Esiteini

Kymmenen vuotta sitten tasan tähän aikaan makoilin sairaalan heräämössä odottelemassa kivun tulemista. Ainoita kertoja elämässäni, kun toivoin että kipu tulisi ja pian. Koska kun kipu tulee, silloin saa kipulääkkeen ja silloin pääsee osastolle. Ja siellä osastolla odotti maailman tärkein asia -pienenpieni tyttövauva.
Se vauva oli siloinen kuin possunpylly ja suloinen kuin possunnassu.
Oma pää oli sekaisempi kuin Haminan kaupunki. Pelotti, jännitti ja hirvitti ja samaan aikaan olin onnesta soikea. Mulla oli vauva, oma pieni vauva. Musta oli tullut yht´äkkiä äiti, tosta noin vaan. Vastuu rysähti harteille yhtä voimalla kuin maito tisseihin.
Muutaman kuukauden usvan jälkeen alkoi helpottaa. Uskalsi jo nukkuakin ja saattoi syödä itsekin jotain pientä vauvan hoidon välissä. Itse oppi uusia asioita vähintään samaan tahtiin kuin vauvakin. Ei se helppoa ollut, mutta aika kultaa muistot.
Vauvasta tuli taapero, taaperosta leikki-ikäinen, leikki-ikäisestä koululainen.

Tänään se vauva täyttää ensimmäisen kerran pyöreitä vuosia. Mun pikkanen nykerönenä on 10 v. Siitä on tullut itsetietoinen, omatahtoinen neiti, joka tykkää koruista, vaatteista, musiikista ja tanssimisesta. Se on kiltti ja hemmetin hyvä koulussa, täydellisyyteen jopa pakonomaisesti pyrkivä. Osaa se riehuakin ja pinnaa sillä ei ole yhtään mitä tulee pikkusiskoon. Mutta äitille se on kiltti ja auttavainen, kuuntelee ja juttelee.

Voi kunpa se pysyisi tollasena.

Hyvää syntymäpäivää äitin rakas. Mulla on sua kova ikävä. ♥