olenpas ollut hiljainen

Onkohan mun elämä niin tylsää vai niin kiireistä ettei tätäkään ole ehtinyt päivittää... Tosin olen huomannut sellaisenkin pelottavan seikan, että ystäväni infoähky alkaa vallata mieltä eikä oikein vapaa-aikana huvikseen jaksa koneella istua. Töissä olen kuitenkin 7,5 h päivässä koneella, sitten kotiin ja koulutehtävien pariin. Eli saatan istua koneella tuollaiset 11 tuntia päivässä. Niin ei tää vapaaehtoinen datailu oikein innosta. Nyt tosin olen töissä joten menköön sitten =).

Juu koulu.... Ihan on vielä ollut mukava innostus päällä, tosin parempikin saisi olla. Tää verkko-opiskelu on siitä petollista, että hommat saattaa hiukan jäädä tekemättä... verkkoluennoilla ei ole läsnäolopakkoa ja sen kyllä huomaa. En ole isommin jaksanut luennoilla istua, olen sitten koittanut tehdä tehtäviä sen edestä. Onneksi on tarkat palautuspäivät, joten tulee aloitettua tehtävät ihan mukavan ajoissa ja vielä ei isompia harmaita hiuksia ole kertynyt viime hetkellä väännetyistä tehtävistä. Ainoa kerta kun näin meinasi käydä (tehtäväpalautus oli maanantaina klo 24 mennessä niin sain palautettua klo 19.24) oli talousmatikan tehtävät. Seuraavana päivänä sain postia, jossa kerrottiin, että hyväksilukuhakemukseni on hyväksytty täysin ja sain sitten vapautuksen mm. tuosta ah niin ihanasta talousmatikasta =). Kaiken kaikkiaan hyväksilukuja kertyi päälle 50 opintopisteen verran, eli 210 opintopistettä ei ole enää yhtään niin kaukana =).
Olin vielä jopa NIIIN fiksu, että aloin suorittaa vapaavalintaisia opintoja heti pois jotta ne ei sitten jää roikkumaan. Aloitan sitten Haaga-Heliassa luovan kirjoittamisen verkkokurssin tammikuussa ja kappas, 4 opintopistettä tulee siitäkin! Nyt on lisää hyväksilukuhakemuksia sisässä, josko saisin vielä taloushallinnon perusteetkin pois niskasta...

Meidän Muuttohaukantiekin tuli ulos viikko sitten ja paniikki oli onneksi melko turha. Ohjelma oli ihan ok, eikä siinä nyt IHAN niin pökkelöitä oltu kun pelättiin. Homma siltä osin siis putkessa. Vielä kun sais tuon tappelun remppafirman kanssa ohi niin hyvä ois.

Tänään on duunissa pikkujoulut. Vielä on kyllä olo sairastelun jäljiltä melkoisen heikko mutta kaippa sitä vois kokeilla yhtä tai kahta siideriä =). Niin että hyvää pikkujoulua kaikille!

On niin vaikeeta.

Kun on raskasta olla kaunis ja hyväkroppainen, äärettömän lahjakas useammalla kuin yhdellä alalla ja vielä nuori sekä hyväkuntoinen. On vaan yksi vika ja se on luonne, joka vääristää omakuvan säälittävällä tavalla. Pitää yrittää olla kaikkea mitä vaan ihminen ikinä voi ja samaan hengen vetoon vähätellä omia kykyjä. Täytyy muistaa kaikille kuuluttaa, miten ruma on ja miten laiska on. Pitää olla reilu ja äijämäinen, vähätellä naisia ja naismaisuutta. Silti samaan hengenvetoon, vähättelevään ja marttyyrimaiseen sävyyn tietenkin, on pakko muistaa mainita, mitkä on ne järkyttävän plösöt strategiset mitat (95-60-72) ja suunnilleen kuinka kauhean kamalan monta kaloria tulikaan tänään syötyä (25).

Taas yksi syy iloita siitä, että saan olla ihan vaan mä, tavallinen tallaaja. On noi ongelmat paaaaaljon helpompia käsitellä meikäläisen tietenkin huomattavan paljon matallemmalla alykkyysosamäärällä.

