Ei mulla kyllä oikeastaan ole mitään tähdellistä kirjoitettavaa. Kunhan odottelen että leipätaikina (naan-sellainen, jos onnistuu, niin voin laittaa ohjeen teidän riesaksi tänne =)) kohoaisi ja pääsisin viskaamaan sen uuniin. Muksut haen sitten kahden jälkeen.
Olin lauantai-yön töissä ja meni ihan mukavasti. Ei mitään isompia kämmejä ja pienestä väkipiikistäkin selvisin ihan hyvin. Kai se siitä. Ja kaveri tekee paljon. Jos toinen ei ole semmonen häslä ja kiireentekijä, niin ei itsellekään tule semmosta pakonomaista tarvetta alkaa häseltämään. Ja puuttui semmoinen fiilis, että mikään ei onnistu ja mitään en osaa. Kysyminen ei ärsyttänyt kaveria ja oppikin meni paremmin perille.
Sunnuntai olikin sitten aivan persepäivä. Kun ei se uni tule heti kun on kotiin päässyt, joten luin kirjaa neljään asti. Appiukko päätti soittaa Jampalle puoli kymmeneltä enkä mä tietenkään saanut sen jälkeen unta. Olin NIIIIN vihainen ja väsymyksestä sekapäinen. Mä en voi käsittää miten se VOI olla niin vaikeeta ajatella, että kaikki ei mene nukkumaan lauantai-iltaisin yhdeksältä ja herää kuudelta. Toiset jopa tekee töitä öisin ja kuvittelevat, että edes sunnuntaisin saisi nukkua hiukan pidempään ilman että puhelin soi heti aamusta jotain tyhjänpäiväistä asiaa, mikä olisi varmasti voinut odottaa iltapäivään. Juuei. Raivosin haniparalle itkupotkuraivopäissäni asiasta ja sitten lähdettiin Hopoa katsomaan sinne Lintumaalle. On se kumma miten rauhoittava vaikutus eläimillä on. Vähän aikaa touhuilin sen kanssa siinä ja James valjasti Hopon sitten kärryjen eteen. Sillä ei ole ajettu moneen viikkoon kun se kerta on kasvulomalla, mutta ihan vaan liikunnan vuoksi sillä nyt sit vähän ajettiin kentällä. Pääsin kärryjen kyytiin ja James vähän näytti miten ajetaan. Olisi kiva kokeillakin sitä joskus, vaikutti hauskalta hommalta noin niinkun harrastusmielessä. Hopolla oli kyllä hyvä mennä, kauhean hyvin se reagoi käskyihin vaikka James ajoi sillä kuulemma erilailla kun mitä valmentajat ajaisi. Ja voi vitsit, miten se olis halunnut juosta! Heti kun vähän antoi löysää ohjista niin heppa ponkaisi matkaan. Ei tarvii sitä rutkua käskeä menemään. Selvästi se siitä nautti, että sai mennä ja tehdä vähän jotain.
Pikkulenkityksen jälkeen harjailin sitä pitkään ja höpöttelin sille. Jani piti kiinni sitä, kun se sai aluksi vetopaniikin kun se laitettiin kiinni naruihin molemmilta puolilta turpaa. Kai sillä on pää jonnekin väliin jäänyt, kun oli niin säikky siitä jumiin laittamisesta. Kiltisti se antoi kaiken tehdä, sai katsoa kaviot ja tarkistaa jo onneksi hyvin parantuneet haavat. Välilä se hörisi vastaukseksi ja lipaisi kielellään. Jania se nuoleskeli antaumuksella =). On se vaan semmonen. Ihkudaa. Vaikkakin ihan kauhean säikky. Mutta kai se siellä tottuu, kaikenmoisiin ääniin ja ihmisiin. Nyt se tulee jo muiden heppojenkin kanssa hyvin toimeen ja samassa aitauksessa ovat ihan sovussa. Kakara kun on,niin välillä pitää yrittää isotella toiselle ruunalle, mutta ei mitenkään pahasti. Kai se pikkuhiljaa on hyväksytty lauman jäseneksi. Yritti se mullekin hiukkasen isotella, mutta tuli kyllä maahan siitä yrityksestä ja eipä se sitten enempää koittanutkaan. Semmonen se on. Mamman mussu <3.
No niin, tässä näitte elävän esimerkin siitä, kuinka eläimillä on rauhoittava vaikutus. Enemmän tuli löpistyä hepasta kuin siit kaameasta väsymyksestä mikä eilen oli koko päivän =). Varsinaista ajatusvirtaa, eipä juuri mitään tolkkua =).
Tää viikko meneekin sitten tällä viissiin. Kattellaan taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti