sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Poikkeus tekee säännön

Olen hiljaa mielessäni luvannut itselleni, etten "netteile" viikonloppuisin. En muutenkaan ole mikään netin suurin ystävä (vaikkei kukaan uskokaan sitä) ja kun kaiket päivät istuu koneella (kun on töissä) ja sillon tällön iltaisin (kun on luento) niin ei ole liikaa vaadittu itseltä, ettei konetta avaa viikonloppuisin. Mutta nyt on ollut siitä erikoinen viikonloppu että armas siippani on ollut töissä _koko_viikonlopun joten on ollut luppoa. Nyt Ira pelaa siskonsa koneella ja sisko on vielä mummolassa (jäi sinne yökylään eilen) niin nyt kirjoitan. Tää viikonloppu oli siitäkin poikkeuksellinen, että päätin viime viikolla lukea yhden blogin alusta loppuun heti kun tulee sopiva tilaisuus ja nyt se tuli.

Kyseinen bloggari on todella aktiivinen (hävettää omat alle sata postausta) ja hänellä on kerrassaan käsittämättömän mielenkiintoinen ote kirjoittaa ja kuvailla elämää. Niitä kirjoituksia lukiessa tulee väkisin hyvälle mielelle -vaikka kirjoitus itsessään olisikin hiukan "hapan". Kirjoittajalla on ilmiömäinen kyky löytää kauneutta ihan kaikesta ja positiivisuutta vaikka... vaikka mistä! Mistä tuollaisen kyvyn voi ostaa??? Mulle heti semmoinen. Oikein nolottaa huomata, että vaikka olen aina luullut olevani perusoptimisti ja positiivinen niin taidan silti olla juuri semmoinen perusvalittaja. Tai vaikka löytäisinkin jotain positiivista niin itsekkäästi pidän sen itselläni ja kerron vaan ne kurjat jutut. Mutta nyt se saa kyllä luvan muuttua, jätetään murinat sikseen, jos ei vastapainoksi löydy mitään kivaa! Niinkuin on lapsena jo opetettu: Ole hiljaa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Tämä bloggari on elävä esimerkki siitä, että hyvä kiertää. Kun tekee muille hyvää pyyteettä, sen saa takaisin satakertaisena. Joko konkreettisesti (maksat viimeisistä rahoistasi kaverille taksin ja löydät sitten seuraavana päivänä satasen kadulta =)) tai yksinkertaisesti saamalla älyttömän hyvän mielen kaverin jeesaamisesta. Positiivisuus luo positiivista ajattelua! Elämä ei todellakaan aina ole ruusunkukilla jatsaamista, mutta on ne piikit aika paljon siedettävämpiä jos ottaa pistelyn jalkahieronnan kannalta.

Olen ihan haltioissani täällä siitä blogista. On semmoinen kumma olo, että se hyvä olo mikä itselle tuli tuosta lukemisesta pitäisi jotenkin korvata. Tietäisin jo keinonkin, mutta en tunne bloginkirjoittajaa. Toivottavasti hän eksyy tänne mun sivuille ja antaa kuulua itsestään. Sai tämmöisen paatuneen kitisijän ja kyynikon tuntemaan, kuinka sytämessä liikahti jotakin. =D

Oltiin eilen Tommin ja Teijan kanssa Aulangolla keilaamassa ja syömässä hyvin. T&T oli yöpymässä siellä ja käytiin heitä sitten treffaamassa. Keilaus sujui Jampalta toudella hyvin, vetäs 215 pistettä ekalla sarjallaan! Itse "loistin" tokassa sarjassa heittämällä 120 ja jotain pistettä. Mulle kun tuo heterorajankin (100 pistettä) ylittäminen on tuskaa. =) Mentiin sit syömään ja vedettiin alkupaloista lähtien kunnon eväät. Jani otti alkuun valkkarietanoita (ei voita 2H+k:n vastaavia!!) ja mä kielenvievän kantarelli-pekonikeiton. NAMMMM! T&T otti sellaisen Etelä-Amerikka-menun. Pääruoaksi olin haaveillut vähän tonnikalapihviä mutta piru sentään, se oli poistettu listalta!! No, tilalle oli tullut Kartanon kanaa, jota vetelin hyvällä ruokahalulla. Siinä oli bearnaise-soosia ja paholaisenhilloa, ranskiksia sekä kasveja. Oikein oivallista! Jamppa veteli pippuripihvin. Lasi viiniä ruuan kans (valkoista tavoistani poiketen! Olen jotenkin vasta näin kolmenkympin paremmalla puolella keksinyt tuon valkkarin. Ehkä on tarpeeksi aikaa niistä teini-iän hemppa/omppukänneistä =)) ja sit olikin kiire hakemaan neiti mummolasta. Isompi jäi yöksi, Irakin ois saanut jäädä, mutta katsottiin viisaammaksi hakea nuori neiti kotiin, koska se on yskinyt NIIIIN rumasti monta yötä etten halunnut pitää äitiä hereillä.

Harmittaa, että vein usb-piuhan töihin laturinvirkaa toimittamaan. Nyt en saa tänne lisättyä paria kuvaa Ronista (vauvasta, ei meidän kissasta) kun nuori perhe kävi kylässä eilen aamulla. Ehkä voisin opetella bloggaamaan puhelimella, niin voisin suoraan sieltä lisätä niitä kuvia. Uskaltaisinkohan opetella...?

8 kommenttia:

  1. OLEN TOTAALISEN OTETTU!!! ♥
    Luin tämän tekstien Epsoolle ääneen ja hymyilen kuin nilkkoja myöten haaleassa vedessä. Arvostan, nautin ja mieltä lämmittää, KAUNIS KIITOS!!!
    Ihanaa ystävänpäivän iltaa sullekin! Oi ja aah.

    VastaaPoista
  2. (en ymmärrä minne toi mun kuva katosi kun kirjauduin lukijaksesi? Sitä paitsi kirjoitin 'tekstien' kun piti olla TEKSTIN, sooorriii.)

    VastaaPoista
  3. minähän kipitin juoksujalkaa perässä niin että lumi pöllysi.

    miten oletkin tälleen pysynyt piilossa?
    etpä ole tuohesta tehty sinäkään, plaraanpa koko blogisi tässä pikkuhiljaa.

    tervetuloa piipahtamaan myös Liskolandiaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset teille vierailuistanne, todella ihana yllätys nämä kommentit! Olen melkoisessa piilossa täällä bittipuiden takana, harvoin tänne kukaan eksyy. Mutta enempi tämä on tällaista itselleen kirjoittelua, yksinpuhelua johon harvoin vastausta odotteleekaan. Silti ihan mainiota, että jätitte viestiä!

    Tulen, Liskonainen, varmasti vierailulle oikein ajan kanssa, käväisinkin äsken mutta vain pikavisiitillä!

    Stansta, laitan sinulle sähköpostia blogissasi olevaan osoitteeseen, toivottavasti et pahastu, kun ollaan näin uusia tuttavuuksia.

    VastaaPoista
  5. En usko että Stansta pahastuu ;)

    Sieltä suunnalta siis minäkin kurkkimassa. Palaan takaisin, ajan kanssa.

    VastaaPoista
  6. Menit sitten paiskaamaan meidän Stanstaa niin ihanalla kommentilla, että sait meitä "perskärpäsiä" koko joukon perääsi:D Sori, tytöt, että käytin tommosta rumaa sanaa, mutta naurattaa, kun koko porukka pöllähtää perässä tänne:)

    Mukavaa viikkoa Tiijjalle!

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa kaikki "perskärpäset". Olette erittäin erittäin erittäin paljon ilahduttaneet tulollanne. Kärpäset on kesän merkki ja kesää tässä jo kovasti odotellaan =). Vierailen luonanne myös, kun vaan saan taas rauhaa ja aikaa. (Eli siis pääsen töihin täältä kotihoitajan roolista =))

    VastaaPoista
  8. Hihii! Ja vielä lisää! :) Piti tulla jo aikaisemminkin, mutta nuo työt tulee pahasti harrastelujen tielle välillä. Pitää ottaa paremmin aikaa ja lähteä lukemaan, mitä tiijjan elämään on kuulunut. =oD Mielenkiintoista! Rapsutukset kissoille!

    VastaaPoista