keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

YyHoo-loppuviikko

Muru-Ukko lähtee tänään Kyprokselle isänsä kanssa. Tulee ihan kauhee ikävä, niinkun aina kun joutuu olee erossa. Se on kumma juttu, miten paljon voikin toista ikävöidä kun se on reissussa, vaikka normiarkena elämä on ihan tasaista tykkäämistä. Sitten kun se on veks, niin kauhee ikäväkaivuri rouhii rinnuksissa. Onneksi näitä tilanteita ei tule kauhean usein. Tytötkin lähtee perjantaina isälleen, niin olen sitten ihan omassa seurassani melkein viikon. Ikävä iskee tosissaan sunnuntaina, kun tää aktiivi-loppuviikko on ohi.
Tosin on pakko tunnustaa, että tekee ihan hyvää olla ihan issekseen tovi. Olen ollut niin he-le-ve-tin väsynyt kaiken sairastelun ja terveyshuolien vuoksi, etten ole ollut mikään maailman paras vaimo/äiti/ihminen viime aikoina. Tuntuu, ettei riitä mihinkään. Ei jaksa siivota, ei jaksa pestä pyykkiä, ei jaksa laittaa kunnon ruokaa, ei jaksa vaan mitään. Silti tekee kun on pakko ja sitten kiukuttelee kaikille. Pinnan venymistä on tullut harjoitettua aika tavalla mikä toki on hyvä asia. Mutta jotenkin nyt on aika mukava ajatus, että saan kiukutella ihan itselleni muutaman päivän. Ja olla tekemättä ruokaa, siivoamatta, tiskaamatta jne. Olla vaan ja mölliä. Hiukan kerätä energiaa. Tänään tohtoriin, mä niin toivon että typerät ongelmat alkaisi jo helpottaa tai niihin löytyisi edes syy. Tää väsymys on jotain ihan törkeetä.

Tänään olisi sitten kolmanneksi viimeinen (ja vaikein) tentti tohtorireissun jälkeen. Product and Service Management on aiheena. Neljä esseekysymystä, joista kahteen pitää vastata, tenttikirjoina Grochelsin Product Manager´s Field Guide ja Gilmoren Services, Marketing and Management. Jälkimmäisen olen lukenut hyvin, ensimmäisen kahlasin eilen silmäillen läpi ja joitakin muistiinpanoja tehden. Tässä työn ohessa kahlailen sen vielä kerran läpi, mutta enempää ei pysty. Toivon todella, että menisi läpi toi tentti, on vika mahdollisuus tehdä se. Onneks aihe edes on mielenkiintoinen, joten ehkä jotain on jäänyt takaraivoonkin aiheesta.

Huomenna on vielä yrityspresentaation ruotsinkielisen osuuden hiomista kera hyvän ystävän ja sit illalla tyttöjen ilta työporukalla. Sit onkin jo perstai -vapaa- ja Heureka kutsuu. Illalla tulee toinen inana ystävä kaffille. Ja siitä se viikonloppu sit käynnistyykin kivasti.

Joko te ootte äänestänyt? Mä kävin maanantaina. Tein neljä vaalikonetta ja yhdenkään tulos ei miellyttänyt. Päädyin pienen tutkailun jälkeen äänestämään tuttua kaveria, kun ei sen mielipiteet nyt niin radikaalisti omistani poikennut. Toivotaan että nyt toisella yrittämällä tärppää, kaveri olisi ainakin virkistävän aikaansaapa, rehellinen ja hymistelemätön.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti