"Ei voida tehdä mitään kun ei ole sattunut mitään"

Tunnistaako joku joskus kuulleensa ko. lauseen?

Joskus tuntuu, että tämän auvoisen Suomenmaamme virkavallan kädet on hiukan liian sidottu. Monessa asiassa. Virkavirhesyyte kun napsahtaa kovin kovin helposti. Ajatellaanpa vaikka perheen äitiä, jonka mies käyttäytyy aggressiivisesti. Ei lyö eikä tuupi, mutta haukkuu, uhkailee ja alistaa henkisesti. Äiti epäilee, että seuraava vaihe on päälle käyminen. Äiti ilmoittaa poliisille ja pyytää apua. Ja kuulee otsikonmukaisen lauseen.
Tai hullu ex-puoliso käy kolkuttelemassa ulko-ovea ja syytää tappouhkailuja minkä ehtii, pyrkii väkisin sisään ja lähettää sanansaattajan kertomaan aikeistaan. Pelästynyt, unettomia öitä viettävä nainen/mies ilmoittaa poliisille. Ja kuulee otsikon mukaisen lauseen.
Teinipoika uhataan hakata koulussa koska ei suostu antamaan rahaa uhkailijoilleen. Hän ilmoittaa uhkauksesta poliisille. Ja kuulee taas tuon saman lauseen.
Tai vanhemmat pelkäävät lapsensa puolesta. Tietävät, että puoliso on väkivaltainen mutta lapsi ei myönnä sanallakaan tällaista. Vanhemmat ilmoittavat poliisille. Ja mitähän heille sanotaankaan...?
Sama vaikkapa vaarallisissa risteyksissä, joihin kansalaisadressilla kerätään nimiä liikennevalojen puolesta. Mutta kun ei ole mitään peltikolaria vakavampaa sattunut niin ei voida tehdä mitään.

Miksi pitää sattua jotakin vakavampaa ennenkuin siihen voidaan puuttua? Missä on ennaltaehkäisevä toiminta??? Lastensuojelu ja sossut on kyllä oven takana heti kun joku vittumainen naapuri kiusallaan tekee väärän ilmoituksen että lapsia varmaan hyväksikäytetään tai lyödään. Sossuthan sieltä sisälle pukkaa ja sanoo "että me tehdään vaan työtämme, tämä on tällainen tarkastuskäynti, ennaltaehkäisevää, tiedäthän". Hyvä, että edes joku tekee ennaltaehkäisevää työtä.... Miksi sitten aikuisia ei suojella???????????

Mitä ihminen voi tehdä? Ottaa oikeuden toimia ennaltaehkäisevästi omiin käsiinsä tai jäädä odottamaan että jotain sattuu. Varsin moni jää odottamaan. Ja kun jotain sattuu, pääsee pahimmassa tapauksessa koristamaan väkivaltaisen kuoleman kohdanneiden tilastoa. Jos ei odota vaan katsoo, että uhkailija saa sitä mitä tilasi, saattaa päätyä veden ja leivän ääreen itse tai ainakin saada merkinnän hätävarjelun liioittelusta. Reilua eikö vaan?

Tässä maassa poliisit ei saa tehdä työtänsä, tiedättehän, to serve and to protect. Heillä ei ole sellaista oikeutta kuin itsepuolustus; siitä pääsee välittömästi tutkintaan virka-aseman väärinkäytöstä. Heillä ei ole oikeutta auttaa uhreja ennenkuin mitään tapahtuu, koska kenenkään vapautta ei voida riistää ilman pirun hyviä perusteita. Lähestymiskieltoa ei voida määrätä, ennenkuin jotain on konkreettisesti tapahtunut. Tiedän monia poliiseja, joita ahdistaa tehdä työtänsä, kun sitä ei voi tehdä kunnolla. He tietävät, että heille ilmoituksen tehnyt, kauhuissaan oleva perheenäiti, ei välttämättä näe ensi kesää. Oikeudentaju sanoo, että kusipäinen ex-puoliso pitäisi pistää rautoihin, tai vielä mieluummin hautaan, mutta Suomen laki ei salli sellaista. Ei käy kateeksi kyttiäkään.

Mutta on se vaan lottovoitto syntyä Suomeen. Niin kauan sinä tai kukaan läheisesi ei erehdy rakastumaan kehenkään narsistiin.

Lämpöä kaipaa ruumis ja mieli

Tai ehkä lämpöäkin enemmän valoa. Tuntuu että sisuskalut mätänee ja kuihtuu tälleen talvella. Ei sitä muuten osaa selittää. Kaikki tuntuu kauhean paljon vaikeemmalta ja hankalammalta, pikkuasiatkin on ylipääsemättömän vaikeita hoitaa. Hermot on kireemmällä ja muutenkin ärsyttää. Pimeän päälle vielä kylmyys niin ei ole ihme, että Suomessa otetaan itseltä henki niin höllästi. Sata kiloa vaatteita päällä ja silti vil(ja t)uttaa.

Ainoa lääke tähän ärsytykseen ja pahaan oloon on pako maasta. Edes hetkeks. Me häippästään ensi viikoks Kanarialle, vanhaan kunnon turistihelvetti-Inglesiin. AIVAN sama, vaikka jokaikinen vastaantulija olis känninen suomalainen, kunhan on lämmin ja valoisaa! Lähtö tuli aika nopealla temmolla vastaan, muutaman sattumuksen kautta, ja kun saatiin työasiat ja elukoiden hoidot järjestymään niin mikäs siinä lähtiessä. Ihan vielä en ole sisäistänyt tätä kunnolla, että lauantaisen (t)yövuoron jälkeen fiuuuuuh. L-O-M-A!!! Tarttee muistaa soittaa tohtorille huomenna ja vinkua uusi, mieluummin tehokkaampi resepti lentoahdistukseen. Kumma juttu, ettei edes polttava tarve päästä pois tästä jäisestä helvetistä kumoa yltiöpaniikkia, mikä koittaa kun ajattelenkin lentämistä. Nytkin on kädet hiestä märät, varmana on näppis kohta jumissa...

Jeps. Ei mulla muuta. Kattellaan saanko ikinä mitään lomakuvia tänne, koitan kuitenki saada yhteen postaukseen sekä Kyproksen että tämän reissun.

Adios!

Uuden vuoden miettimisiä

Se olis niinkuin viimeinen viikko lomailua käynnissä. Ehkä. Jos hyvin käy niin saan vielä toisenkin viikon jatkoaikaa, mutta kaikki riippuu pomosta. Tässä olis vielä pari muuttujaa mut pidetään peukkuja. Kattellaan sitten lisää tästä aiheesta.

Mulla on taas tämä mun perinteinen ihkuihana naamatulehdus iskenyt viime yönä oikein huolella. Ei nääs noi rauhaset toimi turpavärkin alueella niinkuin muilla ja otsaonteloiden puuttuminen aiheuttaa myös kaikenlaista pientä kivaa. Nyt on puoli turpaa aivan turvoksissa ja kevyttä kuumeilua. Buranakuurin aloitin jo viimeviikolla kun ekat oireet alkoi ja ne helpottikin. Nyt sain avata toisen paketin. Jes. Maha tykkää!

Enempää en tästä aiheesta kehtaa kitistä, sillä tää on todella pientä verrattuna parin ystävän kipuiluihin ja sairastamiseen jolle ei loppua tunnu näkyvän. Olen niin mielettömän pahoillani heidän puolesta, kun kipu ja sairaudet estää normaalin elämän ja vaikeuttaa kaikkea. Ihan hirvittävää ja tiedän erittäin hyvin mitä se on. Epävarmuus lienee se pahin asia.

Uusi vuosi meni erittäin rauhallisesti ja parin siiderin voimin Nokialla. Heitin raviväen Teivoon sitten lauantaina ja visiteerasin serkullani Tampereella pois tullessani. Uuno oli aivan mehuissaan kun sai uuden kaverin serkun ihanasta Bichon Frisestä Roopesta. Siellä ne riehui kuin hullut. Uuno toipuu edelleen raskaasta uudesta vuodesta kun joka paikassa oli koiria =). Pommeja se ei pelännyt yhtään pätkää, katteli vaan ihmeissään kun pamahteli ja leimusi. Reipas poika! On se muutenkin ihan ihme koira, ei sitä nelikuiseksi arvaisi millään. Tottelee kun olisi paremminkin opetettu. =)

Nyt menen keittelemään Annille kahveja, näytti just ajavan pihaan. Palataan taas!

Helpottihan se. =)

Joulu on ohi ny. Henk. koht nämä joulupäivät on vaan "vapaapäiviä", ei sen kummempia joulun fiiliksiä ole näissä päivissä. Jouluruoat, ne vähäisetkin, tökkii jo nyt ja haaveilen, että huomenna saan sitten pizzaa. Ja siis meillä on syöty "jouluruokia" vain eilen ja kohta tänään. Palapaistin rippeet katoaa tuulen suojaan jahka lanttuloora on lämmennyt. Ihan jees.

Lapsista on tullut isoja. Aattona ei kumpikaan kysellyt, "koska se pukki oikein tulee". Incan Sveitsin kummi Heidi kera Fabio-miehensä oli joulupukkia huomattavasti odotetumpi vieras ja kun ne saapui oli riemu suunnaton =). Siltikään ei ne riehuneet eikä toheloineet. Itse asiassa eilinen taisi olla viikon rauhallisimmin sujunut päivä. Oho!

Inca sanoi että miksi ei tunnu yhtään joululta. Äitinä kouraisi hiukkasen sydänalaa, että olisinko voinut olla enempi jouluinen jotta lapselle jäisi lämmin muisto tästäkin joulusta. Mutta ehkä kymmenvuotias jo osaa lukea, että äiskää ei oikeasti joulu kiinnosta pätkän vertaa. Vaikka kuinka teeskentelisin. Inca hoksas itsekin, että ehkä vaan ei enää joulu jännitä niinkuin aiempina vuosina ja siksi ei ole samanlaista joulun odottavaa fiilistä.

Mentiin vaarille pukkia odottelemaan. Siellä oli meininkiä kun Minna tyttärineen oli siellä myös. Kiltisti silti kaikki oli, vaikka pukin tulo pelottikin. Lopulta pukki saapui! Laulettiin tip-tap ja saatiin paketteja. Lapsille olis riittänyt ne kaksi, mitkä saivat. Tuntui jotenkin pöljältä tulla kotiin ja kaivaa kellarista monta rapisevaa jättisäkkiä lisää paketteja. Teki mieli viedä ne pelastusarmeijalle, enemmän tarvitseville. Lasten ilmeet oli toki näkemisen arvoiset, he kun luuli oikeasti, että lahjoja oli kaksi/lapsi. Minkä takia niitä joka vuosi kertyy niin pirusti kuitenkin? Paketeista paljastui paljon Legoja, hurjasti kirjoja, ihania vaatteita, pelejä ja kaikkea muuta mukavaa. Kaikki varmasti toivottuja! Äiskäkin sai muutaman paketin, vaikken niistä niin välitäkään. Oli se silti kiva avata pussukka, joka oli täynnä Dr. Hauschkan kosmetiikkaa -ihana Äiti! <3. Jamppakin taisi ihan tykätä paketeistaan =).

Tytöt lähtee tänään isällleen, Jamppa töihin ja minä.... saas nähdä nyt =).

Ihkuja pyhiä kaikille!

Kolme yötä jouluun on

vai kaksiko niitä nyt enää on?
Hitto, eihän tässä enää laskuissa pysy, kun aika juoksee kuin kovempikin heppa. Mitään jouluressiä en myönnä hankkineeni, paketit on hyvissä ajoin haalittu, suurin osa toimitettukin ja huomenna loput. Tontut kurkkii ikkunoissa kolmatta viikkoa, jouluverhot vetäisin ikkunoihin ja liinat pöytiin heti jo kun muutettiin. Oikeestaan mitään jouluruokia meillä ei syö kukaan, joten ne oli helposti hoidettu. Kinkku jääköön tänäkin vuonna kauppaan, perunalaatikon väkerrän huomenna imeltymään ja lanttulaatikon teki teidän äiti sieltä Saarioisilta. Palapaisti oli miesreppanan ainoa toive jouluruuista, joten sen pistän huomenna marinoitumaan kera punaviinin ja mausteiden ja sitten hauduttelen aattona mureaksi. Rosollia muistin sittenkin ostaa, vaikka musta se ei kyllä millään tavalla täytä salaatin vaatimuksia. Varmaan punajuurikermaa vatkaan sen kaveriks, jos muistan, jouluaattona. Piparit on leivottu ja koristeltu, vissiin myös syöty. Varalle ostin piparipaketin kaupasta. Tänään vielä nuo joulutortut (jep, oikein arvattu. Parasta taikinaa Myllyltä ja valmisluumuhilloa. =)) uuniin. Äsken sain joulusiivon (45 min) tehtyä ja nyt on glögintuoksuiset kynttilät tuomassa joulunkäryä kämppään. Kohta kasaan tuon tekokuusen jonka tytöt saa sit koristella. Vähäx oon tehokas, mitä!

