tiistai 29. joulukuuta 2009

Uutta vuotta kohden

Joulu män. Aika peisikkiä. Töissä aattona ool dei long rakkaan mieheni kanssa, lätäkön sulkeutumisen jälkeen käytiin syömässä Aulangon herkkujoulupöytä. Alkuruokia tuli mätettyä kaksin käsin, kinkku ja laatikot jäi melko vähälle. Kinkusta nyt en muutenkaan perusta, mutta lanttulooraa tuli maisteltua. Joulupäivänä kutsui mua aamuvuoro ja siippanen tuli seuraan puoliltapäivin. Työvuoron jälkeen lähin noutaan muksut ja sitten olikin aika oottaa pakettien aukasua, kun Jani tuli töistä. Ne oli äkkiä riivitty auki =). Iran lempparilahja oli ihanainen prinsessayökkäri ja Inca iloitsi kamerasta ja meikeistä. Ilta meni mukavasti lahjoja ihaillessa ja uutta Hello Kitty -palapeliä kootessa. Hello Kitty -kamaa tuli Iralle oikein kivasti, vaatetta, pyyhettä, petivaatteita, kylpyainetta jne =).
Tapanina lähettiin anoppilaan. Syömistä piisas...

Onneks tuli maanantai ja pääsi töihin =). No ei vaan, ihan mukavaa tommonen jouluilukin on mutta jotenkin niin kovin yliarvostettua. Tosin löysin itsestäni sellaisen kummallisen piirteen, että alkoi tehdä mieli häärätä normijoulua vaihteen vuoksi. =O. Tässä on viimeiset neljä joulua mennyt enempi vähempi kylpylän tiskin takana taikka sitten ulkomailla ja nyt kun tytöt oli isällään kaksi viikkoa ennen joulua niin ei jotenkin päässyt syntymään semmoista jouluntekomeininkiä. Ens vuonna voisi olla kiva vääntää pitkästä aikaa ne piparitalot, laatikot, tortut, Janin palapaistit, kortit ja koristeet. Jos vaikka saatas meille ihmisiä jouluksi. Vaikkakaan mä en sinänsä kannata mitään isolla porukalla -juhlaa, niin onhan siinä semmoinen oma fiiliksensä. Mutta mä en itse halua mennä kenenkään vaivoiksi ei-niin-rauhallisine lapsineni ja ruokarajoitteineni. Voin mä käydä mutta en jaksais sitä ruljanssia kolmea päivää. Meille saisi toki tulla, mutta suoraan voin sanoa, että mua alkaa riipiä, jos meidän nurkissa pyörii monta päivää sukulaisia. Jos ollaan se aattoilta siinä ja sit seuraavana päivänä kotia niin kyllä se sit olisi ok... Mulle on hiukan vierasta tuommoinen isolla porukalla säätäminen, mitä pitää viedä mennessään, sanotaan ettei mitään, mutta jos ei vie mitään niin tuleeko sit kuitenkin pahaa verta? Kuinka lapset sais pidettyä kurissa ja nuhteessa kun paketit jänskättää mahan pohjaa? Kuinka vältellä kummastuneet katseet kun koitan luovia kinkun ja palapaistin ohi ja rääpäisen vaan vähän lanttu- ja porkkanalooraa, ehkä rosolliakin mutta vaan jos siinä ei ole silliä ja jos on sitä vaaleenpunaista kastiketta sen kanssa. Ja miten sanoa lapsille, että nyt pitäis kyllä vähän kaikkee maistaa, kun en itsekään suuhuni tunge mitään, mikä muistuttaa punaista lihaa tai perunalaatikkoa? Ja miten selitän kuitenkin mukanani tuoman savukalan, loukkaantuuko pääkokki siitä, ajatteleeko se, ettei sen tekemät ruoat kelpaa, niinkun ne nyt todennäköisesti ei kelpaakaan vaikkei niiden maussa olekaan mitään vikaa vaan mä vaan en syö? Siinä riittää pohtimista ensi vuodelle =).

Ai niin mutta sain mä yhden joululahjan. Kävin Säteen osaavan neulan alla aatonaatonaattona. Säde taiteili mun alaselkään tribaalin, johon jemmattiin hääpäivä ja joululahjaksi Janille sen nimi. =) Sitä nimeä ei kyllä löydä kukaan, vaikka koittaisin kuinka näyttää. Ehkä mun visualisoinnissani on jotain häikkää... =). Piirsin kuvan itse ja Säde fiksasi siitä helpommin tatuoitavan version. Tosin neiti hiukan puhalteli kuvaa tehdessään että "perkeleen yksityiskohdat", kun niitä kuitenkin siihen hivenen jäi... =) Kolme tuntia siinä pönotin ja sitten Sädekin pääsi hyvin ansaitsemalleen lomalle. Säikähdin ihan helkkaristi, että onko mun kipukynnykselleni tapahtunut jotakin mullistavaa sen jälkeen kun täytin 30, kun meinasi ihan tosissaan välillä tuskastuttaa se neulaaminen. Ei toi selkäranka mitään mutta perkules kun vähänkin meni tonne kylkiläskien puolelle niin uulalaa... Tunnin jälkeen oli kyllä onneks jo sen verran puutunut että pahin terä ei enää tuntunut, mutta sit taas viimeinen puoli tuntia oli semmoista iloittelua että morjens. En voi käsittää miten se muka tuntuikin niin veemäiseltä mutta kyllä se vaan tuntui. Ei se sattunut mutta tuntui vittumaiselta suoraan sanottuna. Kylkiin en ainakaan ihan äkkiä ole ottamassa ainuttakaan kuvaa... =D Mutta lopputulos on toudella hyvä, jahka tuo vielä lopullisesti paranee niin uskon että se on varsin mainio. Nyt se on jo paranemisen paremmalla puolella, rupi on melkein kokonaan jo lähtenytkin.

Uudeksi vuodeksi suunnataan äipälle ja iskälle, Jani lähtee kavereilleen kyläilemään. Mä tahdon olla tyttösten kanssa, joten mennään ampuun iskän kans raketteja. Toivottavasti se on ostamassa paljon pommeja =).

Oikein turvallista ja mukavaa uutta vuotta 2010 kaikille!!!

PS. Heppahommat on taas uusilla urilla. Katsellaan ja kuulostellaan mitä uusin tulokas sanoo... =D

1 kommentti:

  1. Huomenta! Olen tässä aamutunnit kuluttanut sujuvasti kahvia juoden ja blogiasi alusta tähän asti lukien. Tässä hyvä kohta pitää taukoa ja jatkaa toiste.

    En ole kommentoinut mitään, mutta enpä tosiaankaan ole tylsistynyt! Ihanaa tekstiä! Suoraa puhetta moninaisista asioista. Ja upeaksi rempattu kylppäri/kodinhoitohuone! Siinä sitä oli sitten vauhdikkaita juonenkäänteitä! =o) Meillä kylppäriremppa odottaa lähitulevaisuudessa, ja jonninmoisella kauhulla sitä jo odottelen. Isännän mielestä se on tehty "viikonlopussa" ja meillä kun ei MIKÄÄN asia suju norminopeudella, niin enpä usko tähänkään...

    Mutta jatkan siis tästä lukua kun seuraava tilaisuus tulee. Iloista viikonjatkoa!

    VastaaPoista