keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Töitä ja TÖITÄ...

ON se jännä miten on olemassa töitä ja TÖITÄ.
Työt on toimistotöitä, näperrellään vähän sitä ja tätä, istutaan vahtimassa puhelinta ja sähköpostia, piirrellään vähän ehkä esitteitä, suunnitellaan uutta softaa jne.
TÖITÄ taas on ne semmoset hommat, mitä esim. raksaäijät, rekkakuskit, yöhoitajat, lekurit ja semmoset duunaa; siis raskaita henkisesti tai fyysisesti.
Työt ei liiemmälti keneltäkään mitään vaadi, siitä vaan peruskoulupohjalta omien kiinnostusten mukaan näpertelemään erilaisiin ihmiskuutioihin. Tavan toimistotyöt on matalapalkattuja -tietenkin kun ei ne keltään mitään vaadi. Jotkut työt ei ole matalapalkattuja ja sekös ihmetyttää näin mustavalkoista ajattelijaa. Poliitikot, toimittajat, piirtäjät, it-nörtit. Hirvee liksa eikä mitään vaadita!
TYÖT taas vaatii omistautumista, usein pitkää koulutusta, sisäistä kutsumusta, rautaista takalistoa ja vittuilunsietokykyä. Silti niissä on verrattain heikko liksa.

Näin tuumi meikäläinen vielä lähimenneisyydessä. Itse asiassa vielä tänä aamuna. Kunnes lapsen sairastelusta johtuen iski kaksi saikkepäivää (ma ja ti) ja deadlinen nihkeä hengitys alkoi hiestää niskavilloja. Tulevana perjantaina aukeaa nimittäin eräs tietty uusi ravinteli tuonne jonnekin periferiaan ja meikäläiselle napsahti viime torstaina eteen viinilistan ja menun graafisen ulkoasun suunnittelu - "sähän se olet se markkinointi/myynti/mainosihminen tässä talossa". Tuumasin että no voe tokkiisa, semmonenhan onnistuu sormia napsauttamalla, yks viinilista ja menu, nää, aloitan tässä pikkuhiljaa... Noh, minähän parin tunnin FB-pelaamisen jälkeen (suunniteltu on puoliksi tehty ja silleen...) latasin työkoneen täyteen erilaisia freeware-pohjaisia taitto-, kuvankäsittely-, ja piirto-ohjelmia ja odotin että inspiraatio tulee ja luo mahtavan upean viinilistan Scribuksen puhtaanvalkealle aakolmoselle. Inspiraatiota ei tullut eikä näkynyt mutta sen sijaan tuli paniikinomainen tietoisuus siitä tosiasiasta, etten enää muistanut pätkääkään miten kyseistä ohjelmaa käytetään. Vuosi sittenhän se koulussa käytiin läpi, miten se nyt jo unhottu... (Käytiin läpi = lataa itsellesi ohjelma ja opettele käyttämään. Siirtele parin artikkelin kuvia ja tekstejä toiseen järjestykseen, muuta pdf-muotoon. Noooin, nyt osaat käyttää Scribusta!) Ei auttanut kun opetella. Ja sitten olikin jo viikonloppu ja iski se kirottu korvatulehdus juniorille! (Neljäs tänä kesänä, btw...)

Tänään menin sitten töihin hiukkasen jo stressaantuneena, kun tiesin että se on tosipaikka edessä. Menut on oltava valmiina perjantaina klo 14.00. Yhtään ei helpottanut herra isoherran piipahdus mun toimistossa; "se menuasia tässä hiukan... huolettaa". Minä siihen että "huoli pois, täähän on käytännössä jo tehty". Iskin takalistoni klo 8.30 ergonomiseen jakkaraani ja avasin kauniin valkean Scribus - sivun. Kymmeneltä vilkaisin kelloa ja unohdin samantien toiveen aamupalasta. Puoli kahdeltatoista päätin unohtaa myös lounastauon. Puoli yhdeltä ravintolapäällikkö tuli häseeraamaan viiniensä kanssa ja puoli kahdelta tulostin ensimmäisen version viinilistasta isoherralle syyniin. (Suora lainaus: "Onpas tyylikäs, en olis itse parempaan pystynyt!"...Just, kiitti) Pari pikkufiilausta ja huomenna lähtee menut painoon. Kahdelta nostin arseni jakkarasta ja kuvittelin pyörtyväni nälästä. Sanoin moi ja poistuin paikalta. Kaksi tuntia ennen työajan loppumista. Minä olin loppunut jo paljon aiemmin.