Aatto vietellään ihan kotona, Jampallakin on eka jouluaatto vapaata sitten kylpylän aukeamisen. Iltapäivästä lähdetään ex-appilaan kattomaan josko pukki poikkeaisi kylään. Hiukan on ihmiset ihmetelleet meidän joulunviettoa, ilmeisesti ei ole kovin yleistä, että joulua vietetään ex-miehen perheen kanssa... Huomautettakoon, että ex-mies ei sentään ole paikalla, vaikka eipä se meitä haittaisi vaikka olisikin. =D
Tytöt lähtee sit isälleen joulupäivänä ja Jamppakin menee töihin. Minä vietän rauhallista jouluiltaa omassa seurassani, kuunnellen mahdollisesti Jonna Geageaa. (Joka on aivan superhuippu. Kerrankin joku joka laulaa asioista niinkuin ne on, häpeilemättä. Sais ottaa kaikenmaailman jennivartiaiset ja chisut ja jiput oppia.)

Töistä puheenollen. Loppui nämä mun joutomiehen päivätkin. Tehdään Jaanan kans comeback Ainalle tammikuun alusta. Määräaikainen soppari, mikä käy kyllä mulle. Hyvä juttu, kaiehkämahdollisesti.

Mutta nyt menen ihmettelemään tekokuusen pystyttämistä kera pulkkamäestä kotiutuneiden lasten.




Toivoo Tiia

Syvissä vesissä

Jos vaihteeksi kirjoittaisi ihan asiaa.

Tässä uudessa kodissa ollaan saatu seurata melko läheltä pakolaisperheen elämää. Asuvat nimittäin viereisessä asunnossa. Ja on tullut pohdittua sitäkin asiaa, pakolaisuutta, uudelta kantilta.

Meille tänne Turenkiin otettiin kaksi pakolaisperhettä Kongosta. Naapurin perhe on asunut viimeisen reilun vuosikymmenen pakolaisleirillä, jossa myös perheen lapset ovat syntyneet. Turenkilaisille jaettiin asiasta oikein tiedotteet, että nyt ne sitten tulee. Päiväkodissa ja kouluissa nostettiin musta kissa pöydälle oikein urakalla. Turengin ensimmäiset pakolaiset. Suurtapahtuma. On tietenkin hyvä, että asioista keskustellaan avoimesti ja varsinkin lapsille kerrotaan tarkasti mikä on jutun juoni. Mutta jotenkin silti kalskahtaa korvaan muutamia asioita, mitkä on ehkä koulussa tai päiväkodissa (tai kaupantädiltä, äidiltä, isältä, kaverin vanhemmilta jne) lipsahtaneet puolivahingossa ja mitkä on omiaan ruokkimaan rasismia. Lapset kun luonnostaan suhtautuu uusiin asioihin melko joviaalisti, jos vaan me aikuiset ei päästäis aina sörkkimään siihen väliin omine ajatuksinemme ja pelkoinemme.

Kongolaiset. Savolaiset. Hämäläiset. Karjalaiset. Mikä ei kuulu joukkoon? Onko Kongolainen sukunimi? Käsittääkseni heidän ovessaan lukee jotakin muuta, mutta yhtä hyvin siinä voisi lukea Kongolainen. Olisiko kaiku yhtä neutraali, kuin esimerkiksi Lappalaisessa? Tai Ruotsalaisessa?

On varmasti hienoa tulla Suomeen ja nähdä, että lapset saavat käydä koulua, harrastaa, voi ostaa tuoretta ruokaa, jonka voi kypsentää uunissa avotulen sijaan. Voi käydä suihkussa, voi juoda hanasta. Voi pestä koneessa pyykkiä tai tiskit. Voi LUTRATA. Voi katsella maailmaa vapaasti, elää vapaasti. Vai voiko?

Minkälainen vankila on kieli? On vaikea unohtaa kongolaisäidin ahdistunutta ilmettä rappukäytävässä, kun häneltä oli katkennut korko ja hän oli kaatunut pieni vauva sylissään. Vauva itki paniikissa maassa, isommat lapset olivat hädissään vieressä. Äitiä sattui päähän ja polveen eikä saanut shokiltaan nostettua vauvaa. Nostin vauvan ja yritin rauhoitella, taisi pieni pelästyä meikäläistä vielä kauheammin. Istuin äidin viereen ja taputtelin rauhoittavasti olkapäätä. Äiti katsoi mua ja olisi kauheasti halunnut sanoa jotakin. Mutta millä kielellä? Osoitin vauvan otsassa olevaa kuhmun alkua ja sanoin vaan "doctor". Äiti nyökkäsi ja osoitti korkoaan. Olisin kovin kovin mielelläni halunnut kysyä, onko hänellä toisia talvikenkiä, mutta millä kielellä? Autoin isommille lapsille talvitakit päälle ja nostin äidin ylös rapulta. Pidin vauvaa kun äiti kävi hakemassa onneksi uudet kengät jalkaansa. Äiti sanoi: kiitos kiitos kiitos. Näytin koiraa ja ulko-ovea, hymyilin ja huiskautin kättä. Kai ne tärkeimmät tuli kommunikoitua, mutta silti. Olisin halunnut kysyä, tarvitseeko hän apua lääkärin varaamisessa tai lasten hoitamisessa lääkärin ajaksi. Mutta millä pirun kielellä?

Minkälainen vapaus on täällä? Ei yhteistä kieltä paikallisten kanssa. Ei tuttuja elintarvikkeita. Kaikki kodinkoneet täysin vieraita, ihmisistä puhumattakaan. Kukaan ei edes yritä olla ystävällinen, tarhan pihallakin virtaset kiirehtivät äkkiä autoilleen, vaikka kongolaisäiti toivottaa "uomenta". On toki kaikenlaista kuntouttavaa ja sopeuttavaa, suomenkielen kursseja, toisiin tutustumista, verkonkutomista. Mutta ei ole sukulaisia, ei ystäviä, ei harrastuksia. On vaan perkeleen kylmä, lunta, pimeää. Eri uskonto, eri rituaalit, eri juhlat. Erilaiset etiketit kaikkeen, erilaiset tavat ja tottumukset. Pitääkö ulkovaatteet pukea jo sisällä? Pitääkö ulkokengät ottaa pois jo ennen rappukäytävää? Mihin kengistä sulava lumi menee? Saako kaupassa olevaan koriin tosiaan kerätä tavaraa? Miksi postiluukusta kolisee kaikenlaista paperijätettä pyytämättä?

Lisäksi on katkeria kanssakuntalaisia, jotka kohdistavat pakolaispolitiikkavihansa heihin. Tuskin he kuitenkaan pyysivät vastaremontoitua asuntoa, tukihenkilöä, helsinkiläistä tulkkia, puhumattakaan taksiseteleistä, uusista kodinkoneista. Heille olisi varmasti riittänyt pienempikin, huonompikuntoinen asunto, käytetyt kodinkoneet ja vaatteet ja lelut. Kukaan ei halua edes kysyä heiltä vaan tuudittautuvat siihen ajatukseen, että he itse ovat päättäneet, mitä kunnan tai Suomen pakolaispolitiikka sanelee.

Pitää olla kiitollinen, heille sanotaan. Varmasti ovatkin. Yrittävät. On suunnitelmia ja toiveita, niinkuin meillä kaikilla. Toivovat lapsilleen vain parasta, niinkuin me kaikki. Haluavat tienata itse leipänsä niinkuin me kaikki. Haluavat ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. Eikös me kaikki.

Tällä hetkellä kuuntelen kuinka joku naapurin lapsista yskii raastavasti. Mieli tekisi mennä kysymään, tarvitsevatko he kaksisatasta buranaa, lasten yskänlääkettä tai suppoja.

Saatan ilmoittautua kongonkielen kurssille. Heti kun keksin mitä kieltä siellä puhutaan.

Kuulumisia vaan, ei sen ihmeempiä

Lomakuvat saa nyt odotella edelleen koska en halua mennä makkarista hakemaan puhelimen ja koneen yhdistävää piuhaa koska Jamppa nukkuu. Tää viimeinen kaks viikkoa on ollut ihan hullunmyllyä ja toivottavasti alkais pikkuhiljaa rauhottua.

Alettiin muuttopuuhiin heti Kyprokselta tultua. (Girne oli aikas nätti kylä josta ei ollut Jampan porukoille pitkä matka, lämpöä riitti päivisin, iltaisin riitti ohut pitkähihainen, Kreikan puolta haluaisin nähdä enempi, siinä tiivistelmä). Käytiin Ikeassa. Ikea ei sovi meille, se tuli todistettua. Kyseisen Ikean reissun aikana jouduttiin tekemään megalomaanisen raskas päätös Hopon kohtalosta, jonka seurauksena Hopo juoksee nyt vihreämmillä laitumilla, toivottavasti ehjemmillä jaloilla. Se oli koheltanut taas ja takajalka huonossa kunnossa. Ei ollut vaihtoehtoja. Iso itkuhan siitä pääsi. Ikävä on kova edelleen.

Muutettiin koko viime viikko. Torstaina oli onneksi muutama muuttomies apuna (minne ne kaverit aina katoaa kun tarvittas muuttoporukkaa...?) kantamassa noita sohvia ja muita isoja, mut noi kaikki muut roinat kannettiin ihan kaksisteen. Miten hemmetissä meilllä voi olla tota tarpeellista tavaraa NOIN paljon??? Oikeesti, mä olen luullut, ettei me olla tosiaankaan mitään hamstereita, mutta hyvin näköjään sataan neliöön mahtui kamaa. Voin kertoa, että nyt on ollut miettimistä, minne ne kamat piilottelee täällä 30 neliöö pienemmässä lukaalissa... Nyt, viikko muuton alottamisen jälkeen tää alkaa näyttää jo kodilta. Pikkasen on vielä laittamista, tietty, mutta isot linjat hahmottui jo.

Tykätään kumpikin olla täällä. Ei vähiten siksi, että lasten kuskaaminen loppui, mutta on täällä Parolaan verrattuna niin paljon kivempi olla. Naapurit on eri planeetalta ihan selvästi, kaikkien kanssa ollaan höpötelty ketkä tässä rapussa asuu ja kaikki vaikuttaa mukavilta. Asunto on jotenkin kotoisamman oloinen kuin Parolassa, vaikka tää on kunnan vuokratalo ja vois kuvitella, että oma on aina oma. Saatiin tehtyä tästä jotenkin ihan meidän oloinen ilman suurempia ponnisteluja ja on mukava asua. Keskustaan (kaupat, alko, apteekki, muutama pikkukauppa, pankki jne) on viiden minuutin kävelymatka. Jopa meidän Uuno jaksaa kävellä sinne.

Anteeksi vaan rakkaat parolalaiset ystäväni, mutta kyllä Turenki on poikaa kolmen Parolavuoden jälkeen, enkä usko ihan heti uudestaan siihen kylään muuttavani. Lukuunottamatta Parolassa asuvia ystäviäni, mulle jäi todella paska maku siitä väestä jota siinä pitäjässä asuu. Ovat kyllä ihan oma ihmisrotunsa, nuo parolalaiset.

Niin, kun sanoin ettei Ikea sovi meille. Sen lisäksi, että Hopo jouduttiin lopettamaan Ikeareissun aikana, niin mun iskä kiidätettiin sairaalaan nyt toissapäivänä, kun oltiin taasen Ikeassa. Onneksi mistään hirmu vakavasta ei ollut kyse mutta ehdin kyllä pelästyä pahanpäiväisesti. Iskä on onneks jo kotona, toivottavasti alkaa toeta jo. Tänään menen katsomaan sitä.

Nyt pyykit kuivuriin, toinen kuppi kahvia ja sit suihkuun. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!