Kele ja per

Pitäis kai hihkua riemusta mut jotenkin en nyt osaa. Mä nimittäin sain sen assarin äitiyslomansijaisuuden. Soittivat just. Jouduin sit sanomaan, että valitettavasti mulla on toinen haastattelu huomenna, joten jos vaan sopii niin ilmoitan huomenna otanko paikan vai en. Eihän ne kauhean ilahtuneita olleet, mutta kuitenkin ymmärsivät mun tilanteeni, että vakipaikka on aina vakipaikka ja mielelläni kävisin kuuntelemassa mitä siellä toisessa olis tarjolla. Jos en huomenna saa varmuutta, että pääsenkö sinne toiseen vai en, niin otan tämän vastaan. Jos sit soittavat sieltä toisestakin, että tahtovat mut, niin sit täytyy olla törkeä ja sanoa morjens tuonne. Inhottaa kyllä semmosta tehdä, mutta ehkä se on pakko. Tyhjän päällekään ei ole kiva sit jäädä. Toisaalta tämä toinen paikka on ikäänkuin mulle vähän niinkun pedattu, kyseessä ei ole niinkään työhaastattelu vaan keskustelu työn kuvasta esimiehen kanssa, joten voisin toivoa, että tiedän heti huomenna pääsenkö vaiko enkö. Mutta ei mulle mitään ole sieltä luvattu, joten en voi liikoja laskea sen paikan varaan. Hirvee tilanne, oikeesti!! Toivottavasti se toinen paikka kertoo huomenna, mitä tapahtuu.

Är ja mur. Ja sitäpaitsi. Mulla olis se kauan kaivattu tukkatohtoriaika ensi maanantaille. Miten mä sit sen sanon, etten voi aloittaa ennenkun tiistaina???

Joku vois iloita. Ja pitäiskin. Mutta en minä. Koska tietenkin saan aina asiat solmuun tavalla tai toisella.