Päivän aikana päästin suustani pari sammakkoa, sellaisia mistä on varmasti kauaskantoisia seurauksia. Pähkiessäni menun taustaväriksi sopivaa sävyä tuli mieleen, että ravintolan juuri maalatun tehosteseinän värihän olisi kiva ja toisi tiettyä linjakkuutta ja yhteenkuuluvuutta. En tiedä millä tavoin oikeat suunnittelijat tämän väridilemman selvittää mutta ei ilmeisesti samalla tavoin kuin minä. Kävelin nimittäin ravintolassa (joka siis vielä on työmaa) hääräävän sisustusarkkitehdin luokse ja kysyin: "Minkävärinen toi seinä on?". Sain luennon sen eri sävyistä missäkin valaistuksessa ja sävyjen merkityksistä italialaisessa kulttuurissa. Alkoi hiukan rasittaa kun kerta painoi se deadline niskassa ja keskeytin: "Niin niin mutta minkävärinen se on?" Ilmeisesti kaikki luovat suunnittelijat ei ajattele asioita samalla tavalla, koska sain osakseni melkoisen pahan katseen. Katsoin parhaaksi tarkentaa kysymystäni kolmella kirjaimella, joiden luulin avaavan Eedenin portit: " Är, gee, bee?" Nyt saamassai katseessa oli häivähdys sääliä mukana. "Siis tiedätsä, väriarvot, paljon ärrää, paljon geetä, paljon beetä?". Suunnittelija ei tiennyt, ei edes vastannut. Poistui paikalta. En tiedä kumpi halveksi tietämättään enemmän toisen työtä. Yritin luntata maalipurkin kyljestä, mutta ei niissä moisia, painoväreiksi kelpaavien väriarvojen lukuja näkynyt, ei edes CMYK:inä. Painelin officeen ja kehitin ikioman terracotta-sävyn. Ei varmaan tarvitse kuvailla sisustusarkkitehdin ilmettä kun ramppasin vertaamassa tulosteiden väriä maalatun seinän väriin.

Toinen sammakko koski uuden ravintolan logoa, joka menuihin olisi pitänyt saada läntättyä. Isoherra toimitti logon kyllä pyynnöstäni mulle -paperiversiona. Niin blondi en edes minä ole, että olisin koittanut liimata paperista logoa näyttöpäätteessäni hehkuvaan menuun. Pyysin sähköistä versiota -sain pdf-tiedoston. Ja siinä kiireessä en todellakaan alkanut etsiä netistä ohjelmaa, joka muuntaisi pdf:t kuvamuotoon. Isoherra ei meinannut millään tajuta, ettei hänen hienoa logoaan paljon käsitellä peedeeäffämuotoisena eikä varsinkaan liimata menuun. Siitä sitten erehdyin kysymään, että mitenkäs sen logon muokkaamisen kanssa noin muuten, saako sitä muokata kuinka paljon, mikä on minimipikselimäärä, entä maksimi? Mitkä on logossa käytetyt värit (vastaus: tummanruskea ja maitokahvin värinen, nyt en edes alkanut kysellä rgb-arvojen perään) ja saako sitä käyttää mustavalkoisena. Isoherra tuijotti mua suu auki. Yllättääkö, jos sanon, että mun seuraava projekti on talon graafisen ohjeistuksen luominen. "Kun sä nyt olet se mainosihminen tässä talossa". En tiedä pitääkö se ottaa vittuiluna vai arvonnousuna. Viime viikolla kun olin sentään vielä se talon markkinointi/myynti/mainosihminen.

Asiasta takaisin lintupönttöön. Päivän opetus on: ei ole olemassa töitä ja TÖITÄ. Työn raskauteen vaikuttaa myös oma tyhmyys, ylimielisyys, työkaverit ja EI-sanan liian valikoitu käyttö.

Kiitos ja hyvää yötä.

Terveisin: Ennätyspitkän blogikirjoituksen laatija.

1 kommentti:

  1. Huh huh.. Sun tekstiä lukiessa tuun koko ajan onnellisemmaksi siitä että saan kysyä "mikä sun puhelimen merkki ja malli on?" x) Terveisiä pienelle potilaalle ja tsemppistä sinne työmaalle.. Kyllä se yhteinen sävel varmasti vielä löytyy ;)

    VastaaPoista