Iran 5 v. kuolemattomat

Ira: "Onks nyt lokakuu?"
Äiti: "On joo"
Ira: "Ja sitten tulee luistelukuu ja sitten joulukuu"
Äiti: (Hämillään että mikä ihmeen luistelukuu) "...jjjooo..."
Ira: "Eli siis jouluun on kuukausi"
Äiti: "No on siihen nyt vähän pidempi"
Ira: " Jaahas. Tässähän täytyy sitten ruveta olemaan kiltti"

********

Ira on syönyt. Ruuan jälkeen pitäisi laittaa tuoli nätisti takaisin pöydän alle. Tuoli on kuitenkin jäänyt laittamatta. Ira on poistumassa keittiöstä.
Äiti: "Ira, unohtuks sulta jotain"
Ira: (Tosi vihaisen näköisenä kääntyy ja näyttää käsiään) "JOO JOO!!! Mä olinkin ensin menossa pesee nyt nää kädet vai haluuksä että sun tuolit on ihan rasvassa???"

********

Vein Iran tarhaan. Ira kysyy aina kumpi hakee, Jani vai mä. Vastasin että Jani johon ärrävikainen Ira: "Sieltä se lavimies kalauttaa melsulla neljältä pihaan"

********

Sunnuntaina Ira ilmoitti että on aika vaihtaa hammasharjat. Vanhat on kuulemma "ihan hilveessä kunnossa", mikä kyllä piti paikkansa. Lupasin että ostetaan maanantaina sit uudet. Ja ostettiin kans. Heitin vanhat roskiin. Ira meni vessaan ja hetken kuluttua kuului:
"Äiti, miks sä oot heittäny noi roskiin noi harjat?"
Mä olin ihan huuli pyöreenä.
"No mitä niillä nyt enää tekee, sähän sanoit että ne on kauheet"
Ira: "No mut ei niitä silti roskiin heitetä! Niillä pestään viemärinkansia!"

********

Incalta oli puhelin kadoksissa ja epäiltiin sen olevan autossa edellispäivän kylpyläreissun jäljiltä. Mentiin autolle aamukiireissä ja lähdin ajamaan. Puhelinta ei löytynyt.
Äiti: "Koitas nyt miettiä missä sä pidit sitä kun tultiin kotiin"
Inca: "No se oli mulla kädessä ja musta se ei ollut mulla enää kotona"
Äiti: "No mut otitko sä sen kotiin mukaan?"
Inca:"En mä muista...."
Ira: (tosi ärtyneellä äänellä:) "No se on siellä punaisessa kukkarepussa, siinä sivutaskussa. Sinne sä sen eilen laitoit, et sä kyllä kans muista ikinä mitään!!"
Ja sieltä se sitten illalla löytyikin...
********

Näitä oikeesti riittää, lähes joka päivä lähtee jotain kuolematonta. Ei voi kun jäädä ihmetellen kattoon toisen perään että ootko tosissas. Ja se on, oikeesti. Ihmeellinen muksu. <3

Liikaa BB:tä?

Epäilemättä. Näin viime yönä semmosta unta, että kattelin 24/7 telkasta ja jotenkin sain sitä kautta tietää, että Esa A. suunnittelee joukkomurhaa tuolla. Eli aikoo tappaa kerralla kaikki asukkaat ja itsensä. Mä yritin sit ikään kuin huutaa kaikille asukkaille että nyt pois sieltä, se hullu tappaa teidät ja koitin soittaa tuotantotiimille (joo, mulla oli se numero tallennettuna puhelimeeni...) mutta siellä sanottiin että numero ei ole juuri nyt käytössä. Yritin saada yhteyden BB-taloon puhelimitse Eniro nollasatasatasen kautta mutta ne ei osanneet yhdistää. Olin _aivan_paniikissa kotona. Sit mä heräsin. En kato tänään kaksneljäseiskaa ollenkaan... HUH!

Asiakaspalvelun helmiä vol 1.

M= Minä
A= asiakas


M: Asiakaspalvelu, Tiia
A: Minulle on tullut viesti
M: Jaahas, minkälainen viesti?
A: No sen minä juuri haluaisin tietää.
M: Ahaaaaa.... *hiljaisuus* mitähän se viesti koskisi...?
A: No en minä tiedä, salasana on 1234 *salaperäisellä äänellä*
M: Just.. No se taitaa olla ilmoitus vastaajapalvelun muutoksesta, eli voitte ihan ottaa käyttöön uuden vastaajapalvelunne tuolla numerolla...
Voi asiakasparkaa. Hän ei päässytkään osaksi suuren luokan salaisuutta...


M: Asiakaspalvelu, Tiia
A: Minulla on sellainen ongelma, että kanavalla 31 ei näy otsake oikein
M: Ahaa. Millä tavalla se on väärin?
A: Siinä lukee vain 24 kautta ja naapurilla lukee 24 kautta 7. Minulta puuttuu nyt tuo numero seitsemän vaikka minä olen tämän pikprättörin tilaajakin ja naapuri ei ole.
M: Mutta siis tuo kanava näkyy teillä aivan oikein?
A: Kyllä kyllä, eihän tässä siitä olekaan kysymys vaan siitä että tuo kanavan nimi ei näy kunnolla. Tämä on minulle periaatteellinen kysymys josta minä en tingi.
M: * annan asiakkaalle ohjeet digiboksin kanavien hakemiseen ja tehdasasetusten palautukseen. Asiakas kertoo, ettei suostu tekemään mitään tuommoisia ihme virityksiä. Päädytään siihen, että asiakas nyt tekee manuaalisen kanavahaun sille kyseiselle kanavalle ja toivotaan että nimi alkaa näkyä oikein...Huoh...*


Tälle pohjustukseksi kerrottakoon, että meillä on kaksi eri asiakaspalvelua joihin me vastataan, toinen on ihan meidän oma asiakaspalvelunumero xxx ja toinen on prepaid-asiakaspalvelunumero yyy
Klo 15.45
M: Asiakaspalvelu, Tiia
A: Mulla on toi DNA:n mokkula.....
M: Anteeksi, että keskeytän, mutta soititte nyt asiakaspalveluun xxx.
A: Ahaa, eli tää ei olekaan DNA:n asiakaspalvelu, anteeksi ja hyvää päivän jatkoa.
M: Kiitos samoin.
Klo 16.15
M: Asiakaspalvelu, Tiia
A: Mulla on toi DNA:n mokkula....
M: Anteeksi, että keskeytän, mutta soititte nyt asiakaspalveluun yyy.
A: *piiiiiikä hiljaisuus* Ooksä ihan varma?
M: Kyllä mä aika varma olen.
A: Niin että mä en siis soittanut nyt asiakaspalveluun xxx
M: Et vaan tänne asiakaspalveluun yyy.
A: Tää on nyt joku vitsi hei... joku piilokamera juttu hei... Ooksä ihan satavarma?
M: Kyllä olen juu.
A: Eli siis jos mä kohta soitan sinne DNA:n asiakaspalveluun nyt viimeinkin niin sieltä ei taas kuulu "asiakaspalvelu, Tiia"
M: Ellei siellä sitten ole joku kaima töissä niin tuskinpa.
A: No selvä juttu kiitti hei.
Asiakas ei siis tiennyt, että meillä on nämä molemmat asiakaspalvelut ja oli ihan ihmeissään kun ei voinut olla ihan varma, et olinko se mä kelle se oli soittanut jo aiemmin. =D Ja mähän en tietenkään sitä hänelle kertonut. Toivottavasti DNA:lla ei ole ketään Tiia-nimistä =)=)=)

Ja näitä tulee varppina lisää. =)

Kuka on tehnyt surusta laittoman?

Ei kai kukaan. Tai ehkä minä itse itselleni.

En sillä tavalla usko siihen, että ihmisen on hyvä märehtiä ja murehtia kovinkaan pitkään samaa asiaa. Tietenkin surun voittaminen vie aikansa, mutta jossakin vaiheessa pitää pystyä ryhdistäytymään ja vakuuttamaan itselleen että elämä voittaa ja kaiken on jatkuttava, tuli mitä tuli. Ei sitä voi kauaa olla pysähtyneenä, koska maailma jatkaa pyörimistään ympärillään. Uskon, että alitajunta tekee tehtävänsä, on turhaa jäädä miettimällä miettimään asioita, joille ei mitään voi. Yhtenä päivänä sitä vaan huomaa, että olo on kevyempi.

Mutta ihmisellä täytyy olla oikeus surra se aika, mikä siihen menee. Ilman että täytyy aina todistella ja selitellä, että oli se mulle kuitenkin niin ja niin tärkeä tai läheinen. Tässä lyhyen ajan sisällä on mennyt muutama ihminen, jotka itselleni eivät olleet jokapäiväisessä elämässä mukana, mutta joiden poislähtö kuitenkin koskettaa. Kyseiset ihmiset ovat vaikuttaneet muhun jollakin tavalla, osa lähimenneessä, osa kauempana. Mutta ei sitä vaikutusta voi multa pois kukaan ottaa, eikä kukaan vähätellä. Se on tunne, minkä itse tiedän. Kuitenkin koen jollakin tasolla, että koska ko. ihmiset eivät olleet mun ihan lähipiirissä, niin mulla ei olisi oikeutta tuntea surua, tai en voisi mitenkään ymmärtää, miltä lähipiiristä tuntuu. Tää tunne ei ole tullut tuolta ko. ihmisten lähipiiristä vaan ihan muualta. Ehkä jopa musta itsestäni.

Ehkä en tunnekaan varsinaisesti surua vaan järkytystä. Ehkä se järkytys muuttuu jossain vaiheessa suruksi tai sitten ei. Itsemurha on aina niin radikaali ratkaisu, että se pysäyttää pahemman kerran miettimään syntyjä syviä. Nuoren ihmisen kuoleminen vakavaan sairauteen tuntuu käsittämättömän epäoikeudenmukaiselta. Äärimmäisen raadollista on, että Rakke tahtoi elää muttei saanut ja tätini tahtoi kuolla, mutta joutui tekemään sen itse. Vanhan ihmisen kuoleminen on jollain tavalla helpompi käsittää, vielä kun mummu itse sitä toivoo. Luopuminen on helpompaa. Toista on tätini ja Raken lähipiirillä. Vaikka ei kai luopuminen koskaan ole helppoa.

Kun parisuhde päättyy, se on eräänlainen kuoleminen, josta synnytään uudestaan. Siinäkin on kyse luopumisesta. Osalle luopuminen suhteesta on se pahin asia. Luovutaan omista unelmista ja suunnitelmista, ei luovuta enää toisesta ihmisestä tai tunteista. Ei nähdä sitä, ettei rakkautta ole enää aikoihin ollutkaan, on ollut vain tapoja ja tottumuksia. Kun joudutaan luopumaan oikeasta rakkaudesta, se saattaa olla pahempi kuin kuolema. Toinen on olemassa, mutta et saa koskea, et halata, et mitään. Tunteet pitäisi tappaa, mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Niin kauan kun toinen on olemassa, voi pitää yllä toivoa tulevasta. Epätietoisuus kaikesta tekee hulluksi.

En voi kuin toivoa, että nämä kymmenet ihmiset, jotka lähipiirissäni tällä hetkellä surevat, saavat jostakin voimia ja uskoa tulevaan.

Liima, mikä korjaisi särkyneen enkelin?

Semmoista liimaa ei taida olla, mikä särkyneen enkelin korjaisi. Millä sydämen palaset paikalleen asettaisi, minkä avulla rikkinäiset unelmat eheiksi tekisi. Mikä liima on semmoinen, että se maahan pudonneen luottamuksen saisi ennalleen. Millä liimalla korjataan se ikkuna, jonka läpi katsotaan taas tulevaisuuteen, jolla paikataan hajonneet lasit, jotta näkisi taas eteensä?

Mistä minä sellaista liimaa nyt tekisin, mistä kaupasta semmoista hakisin? En itse sitä osaa tehdä, en toiselle antaa. Jos pitäisi arvata ainesosia, siinä varmaankin olisi periksiantamattomuutta, itseluottamusta, rakkautta, joustamista, halua uskoa. Mutta mistä niitä toiselle ammennan?

Nyt voin vain olla kuin kauppias, joka myy ei-oota, mutta on paikalla kuuntelemassa, mihin kaikkeen sille liimalle olisi käyttöä.