BodyCombat

No nii... Eilen sitten koitti se päivä kun tekosyyt loppui ja Lotta sai mut raahautumaan paljon mainostamalleen Bodycombat-tunnille tonne Fit-Fysille. Jännityksestä sekavin tuntein kurvailin salille vietyäni ensin Incan koulun discoon. Vetelin niskaan oikein jumppavaatteetkin, aattelin, ettei ainakaan varustuksesta oo kiinni mun harrastamiseni. Varustauduin siis Niken urheilutissiliiveillä, Niken anti-hikoilu-hengitän-itse -topilla, Niken ihkuihanilla lökäripökäriverkkareillani ja Addun ihan helvetin huonoilla sisäpelitossuilla. (Ens kerralla vedän kyllä Blochit jalkaan, oli sitten lají mikä tahansa). Kätöseen nappasin korruptiojuomapullon (sponsored by Rantasipi Aulanko) ja pyyhkeen. Eikun saliin vaan!

Ope oli kauheeeeeen energinen. Siis semmonen, että kuntoilee varmaan 23 tuntia päivästä ja sen yhden tunnin se miettii seuraavaa kidutustuntiaan. Tosi mukavan oloinen mimmi joka tapauksessa. Meinasin tosin lähteä meneen heti, koska ope kertoi että sillä on ollut älyttömän huono päivä, joten tunnista tulee normaalia kovempi. Mietin että mitä hemmettiä, mä kun luulin että tää on jo ihan tarpeeks raskasta muutenkin...

Nooh. Aloitettiin sit siinä "lämmittelyllä". Kaks minuuttia ja peilistä mua katsoi keitetty rapu. Koukku ja koukku ja koukku ja koukku, hiihto, hiihto, hiihto ja hiihto. Nopee suora ja suora ja suorajasuorajasuorajasuora.... Tota semmonen vartti. Sit vaikeutetaan sarjaa lisäämällä siihen parit potkut. Ja KOKO ajan, siis IHAN KOKO HELVETIN ajan jalat liikkuu. Siis kun varjonyrkkeilee ja iskee niitä suoria ja koukkuja ja niin koko ajan samalla jalat liikkuu. Ja tottahan ne paskat addut sai päkiät aivan TÖRKEÄN kipeiksi!!!

Tuntia oli mennyt 20 minuuttia kun oli eka juomatauko. Olin aivan satavarma, että oksennan ja pyörryn än yy tee heti nyt. Keskityin niin kieli poskessa oppimaan ne liikesarjat että huomasin unohtaneeni hengittää. Siitä seurauksena oli sitten se, että kiskaisin kunnolla ilmaa keuhkoihin siinä juomatauolla ja dodii... kaverini kylkipistos hyökkäsi välittömästi. Juomatauon kesto oli kaks minuuttia ja sitten taas mentiin.

Neljä suoraa, neljä alakoukkua, neljä nopeeta suoraa, neljä nopeeta alakoukkua, hiihto, juoksu ja alusta. Tuota 5 minuuttia putkeen. Elämäni pisimmät. Biisi loppui ja menin sivuun. Vitutti kun pientä oravaa koska oli vaan pakko luovuttaa. Kylkipisto ei helpottanut vaan paheni ja sitten kun menin sinne sivulle hiukan huokaisemaan yhden biisin ajaksi niin mustat täplät valtasi näkökentän. Nauroin kyllä jo ääneen että onko mitään nolompaa kun pyörtyä airopikkitunnille??? Sain pidettyä itseni tajuissani ja koitin vaan hengitellä pistosta pois. Viiden minuutin breikin jälkeen (kuulemma skippaamani sarja oli kaikkein rankin) kiskasin itseäni niskasta ja totesin että perkele. Jos lähtee taju niin sit lähtee, mutta nyt jumpataan saatana.

Vuorossa oli capoeira-vaikutteinen sarja, joka olikin aika mukava. Paitsi ne lopun liikkeet: Hiukan kyykyssä eteen, käänny oikealle, jousta polvista. Sama keskelle ja vasemmalle. Toista noin 85 kertaa. Muuten hyvä, mutten toistanut kun ehkä 20 kertaa. Jos olisin toistanut yhdenkin kerran enemmän, olisin lysähtänyt maahan maitohapporeisineni. Tyydyin sitten vaan kääntyilemään ilman sen suurempia ponnistuksia.

Tämän jälkeen alettiin taas varjonyrkkeillä ja potkia. Jotta häpeä olisi ollut maksimaalinen, se tehtiin vastakkain salin toisen puolen kanssa. Isku jaa isku jaa isku jaa isku. Hyökkäys-hyökkäys-hyökkäys-hyökkäys, juokse takaisin ja isku jaa isku jaa isku jaa isku. Sellaset kymmenen kertaa ja välissä vähän käsiä ilmaan. Ei jumalauta. En jaksanut enää edes nostaa käsiäni, puhumattakaan että niillä olisi pitänyt iskeä jotakin johonkin suuntaan. Päässä alkoi soida Irinan biisi: ...mun kädet ei toimi enää niinkuin ennen...

Venyttelythän nyt ei tietenkään olleet mitään mukavia rentoutusvenytyksiä. Paskat. Vatsalihasliikkeitä parisenkymmentä joka suuntaan. Jalkoja venytettiin niin että taisin kasvaa viitisen senttiä pituutta. Olkapäät meinas mennä sijoiltaan kun piti niitäkin venytellä.

Kiitos ja taputukset ja horjuen pukukoppiin. Aivot sumeina vettä kitaan kolme litraa. Antihikoilu-hengitän itse -toppini oli aika surullinen näky ja rintsikoista saattoi puristaa vettä. Paskat Addut meinasi lentää roskikseen koska jalat oli aivan tulessa kivusta. Ulkovaatteet päälle ja toivoin löytäväni autoni ihan vaan vaiston varassa.

Ketuttaa ihan pipona. Se, että perjantaina olisi seuraava tunti, mutten pääse osallistumaan! Kyllä se niin kiva kokemus oli. =)

PS: Missä oli kaikki nuo tuommoiset:

Tämmönen tällä kertaa

Tehtävän kuvaus:

Näkökulma
Kirjoita mahdollisimman havainnollinen tarina:
Kuvaile työpaikkasi henkilöstöä esim. keittiöapulaisen silmin.


MITÄ JÄÄ?

Se olisi sitten viimeinen päivä tämän firman
palveluksessa. Eläkepäivät kutsuvat ja kyllä niiden
alkamista on tässä jo odotettukin! Tuhansia
juustovoileipiä on tullut väännettyä nirsojen
tekniikan poikien kiusaksi, satoja kertoja olen
laittanut possunlihapadan sekaan suolakurkkua
ihan vain kuullakseni, kuinka
markkinointipäällikkö Puranen ei voi
sietää suolakurkkua. Nyt se loppuu: -saan keskittyä
ihan vain omaan kokkaamiseeni. En enää ikinä aio
haistella keitetyn kaalin vastenmielistä käryä.

Taidan käydä viemässä asiakaspalvelun tytöille
pullaa firman piikkiin. Joskus on tuntunut, etten
kestä heidän kikatustaan enää sekuntiakaan.
Yleensä päivän mukavin hetki on kuitenkin ollut se,
kun aina yhtä hymyilevät likat tulevat hakemaan
aamukahviaan tupakkiensa seuraksi ja toivottavat
reippaasti hyvät huomenet. Samaa ei todellakaan
voi sanoa myynti-ihmisistä: Koppava Sanna,
ylimielinen Riitta ja lipevän autokauppiaan oloinen
Kimmo. En taida olla kyllin kelvollinen tekemään
edes ruokaa heidän gourmét- aterioihin tottuneille
vatsoilleen. Kiitoksen sanaa tai tervehdystä en ole
myyntitykkien huulilta vielä koskaan
kuullut.

Hiukan olen kyllä pettynyt, jos
suunnittelupuolelta kukaan ei tule
hyvästelemään. Pääinsinöörin kanssa aloitimme
samaan aikaan työt, lähes kaksikymmentä
vuotta sitten. Markku oli silloin vasta
valmistunut. Isot silmälasit päässä ja hiukset
tuulen pörröttäminä hän asteli ruokalaan
epätietoisen oloisena. Ihastuin välittömästi
hänen viattomaan olemukseensa ja kohteliaaseen
käytökseensä. Toiset suunnittelun miehet ovat
aina hiukan mollanneet Markkua, koska tämä on
niin hiljainen ja kiltti. Sanovat
peräkammarinpojaksi, joka ei ole koskaan naista
nähnytkään. Markku ei koskaan sano mitään,
hymähtelee vain ja punastuu suloisesti. Tiedän,
että tuo machoileva äijäporukka ei tiedä
Markusta todellisuudessa mitään.

Huomenna saan herätä vapaaseen aamuun -
Markun vierestä.

Yleisön pyynnöstä

Mä ajattelin aluksi, etten ala tänne postailemaan mitään muuta kun mieleen tulevia juttuja. Mutta mitäs hehkutin tota kirjoittajakurssia, ihmiset on kyselleet josko sais lukee noita mun tekstejä. Päätin sit, että tämähän on ihan hyvä foorumi moiselle. Laitan tänne nyt sit noita tekstejä aina sillon tällön muun postaamisen ohessa. Aloitetaan tämmöisellä, saa kommentoida jos katsoo aiheelliseksi.

Tehtäväkuvaus:
Keitä ovat Alli ja Pekka?

Kirjoita kuvaileva tarina Allista ja Pekasta. Tavoitteena on miettiä ja kehittää ihmiskuvausta. Tarkkaile erityisesti verbejä ja adjektiiveja. Huolehdi, ettei juttusi jää luettelomaiseksi. Muista otsikko.
Ennen kuin aloitat, pohdi, mistä yleensä rakentuu käsitys ihmisestä ja miten fiktiossa voi antaa vinkkejä henkilön persoonallisuudesta.

--------------------------------------------------------------------------------
Taustatiedot: Saat postikortin, jossa lukee seuraava teksti:

Terveiset Riminiltä!

Ilma on ollut hyvä ja olemme uineet joka päivä.
Pekka on vähän palanut. Matkaopas on oikein hyvä.

Ciao, Alli ja Pekka
-------------------------------------------------------------------------------

KULISSIT KUNNOSSA

Alli nousi bussiin korkojaan varoen. Hän nosti Zaran kassit
viereiselleen penkille ja tarkisti valkokultaisen kellonsa
peilaavasta näytöstä huulipunansa tilan. Ei olisi pitänyt
juoda sitä cappuccinoa, heti on huulipunan sävy vääristynyt.
Jos nyt alan korjailla niin muut luulevat, että olen ollut
huolimaton. Siitä tulikin mieleeni, että Pekalle pitäisi soittaa.
Muuten se kuitenkin unohtaa noutaa kesäpukunsa
pesulasta. Aina sitä saa muistutella. Hyvä jos muistaa
nousta sohvalta iltaisin nukkumaan.

Alli hypisteli ostoksiaan hyvin hoidetuilla käsillään. Zarasta
löytyi aivan ihanat valkoiset pitsibikinit. Miten hyvältä ne
näyttäisivätkään hänen tasaisella, ruskealla ihollaan.
Pitääkin muistaa laittaa itseruskettavaa vatsalle: se saa niin
kivasti vatsalihakset näyttämään vieläkin enemmän
treenatuilta. Alli melkein naurahti ääneen muistaessaan
Pekan ähellyksen kuntosalilla puoli vuotta sitten. Niin se
vaan Pekkakin siitä alkoi kaljamahaansa menettää, vaikka
aluksi oli kovasti sitä mieltä että ihan turha on yhden
matkan takia alkaa kuntoilla. Ei se tajunnut taaskaan
ongelman ydintä: sen kanssa ei kohta kehtaa käydä edes
Mäkelänrinteen uimahallissa!

Bussi pysähtyi liikennevaloihin. Alli vilkaisi kuskin suuntaan
ja kohtasi tämän katseen taustapeilistä. Yrittääkö se ihan
todellakin flirttailla? Tuollaisella tavallisella duunarilla ei
kyllä ole mitään mahdollisuuksia. Eihän sen kuukausipalkalla
elä kunnolla edes yksi ihminen! Alli käänsi katseensa
viereisen ravintolan ikkunaan. Ihan kuin tuolla olisi Pekka.
On se Pekka, joka on sihteerinsä kanssa lounaalla. Siinä on
kanssa ihmeellinen kikattaja. Nytkin nauraa niin, että
varmasti saa silmäryppyjä alle viisikymppisenä.

Bussi nytkähti liikkeelle. Alli vaipui haaveilemaan Riministä:
paikasta, jonne hän ja Pekka matkustaisivat juhlistamaan
kymmenvuotista taivaltaan aviopuolisoina. Ikkunan takana
Pekka suuteli sihteeriään.

Hyviä uutisia päivä toisensa jälkeen!

Kohta alkaa pelottaa jo, kun on tottunut siihen, että ei makiaa mahan täydeltä. Että kohta rysäytetään taas maan pinnalle oikein huolella. Mutta nyt aion nauttia saamistani loistavista uutisista ihan täydestä sydämestäni!

Loistojuttu nro 1:
Viime viikolla hiukan hirvitti, koska torstaina olisi ollut taloushallinnon perusteet -kurssin lopputentti. Minähän en tietenkään ollut koko kurssiin jaksanut panostaa yhtään, koska luotin niin siihen, että saan sen hyväksiluettua. Laitoin hakupaperit joulukuun alussa, mutta torstaihin mennessä en ollut saanut vielä vastausta. Otin riskin ja klikkailin itseni pois kyseisestä kurssitoteutuksesta. Yksi syy tähän riskinottoon oli se, että torstaina kutsui tenttiä huomattavasti kovempaa Alivuokralainen Tampereen Teatterissa... =O Maanantaina laitoin sit opolle kyselyä tuosta hyväksiluvusta, niin sain paluuviestin, että homma ok ja kurssi on merkitty korvatuksi. KIITOOOS ihana koulutusohjelmajohtaja joka et ole vielä yhtäkään hyväksilukuhakemustani hylännyt. Lav juuu Mikko! =D Saan siis sanoa hyvällä omallatunnolla bai bai tollekin taloushallinnon kurssille, vaikka hiukan omatuntoa kyllä verottaa se tosiasia, etten oikeesti tajua mitään rahoitusasioista enkä palkkalaskennasta...


Loistojuttu nro 2:
Samaisena päivänä elikkäs maanantaina saatiin pää- ja sivuainevalinnat. Olin kevyesti sanottuna vittuuntunut ryhmämme valintoihin. Piti siis valita seuraavista kuudesta neljä toteutusta siten, että saa 60 opintopistettä kasaan:
Markkinointi:
Asiakas- ja tuotejohtaminen (15 op)
Markkinoinnin tutkiminen ja johtaminen (15 op)
Kokonaisviestinnän suunnittelu (15 op)
Laskentatoimi:
Kirjanpito ja yritysverotus (15 op)
Johdon laskentatoimi (15 op)
Rahoitus (15 op)

Olin tosi harmissani, että on pakko valkata joku tosta laskentatoimen osiosta, joka ei kiinnosta sitten pätkän vertaa. Mutta sit kekkasin että apropoo. Viimevuotisilla tradeopiskelijoilla on valittavana mainonnan suunnittelu- ja toteutus -kokonaisuus kooltaan 15 op. Kysäisin sitten opolta että enks mä millään sais ottaa sitä noiden kolmen muun markkinoinnin toteutuksen lisäksi niin saisin kasaan 60 op pelkistä markkinoinnin opinnoista. Ja perskules. Sain luvan, jos aloitan 08-ryhmän kans kyseiset opinnot heti nyt keväällä. No tokihan mä aloitan. JEEE! Ei siis paskaa talousmatikkaa mulle yhtään enää! Awesome, dudes!


Loistojuttu nro 3:
Eilen soitti frau doktor tulta sairaalanmäeltä koskien joulun alla löytynyttä kummallista juttua vasemmasta rinnasta. (Ei, en tarkoita nänniä, sen löysin jo pari vuotta sitten). Kävin tissinlitystyksessä ja neulaseulassa tässä alkuvuonna sen kummempia mietiskelemättä koko asiaa. Lopputulos on semmoinen, että kyseessä on varhaisvaiheen duktaalinen karsinooma in situ ja luokitukseltaan T1N0. Suomeksi puhuttuna ja pelkistettynä tiehyessä paikallisesti esiintyvä kasvain, joka ei vaadi muita toimenpiteitä kuin seurannan vuoden välein. Tosin käyn jo puolen vuoden päästä ekassa. Syöpäsolut, jos niistä nyt edes voidaan puhua tässä tapauksessa, ei ole levinneet minnekään muualle. Frau Doktor meinasi, että kattellaan, ei lähetä ronkkimaan, ettei se riehaannu leviämään. Tehään sitten jotain jos alkaa oireilla tai levitä. Jos käy ihan kympin säkä niin se pysyy tommosena hamaan hautaan asti eikä aiheuta minkäänlaista mieliharmia (eikä sitä ennen aikaista hautaakaan). Jos se nyt jotenkin alkaa pitää pileitä mun tississä niin sitten aletaan vetämään solunsalpaajia ja mennään sädetykseen. Joten WOHOO!



Loistojuttu nro 4:
Olen aiemminkin leuhkinut täällä, kuinka innoissani olin luovan kirjoittamisen kurssista ja siitä saamastani palautteesta. Sain tekstit valmiiksi, viimeistelin portfolion ja palautin sen viime viikolla. Tänään tuli arvioinnit. Hitto, meinasin alkaa porata kun kuin sitä. Tässä arviointi:

Portfolion palautus K5: Wau! Tekstisi paljastavat, että pidät kirjoittamisesta. Olet saanut urakkasi hienosti päätökseen, ja portfoliossasi on mukavan erityylisiä tarinoita. Kerronta on sujuvaa ja joukossa on uskomattoman mainioita oivalluksia.

Jutuissasi on omaperäisiä ratkaisuja, ja ne ovat tyyliltään toimivia. Yksityiskohdat ovat herkullisia¸ ja osaat välittää intensiivistä tunnelmaa. Myös huumori pilkistelee sopivasti. Esim. Alliin ja Pekkaan olet virittänyt valtavirrasta täysin poikkeavan näkökulman. Samoin Mitä jää -jutussa viimeisen työpäivän ajatukset on kekseliäs valinta. Muutkin pakolliset tehtävät ovat jalostuneet erinomaisesti.

Toki teksteissä on pieniä tasoeroja, mutta vain pieniä. Olet oivaltanut myös kuvien ja värien merkityksen. Käytit palautteen hienosti hyväksesi. Kaikki juttusi ovat kiinnostavia, ja joihinkin jää jopa koukkuun: on pakko ahmia eteenpäin, kun kerran on aloittanut. Näin kävi muun muassa Luonnonluomassa ja Varoituksessa.

Luovuutta ja kirjoitustaitoja voi aina kehittää. On hienoa, että olet löytänyt kirjoittamisen ilon. Toivottavasti kipinä säilyy! Olet arvosanasi ansainnut. Se on K5. Arvosana siirtyy kotikouluusi pienellä viiveellä. Käyttäisin mieluusti tekstejäsi opetusmateriaalina, jos annat siihen luvan.

Kauniita pakkaspäiviä

Kati

How f...n cool is that???? Mitäpä luulette, annoinko opelle ilomielin ja riemusta kirkuen luvan käyttää mun tekstejä vaikka vessapaperina, jos se niin haluaa???

Riemumielellä riekkuen, koko maailmaa syleilevä
Tiia

Uutta vuotta kohden

Joulu män. Aika peisikkiä. Töissä aattona ool dei long rakkaan mieheni kanssa, lätäkön sulkeutumisen jälkeen käytiin syömässä Aulangon herkkujoulupöytä. Alkuruokia tuli mätettyä kaksin käsin, kinkku ja laatikot jäi melko vähälle. Kinkusta nyt en muutenkaan perusta, mutta lanttulooraa tuli maisteltua. Joulupäivänä kutsui mua aamuvuoro ja siippanen tuli seuraan puoliltapäivin. Työvuoron jälkeen lähin noutaan muksut ja sitten olikin aika oottaa pakettien aukasua, kun Jani tuli töistä. Ne oli äkkiä riivitty auki =). Iran lempparilahja oli ihanainen prinsessayökkäri ja Inca iloitsi kamerasta ja meikeistä. Ilta meni mukavasti lahjoja ihaillessa ja uutta Hello Kitty -palapeliä kootessa. Hello Kitty -kamaa tuli Iralle oikein kivasti, vaatetta, pyyhettä, petivaatteita, kylpyainetta jne =).
Tapanina lähettiin anoppilaan. Syömistä piisas...

Onneks tuli maanantai ja pääsi töihin =). No ei vaan, ihan mukavaa tommonen jouluilukin on mutta jotenkin niin kovin yliarvostettua. Tosin löysin itsestäni sellaisen kummallisen piirteen, että alkoi tehdä mieli häärätä normijoulua vaihteen vuoksi. =O. Tässä on viimeiset neljä joulua mennyt enempi vähempi kylpylän tiskin takana taikka sitten ulkomailla ja nyt kun tytöt oli isällään kaksi viikkoa ennen joulua niin ei jotenkin päässyt syntymään semmoista jouluntekomeininkiä. Ens vuonna voisi olla kiva vääntää pitkästä aikaa ne piparitalot, laatikot, tortut, Janin palapaistit, kortit ja koristeet. Jos vaikka saatas meille ihmisiä jouluksi. Vaikkakaan mä en sinänsä kannata mitään isolla porukalla -juhlaa, niin onhan siinä semmoinen oma fiiliksensä. Mutta mä en itse halua mennä kenenkään vaivoiksi ei-niin-rauhallisine lapsineni ja ruokarajoitteineni. Voin mä käydä mutta en jaksais sitä ruljanssia kolmea päivää. Meille saisi toki tulla, mutta suoraan voin sanoa, että mua alkaa riipiä, jos meidän nurkissa pyörii monta päivää sukulaisia. Jos ollaan se aattoilta siinä ja sit seuraavana päivänä kotia niin kyllä se sit olisi ok... Mulle on hiukan vierasta tuommoinen isolla porukalla säätäminen, mitä pitää viedä mennessään, sanotaan ettei mitään, mutta jos ei vie mitään niin tuleeko sit kuitenkin pahaa verta? Kuinka lapset sais pidettyä kurissa ja nuhteessa kun paketit jänskättää mahan pohjaa? Kuinka vältellä kummastuneet katseet kun koitan luovia kinkun ja palapaistin ohi ja rääpäisen vaan vähän lanttu- ja porkkanalooraa, ehkä rosolliakin mutta vaan jos siinä ei ole silliä ja jos on sitä vaaleenpunaista kastiketta sen kanssa. Ja miten sanoa lapsille, että nyt pitäis kyllä vähän kaikkee maistaa, kun en itsekään suuhuni tunge mitään, mikä muistuttaa punaista lihaa tai perunalaatikkoa? Ja miten selitän kuitenkin mukanani tuoman savukalan, loukkaantuuko pääkokki siitä, ajatteleeko se, ettei sen tekemät ruoat kelpaa, niinkun ne nyt todennäköisesti ei kelpaakaan vaikkei niiden maussa olekaan mitään vikaa vaan mä vaan en syö? Siinä riittää pohtimista ensi vuodelle =).

Ai niin mutta sain mä yhden joululahjan. Kävin Säteen osaavan neulan alla aatonaatonaattona. Säde taiteili mun alaselkään tribaalin, johon jemmattiin hääpäivä ja joululahjaksi Janille sen nimi. =) Sitä nimeä ei kyllä löydä kukaan, vaikka koittaisin kuinka näyttää. Ehkä mun visualisoinnissani on jotain häikkää... =). Piirsin kuvan itse ja Säde fiksasi siitä helpommin tatuoitavan version. Tosin neiti hiukan puhalteli kuvaa tehdessään että "perkeleen yksityiskohdat", kun niitä kuitenkin siihen hivenen jäi... =) Kolme tuntia siinä pönotin ja sitten Sädekin pääsi hyvin ansaitsemalleen lomalle. Säikähdin ihan helkkaristi, että onko mun kipukynnykselleni tapahtunut jotakin mullistavaa sen jälkeen kun täytin 30, kun meinasi ihan tosissaan välillä tuskastuttaa se neulaaminen. Ei toi selkäranka mitään mutta perkules kun vähänkin meni tonne kylkiläskien puolelle niin uulalaa... Tunnin jälkeen oli kyllä onneks jo sen verran puutunut että pahin terä ei enää tuntunut, mutta sit taas viimeinen puoli tuntia oli semmoista iloittelua että morjens. En voi käsittää miten se muka tuntuikin niin veemäiseltä mutta kyllä se vaan tuntui. Ei se sattunut mutta tuntui vittumaiselta suoraan sanottuna. Kylkiin en ainakaan ihan äkkiä ole ottamassa ainuttakaan kuvaa... =D Mutta lopputulos on toudella hyvä, jahka tuo vielä lopullisesti paranee niin uskon että se on varsin mainio. Nyt se on jo paranemisen paremmalla puolella, rupi on melkein kokonaan jo lähtenytkin.

Uudeksi vuodeksi suunnataan äipälle ja iskälle, Jani lähtee kavereilleen kyläilemään. Mä tahdon olla tyttösten kanssa, joten mennään ampuun iskän kans raketteja. Toivottavasti se on ostamassa paljon pommeja =).

Oikein turvallista ja mukavaa uutta vuotta 2010 kaikille!!!

PS. Heppahommat on taas uusilla urilla. Katsellaan ja kuulostellaan mitä uusin tulokas sanoo... =D

Varoitus. Sisältää omakehua.

Ja tuo itsetyytyväisyyshän on suomalaisten perisynti, omaan työhön EI saa olla tyytyväinen. Mutta mä uhmaan tuota kirjoittamatonta sääntöä ja kerron teille että jumalautsi oon TYYTYVÄINEN itseeni ja kirjoittamiini teksteihin, jotka palautin opelle väliarviointia varten.
Otin siis Haaga-Heliasta vapaasti valittaviin kursseihini sisällytettäväksi luovan kirjoittamisen kurssin. Meidän pitää koota kymmenen tekstin portfolio, joista neljä "pakollista" lähetetään opelle väliarviointiin. Jokaiseen tehtävään oli annettu useita eri vaihtoehtoja ja ideoita. Mä oisin voinut kirjoittaa ne kaikki!Olin ihan intopiukassa kun aloin kirjoittaa. Ja tekstiä vaan tuli, ideat pulppusi päästä ja oli ihan PAKKO kirjoittaa kauhee kasa tekstiä. Oli oikeesti vaikee valita. Niinpä kirjoitin kaikki mahdolliset ja valkkasin sit niistä ne neljä palautukseen. Sain välipalautteen tänään. Ja tadaaa. K5!!! Pientä muokkausta, lähinnä sijamuotojen vaihtoa jne, mutta sisällöllisesti pelkkää hyvää.
Ihan pakko laittaa tähän nuo palautteet, ne niin lämmittää mieltä. =)


Näkökulmatehtävän palaute K5 K5–T1 0,00 % Kerrassaan mainio tarina. Teksti on sujuva, ja lopetus yllättää täysin. Juoni avautuu ihan eri tavoin, kun pääsee loppuun saakka. Tarjoat mukavia yksityiskohtia sopivina annoksina.

Kuvatehtävän palaute K5 K5–T1 0,00 % Olet valinnut haastavan kuvan. Teksti on jälleen sujuvaa, ja löydät mukavia yksityiskohtia tarinaasi.

Haastattelun palaute K5 K5–T1 0,00 % Haastattelusi on tosi hieno. Osaat käyttää sitaatteja juuri sillä tavalla, kuin oli tarkoituskin. Tekisin ihan pientä hienosäätöä.

Tarinan palaute K5 K5–T1 0,00 % Salaisuus säilyy varsin hyvin loppuun asti. Aavistelin raidallisen toverin kohdalla, että puhuja on töppönen tai vastaava.


Että on kivaa käydä koulua! =)

Kylmää perjantaita vaan

Kyllä meinaan rasittaa. Tää talvi. En oo sitten YHTÄÄÄN pätkää talvi-ihminen. Inhoon lunta, inhoon kylmää, inhoon pukee päälle kolmetoista kerrosta vaatteita koska se kylmä iskee muuten joten en sitten pue ja sit tosiaan on kylmä, inhoon auton ikkunoiden raapimista ja erityisesti inhoan kuunnella sitä ääntä kun joku muu raapii. Inhoon talvivaatteita, talvikenkiä, talvitakkeja. Inhoon villapaitoja, villasukkia, villaa. Inhoan sanaa talvi. Talvessa ei vaan kertakaikkiaan ole MITÄÄN hyvää. Jos väkisin etsii jotain positiivista, niin ainoa asia mikä tulee mieleen on se, että silloin voi hyvällä omallatunnolla poistua maasta jonnekin palmun alle, kun kesällä ei viitsi, kun silloin täällä Pohjolassakin on ihan mukavaa, pääasiallisesti. Ette muuten usko miten persikasta on, että tälle talvelle ei ole tiedossa lomaviikkoja eikä lomarahaa eikä niin ollen myöskään kuukauden tai edes kolmen viikon reissua minnekään päin maapalloa. Se on ainoa huono asia työpaikanvaihdossa, että lomat palaa.

Mutta olen vakaasti päättänyt, että ensi talvena ei olla näin köyhiä vaan Thaimaa saa taas kutsua tammikuussa. Olisi kiva jos sais tehdä niinkuin tän vuoden tammikuussa, että ekat kaksi viikkoa on lapset matkassa (veikkaan ettei niiden isä kyllä riemastu, mutta se nyt ei ole mikään yllätys) ja jälkimmäiset kaksi lusmittas kaksin. Tää kyllä ei tuu onnistumaan, koska veikkaan, ettei saada matkaan mukaan ketään tuttuja, joiden matkassa likat voisi tulla Suomeen. Mutta sitten tarvii olla joko kaksi viikkoa (mikä ei todellakaan ole tarpeeksi pitkä aika) tai sit koittaa jotenkin kestää ikävä lapsiin ja saada exä puhuttua ympäri, että tytöt voisi olla sillä kolme viikkoa ja reissun jälkeen kolme viikkoa meillä. Kauheesti sumplittavaa =). Mutta jonnekin ON päästävä, ei enää tämmösiä pakko-olla-Suomessa -talvia.

NI!

Nyt siirryn henkisesti Ao Praon puuterihiekkarannalle, joten bai bai.