keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tämmönen tällä kertaa

Tehtävän kuvaus:

Näkökulma
Kirjoita mahdollisimman havainnollinen tarina:
Kuvaile työpaikkasi henkilöstöä esim. keittiöapulaisen silmin.



MITÄ JÄÄ?

Se olisi sitten viimeinen päivä tämän firman
palveluksessa. Eläkepäivät kutsuvat ja kyllä niiden
alkamista on tässä jo odotettukin! Tuhansia
juustovoileipiä on tullut väännettyä nirsojen
tekniikan poikien kiusaksi, satoja kertoja olen
laittanut possunlihapadan sekaan suolakurkkua
ihan vain kuullakseni, kuinka
markkinointipäällikkö Puranen ei voi
sietää suolakurkkua. Nyt se loppuu: -saan keskittyä
ihan vain omaan kokkaamiseeni. En enää ikinä aio
haistella keitetyn kaalin vastenmielistä käryä.

Taidan käydä viemässä asiakaspalvelun tytöille
pullaa firman piikkiin. Joskus on tuntunut, etten
kestä heidän kikatustaan enää sekuntiakaan.
Yleensä päivän mukavin hetki on kuitenkin ollut se,
kun aina yhtä hymyilevät likat tulevat hakemaan
aamukahviaan tupakkiensa seuraksi ja toivottavat
reippaasti hyvät huomenet. Samaa ei todellakaan
voi sanoa myynti-ihmisistä: Koppava Sanna,
ylimielinen Riitta ja lipevän autokauppiaan oloinen
Kimmo. En taida olla kyllin kelvollinen tekemään
edes ruokaa heidän gourmét- aterioihin tottuneille
vatsoilleen. Kiitoksen sanaa tai tervehdystä en ole
myyntitykkien huulilta vielä koskaan
kuullut.

Hiukan olen kyllä pettynyt, jos
suunnittelupuolelta kukaan ei tule
hyvästelemään. Pääinsinöörin kanssa aloitimme
samaan aikaan työt, lähes kaksikymmentä
vuotta sitten. Markku oli silloin vasta
valmistunut. Isot silmälasit päässä ja hiukset
tuulen pörröttäminä hän asteli ruokalaan
epätietoisen oloisena. Ihastuin välittömästi
hänen viattomaan olemukseensa ja kohteliaaseen
käytökseensä. Toiset suunnittelun miehet ovat
aina hiukan mollanneet Markkua, koska tämä on
niin hiljainen ja kiltti. Sanovat
peräkammarinpojaksi, joka ei ole koskaan naista
nähnytkään. Markku ei koskaan sano mitään,
hymähtelee vain ja punastuu suloisesti. Tiedän,
että tuo machoileva äijäporukka ei tiedä
Markusta todellisuudessa mitään.

Huomenna saan herätä vapaaseen aamuun -
Markun vierestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti