymppinen taas istuu kuin hanska, myös tissien kohdalta =D. Eli en ole siis lihonut, mulla on vaan niin julmetut amberssonit ettei ne mahu mekkoon. HAH HAH HAA!!! Ei mut oikeasti. Tota toppiakin oli ihan paska tehdä kun ei mikään kaava käy suoraan. Vyötärö ois pitänyt ottaa eri kaavasta kuin pituus ja sekään ei olisi sopinut rinnanympäryksen puolesta. Niin ihan sama vaikka piirtäis itse kaavat itselleen, ihan turha yrittää meikäläisen sopia mihkään valmiisiin kaavoihin. Sopii ehkä myös henkisesti... =D

Topista puheen ollen. Sain sen alaosankin nyt väkästeltyä mutten millään jaksa ottaa kuvaa ja laittaa just nyt. Se ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa ja jouduin fiksaan sitä monenmonta kertaa ennenkuin onnistuin edes jotenkuten välttävän siitä saamaan. Taas samat ongelmat kuin yllä. Lantion mitta ei täsmännyt vyötärön mitan kanssa samaan kaavaan ja tietty se ongelma että mistä tätä kaavaa nyt sitten lyhennetään... Pah. Lopulta heitin kaavat helevettiin ja ompelin vähän mitä sattuu. Lopputulos näyttää just siltä. Kyl sitä nyt ehkä pitää just ja just. Mut vähän lyhyt siitä sit tuli kun onnistuin itseni aliarvioimaan pituudessa vaikka vois kuvitella ettei se ole mitenkään mahdollista enää tällä varrella. Ja mittanauhahan on siis vain amatöörejä varten. =D

Maanantaina lähetään Riikaan. Pois tullaan perjantaina. Mukavaa! Sitten on viikonloppu töitä ja sit laivalle Minnan ja Sannin kanssa juhlimaan etukäteen synttäreitä =). Ja sit uus tukka... jipihipi!

Nyt tää alkaa henkisesti valmistautumaan töihin lähtöön. Hiphei ja hauskaa viikonloppua kaikille!!!

perjantai 27. elokuuta 2010

Murinaa ja mielihyvää

Aloitetaanko murisemisesta? Joo. Näppäimistön o-kirjain on toispuoleisesti halvaantunut eikä suostu yhteistyöhön ilman pientä väkivaltaa. Täytynee pistää vokabulaarit peliin ja miettiä pelkkiä oottomia sanoja.
Se ei ollut se murinan pääsyy. Pääsyy on nimenomaan pää. Mulla on siitä(kin) kummallinen naama, että se on täynnä erilaisia rauhasia ja huokosia, hiukan enempi kun muilla. Toinen outous päässäni on se, etten omista otsaonteloita lainkaan, mutta se ei liity tähän. Aina sillon tällön, varsinkin stressitilanteissa ne miljardit huokoset alkaa vittuilla, suomeksi sanottuna. Muutamankin kerran olen syönyt antibioottia koska naama kerta kaikkiaan turpoo muodottomaksi ja tunnottomaksi. Tiedättekö, hammaslääkärin puudutus, kun ei tunne poskella/leualla mitään? No, miettikää se koko naamaan. Ja mulla on se. Just nyt. Oikea silmä on ihan sirrillään, muurautunut umpeen likipitäen ja vasen menee ihan kohta perässä. Oikean silmän alla, nenän vieressä on kunnon patti, tulehtunut joku huokonen/rauhanen. Samanlainen on vasemmassa suupielessä ja oikean korvan vieressä. Mua sattuu ihan tosissaan päähän ja on kun ampiaisia ois tungettu ihon alunen täyteen, semmoinen kihelmöinti käy! IHotautilääkäri ei tietenkään ole tänään paikalla. Niinpä vedän buranaa kaksinkäsin, jos tuo tulehdus edes vähän rauhoittuis. PERKELE!!!

Eikä se mitään, jos olisi vapaata. Mutta kun ei ole. Menen yöksi töihin, tänään ja huomenna. Sellasta maxfactoria ei ole keksittykään, joka saisi turvotuksen taiottua pois... Saa kyllä tosiaan leikkiä taikuria illalla. Päivän mä haudon naamaani kylmällä. Ja varmaan pahennan tulehdusta sillä...

Töistä puheen ollen, tässä ennen seuraavaa valittamisen aihetta. OLin tiistaina ekan illan Baarissa ja meni ihan mukavasti. Tai no, pelotti aivan sikana. Onneks oli rauhallista, sai kunnolla keskittyä ja muistella hommia. Keskiviikkona oli sit vähän jo enempi tekemistä ja mielestäni hoidin ihan hyvin työni ottaen huomioon vuodet edellisen baarityön ja tämän välillä. PÖytiin tarjoilu on ihan uutta ja on vielä duuni koittaa muistaa kattella ihmisten juomatilanteita. Mutta ihan kivaa on ollut. Sekavin tuntein odotan iltaa, kun tiedän et on jo enempi kiire. Ei mitää spesiaalidrinksuja kiitos! =D

Tosta stressistä vielä. Sen määrä on vakio, olen aika varma siitä. Nyt kun vuosien taistelun jälkeen rahatilanne on joltisenkin helpottamaan päin ja valoa näkyy velkatunnelin päässä niin nyt sitten iskee kaikenlaista muuta murhetta. Kaikkea en voi tässä ruotia, koska eivät ole mun asioita, mutta perheen kuitenkin. Onneksi mulla on Jamppa ja lapset, ilman niitä voisi olla aika perseestä aika moni asia tällä hetkellä. Sitten on vielä tuo yksi heppa, jonka kohtalo pitäisi päättää pian. Sijoituspaikka tai sitten se toinen, ei niin yhtään pätkää hyvä vaihtoehto. Se kun tarttee vähän enempi aikaa kuin ajateltiin ja kimppa luopuu osittain siitä. Osa meistä pitäisi hepan ja antaisi sille aikaa, mutta kun ei löydy tallia, jossa olisi tilaa ja jossa sitä treenattaisiin, vähän niinkuin harrastemielessä. MIKSI meillä ei ole maatilaa???????????? Mä tahdon pitää sen hepan ihan tosi tosi paljon. Inhoan tämmöstä tilannetta. Ei tämä raviharrastus mulle sovi, jos pitää olla omistamassa hevosta. En mä pysty itseäni pitämään tarpeeksi etäällä niistä eläimistä ja ajattelemaan niitä vain välineinä. Kerran kun näen niin kiinnyn suunnilleen heti. Pah.

Semmosta. Sain pitkästä aikaa inspiraation ommella. Löysin halvalla (10 e) isonison palan verhokangasta lähikangaskaupasta. Näin sen mekkona, enkä olkkarin verhoina. En mä mekkoa mihinkään tarvii, perustelin silti tulevalla pikkujoulukaudella sen. Tein ensin topin ja nyt pitäisi päättää miten tuosta jatkan, eli millaisen hameosan teen tuohon jatkoksi. Päätös pitää tehä pian, ettei innostus laannu. Tosin tuo voi sit jäädä topiksi =).



Miks mä en näe tuota kangasta verhoina niinkun ollenkaan? Toki sitä oli sen verran siinä palassa, että siitä saisi vaikka neljät verhot, mutta silti. Millainen alaosa olisi hyvä? Jatkaisiko vähän kynähameen tyyliseksi, alaspäin kapenevaksi tuota? Vai suoraksi? Vai leventäisikö kunnon fiftarimekoksi?

HMMMM?

Hauskaa viikonloppua kaikille!

maanantai 23. elokuuta 2010

Vaivalloinen päivitys viikonlopusta

Pah. Menin laittaa tekokynnet eilen ja nyt ei kirjoittamisesta tule yhtään mitään. Typoja tulee väkisinkin kauheesti, mutta en jaksa korjata kyllä kaikkia!!! Sorry... Oli mainio viikonloppu! Perjantaina kurvattiin Kirkkonummelle, jonne jätimme auton ja kamat. Ville ja Kaisa vippasi meidäy ja Katjan Leppävaaraan, josta junalla Pasilaan ja siitä stadikalle. Korko katkesi heti Pasilan asemalla kengästä, joten kengät roskiin ja paljain jaloin keikalle =). Keikasta ei voi sanoa muuta kuin että mieletön!!!!!! On se uskomaton bändi, kerta kaikkiaan. Show oli todella upea ja mieleenpainuvinta oli kun Bono pyysi kaikkia laittamaan kännykät auki ja heiluttamaan niitä pimeässä illassa. Oli meinaan uskomattoman upea näky kun 52000 ihmistä heiluttaa kännyköitä... Meillä oli mahtavat paikat, oli tilaa jorailla ja nähtiin Bono ja Edge ihan likeltä. Vai mitä tästä sanotte:





Keikan jälkeen Ville oli kiltti ja noukki meidät Pasilasta. Aamulla odotti tarhatalkoot =).Tarhan tolpat ja langat tuli uusittua ja hieno tuli! Illalla tuli noutaja toooosi ajoissa ja unta tuli vedettyä kellon ympäri melkein. Raitisilmamyrkytys??

Sunnuntaina kurvailtiin hevostelun (joo, olin piitkästä aikaa hepan selässä, ja olihan se mahtavaa taas. Iso Oo on mainio heppa ja onneks Kaisa hiukan muistutteli taas kuinka siellä selässä kuuluu olla. Tänks siitä!) jälkeen Hesaan ja majoituttiin Seurahuoneelle. Mentiin Kallioon Martinaan syömään ja sain kuningasidean koittaa saada Stansta kiinni, josko se lähtisi oluselle meidän kans. Onneksi se oli Facebookin päässä ja sain numeron ja tehtiin treffit. Oli mahtava tavata ihan livenä! Juttua riitti ja poikettiin vielä kurkkaamassa Stanstan "kantakapakka", jossa Stansta lauloi (upeasti!) ja minä määin myös pitkästä aikaa. Hih. Onneksi kukaan ei tunne mua siellä =D =D. Kiitos Stansta vielä kerran!!! Toivottavasti tavataan pian uudestaan!

Lähdettiin hotellille tälläämään (perkeleen tekokynnet.....) ja mentiin Cirkukseen odottelemaan Tiëstoa. Kuten pahoin pelkäsin, paniikkihan siellä pukkasi, sen myötä turhautuminen ja iso vitutus ja oli pakko poistua jo kesken keikkaa kahdelta. Miten ärsyttävää voi olla? Menet dj:n keikalle, oletuksena luonnollisesti on, että pääset joraamaan. No ei siellä päässyt, kun yli 1000 muutakin ihmistä joraa ja joka paikka on aiiiivan tukossa. Onneksi sentään lempparibiisi saatiin edes jorata. Mutta ei ole valkoisen ihmisen hommaa se. Anteeksi rasistinen ilmaus. "Julkkiksiakin" tuli bongattua ja jos Antti Kurhinen väittää olleensa siellä pelkän batteryn voimalla niin jepjep... Tänään tultiin sit kotiin ja päivä on mennyt sopimusoikeuden tenttiin lukiessa. Ja äitin tietokoneongelmaa kävin kans ratkomassa.

Nyt odotan murmelin kotiin että saan syödä pizzaa ja kattoa Boston Legalia. Huomenna eka duunipäivä.... HUI!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Aim in löööööööövvv!!

Onko mulla paras mies vai onko mulla paras mies????
Vastaus on: KYLLÄ!

Monien muiden pätevien syiden lisäksi tänään sain yhden syyn lisää vakuuttuakseni moisesta.

Olen ollut (salaa, kellekään kertomatta) hiukan pahoillani, ettei ostettu lippuja U2:n keikalle nyt perjantaiksi. Onhan se sentään kummankin suokkaribändi ja niiden biisi With or Without You on meille hyvin merkityksellinen, se oli myös meidän häätanssin biisi. En ole silti asiasta yhtään ruikuttanut koska rahatilanne on ollut heikohko ja järkeville paikoille liput maksoi 150 e/kpl. Kentälle en voi mennä fobiani takia ja sieltä perältä ei näe kunnolla (koettu monta kertaa, viimeks Depeche Moden keikalla). Niinpä olen vaan toivonut että tämä viikonloppu tulis ja menis nopeesti, ettei tarvii sit miettiä enää. Nooooh....

Eilen Jamppa huomasi, että yksi lemppari-DJ tulee sunnuntaina keikalle Suomeen. Päätettiin mennä sit sinne, jos vaan saadaan liput. Jotenkin se asia johti toiseen ja alkoi itää ajatus, josko tuonne U2:n keikallekin vielä päästäs. Äsken mies (ihana) soitti ja ilmoitti että nyt on liput. U2:N KONSERTTIIN!!!!! Oikeesti en kehtaisi edes kertoa huippua tästä jutusta, mutta pakko... hysh, ette kerro kelleen... ne on sinne Red Zonelle!!!!!!!! OUMAIGAAD! Kattokaa nyt sijaintia, missä me ollaan, se on tuo kartan punainen alue. AIVAN lavan reunalla, kosketus- ja hajuetäisyydellä. Ja mun fobiani kannalta asiassa parasta on se, että lipun hintaan sisältyy oma sisäänkäynti Stadikalle, ei jonotusta ja OMA, rajattu kenttäalue lavan läheisyydessä (eli toivottavasti ei ole tungosta samalla tavalla kuin normaalilla kenttäalueella). Eli voin hyvällä mielellä katsoa keikan aivan rauhassa ilman paniikkeja tai rauhoittavien sumentavaa vaikutusta! Ja lippu.fi vihjasi, että jotakin muutakin tuohon hintaan tulisi. Mitähän se voi olla??? HUIHUI kun jänskättää!

Tästä kiitoksena kullalle aion metsästää vaikka kannon alta ne Tiëston keikan liput meille sunnuntaiksi. Oli tungosta siellä tai ei (liput on loppuunmyyty) niin aion vaikka väkisin mennä sinne murun kanssa. Tiedän miten tärkeää sille olisi nähdä tuon keikka. Ja itsekin tahdon. Kattellaan kuin käy!

HÄPI HÄPI HÄPI HÄPI!!!

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Hohhhhoihhoijaa

Ärsyttävä aamu. Kerta kaikkiaan. Säätöä Riikan matkan ja tyttöjen hoitovuorojen kanssa kun olen ollut ihan pöhkö ja sekaisin. Nyt meni kaikki uusiks ja exä sai syyn kiukutella. Noh. Toivottavasti se siitä.

Viikko meni aika haipakkaa. Sain töitä, semmoisia extratöitä, mutta töitä kuitenkin. Menen vuosien tauon jälkeen baaritiskin taakse taas. Katsotaan kuinka käy, vieläkö sitä drinksuja osaa tehdä. Juoda ainakin osaan, mutta se ei taida auttaa tässä asiassa. Onneksi en missään vaiheessa kokonaan lopettanut suhdettani Reijo Resteliin, vaan paluu Repan kirjoille kävi aika kivuttomasti. Hemppa tarvitsi työntekijää ja minä töitä. "Herra pankinjohtaja" soitti Jampalle ja kysäisi tietääkö se ketään kuka voisi mennä Hemppaan. Jamppa tuumas että no ekana tulee mieleen tuo mun vaimo. Hempan ravintolapäällikkö Petri soitti mulle hetkeä myöhemmin ja kävin sit seuraavana päivänä jutulla. Ennenkun kerkesin sanoa edes nimeäni niin ohi kulki hotellin entinen päällikkö Tomppa joka hihkas että "ota töihin se, se on pirun hyvä". Pete nauroi että ai, suosittelut tulikin sieltä. =) Hetken höpöteltyämme käteltiin töiden alku parin viikon päähän ja siitä se ajatus sitten lähtikin. Helpotuksen huokaus... Pankinjohtajakin oli kuulemma sanonut sille, että ota ihmeessä se töihin, hän ainakin ottaisi. Ihkua =D.

Jotenkin melko usvaisesti on mennyt tämä viikko. On ollut muka kauheesti kaikkee muttei kuitenkaan mitään. Semmosta kiinni ottamista. Oli tosi mukava, leppoinen viikonloppu, Jamppa meni vasta tänään töihinkin. Nyt jotenkin on liikaa puuhaa muka, eikä saa aloitettua mistään. Pitäs siivota, pitäs pestä pyykkiä, pitäs hakee työvuorolista, pitää muuttaa lentopäiviä ja hotellipäiviä sinne Riikaan (lähdetään syyskuun alussa muutamaks päiväks), pitäspitäspitäs. Ärsyttävää. Ehkä mä kirjoitan listan kaikesta mitä pitäs ja alan sit toimia. Oisko siinä ideaa?

Muksaa viikkoa kaikille!